Olen pitänyt Tarja Halosta kristillisesti ajattelevana ihmisenä, vaikka onkin kirkosta eronnut. Koska nämä arvot ja asiat ovat minulle tärkeitä kysyin asioista Halosen kampanjatoimistosta. Vanhempien todellisten arvojen mitta on mielestäni se, viekö lapsensa kasteelle. Samalla tavalla kuin se, haluaako kristillisen siunauksen vainajalle. Toimistosta vastattiin, että Anna Halosta ei todennäköisesti ole pienenä kastettu mutta eivät tiedä, onko myöhemmin liittynyt kirkkoon. Olen ällistynyt kaikesta siitä, mitä Halonen vakaumuksestaan 6 vuotta sitten kertoi: ateisti mikä ateisti. Oman lapsen ollessa kyseessä tulevat todelliset arvot esille.
Anna Halosta ei ole
kastettu!
8335
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Keskustalainen Kansan Vaalitarkkailija on oikeudenmukainen ja johdonmukainen. Hyväksyy erilaisuutta.
Toivon kuitenkin, että Halosen lapseen, omaisiin ja muihin läheisiin pidettäisiin välimatkaa. He ovat tämän asian ulkopuolella. Ehdotan että jätämme Anna Halosen rauhaan, ei hän voi vanhemmilleen mitään. Hänelle Tarja Halonen on maailman rakkain äiti! Keskustalainen Kansan Vaalitarkkailija on samaa mieltä!
halunnutkaan puuttua Anna Halosen asioihin. Minunkin mielestäni se, että äiti ei vie pientä lastaan kastettavasti on nimenomaan äidin arvovalinta. Ja presidentin arvot ovat ainakin minulle tärkeitä.
Annaa ja hänen lapsuuttaan tähän presidenttipeliin joku raja sentään.
merkityksestä olisi saanut sitten kysyä vaalikeskusteluissa tai vaalikoneissa? Mielipide ydinperheestä on iso osa arvojohtajan henkistä profiilia.
Itse en ole mikään hirveän uskovainen, mutta minulla kuitenkin sellaiset periaatteet, lapselle täytyy suoda kristillinen kastajaistilaisuus ja myöhemmin mahdollisuus suorittaa rippikoulu! On sitten ihan eri asia se, jos lapsi aikuistuttuaan haluaa erota kirkosta.
Tässä on tapahtunut Tarja Halosen kohdalla melkoinen takinkääntäminen vuoden 2000 vaaleista jolloin puhuttiin paljon kristillisistä arvoista ja Halonen kannatti niitä silloin vaikka ei kuulunutkaan kirkkoon. Tuosta toiminnasta on kristillisten arvojen kannatus kaukana. Sauli Niinistö ei ole ottanut näissä vaaleissa hirveästi esille kyseistä asiaa, jota kyllä tiedusteltiin yhdessä vaalipaneelissa ja Iltalehden toimesta.
Sauli on jo vuosien mittaan pitänyt arvossa kristillisyyttä, vaikka ei ole tehnytkään siitä mitään numeroa menestyäkseen eri vaaleissa. Hän on kuitenkin vastuullinen isä joka on pitänyt lapsistaan huolta senkin jälkeen, kun hänen vaimonsa menehtyi. Tarjan ja Annan välisistä suhteista on jo edellisten ja näiden vaalien aikana saanut vähän huonomman kuvan. Äänestän Saulia.
oli kotiseudullani aika lailla. Voi sitä ihmisten ahdistuksen määrää. Naapurin tyttö tappoi itsensä, eikä ollut ainoa, jonka elämä meni pilaan.
Sitten oli toki sellaisia kristittyjä, kuten mummini, joka ei tuominnut toista, vaan siunasi kaikki nekin, jotka hänen mielestään olivat pahaa tehneet.
Lasken Tarja Halosen tähän jälkimmäiseen kristittyjen kaartiin. Settlementtiliitossa aktiivisesti mukanaolleena hän on todennäköisesti tehnyt oikean lähimmäisen rakkauden eteen enemmän, kuin sinä pystyt tuolla asenteella koko elämässäsi toisia vahingoittamaan.
tarja Halosen kannattaja.Tällätavoin saadaan Niinistön kannattajat näyttämään näillä palstoilla loanheittäjiltä.
Mutta, aivan sama onko Anna Halonen kastettu,tai mitä muutakaan hän on tai ei ole.Hän ei tietääkseni ole ehdokkaana näissä vaaleissa.Vaikka itse äänestänkin Niinistöä,tälläinen on aivan turhaa ja mautonta.
omalla nimelläni palautetta kampanjatoimistoon ja sain yllä kertomani vastauksen. Minulla on itselläni useita lapsia. En ole sellainen ihminen, jota sanotaan uskovaiseksi. Oma henkilökohtainen vakaumukseni minulla on ja sen mukaisesti ei olisi tullut mieleenikään, että en olisi vienyt lapsia vauvoina kasteelle. En minä ota yhtään kantaa Anna Haloseen vaan siihen arvovalintaan, jonka Tarja Halonen on nuorena äitinä tehnyt. Kirkkoon kuulumisella ja arvoilla ei välttämättä ole mitään yhteistä. Kirkosta voi erota protestiksi (kuten olen Tarja Halosen ymmärtänyt tehneen) mutta jos ei vie lastaan kasteelle, se on selkeä ilmaus siitä, että ei pidä kristillisiä arvoja tärkeinä.
Onko se, että haluaa tietää ehdokkaasta jotain tosiasioita muka loanheittoa? Eikä se, että ei vie lasta kasteelle mitenkään pienennä äidinrakkauden määrää. Onhan ihan selvää se, että jokainen äiti tekee kaiken sen, minkä uskoo lapselleen parhaaksi.