Vanhasen ongelma

Matti Vanhanen on vahingossa ajanut itsensä ja puolueensa erittäin hankalaan tilanteeseen. Hän asetti rehtinä miehenä tukensa ensimmäisen kierroksen jälkeen Niinistölle, aiemman sopimuksensa mukaisesti. Tällöin vaikutti, ettei olisi vaaraa Niinistön valinnasta. Nyt tilanne on toinen, mutta hänen on oman poliittisen uskottavuutensa takia pysyttävä lojaalina Niinistölle ja toivottava parasta - Halosen voittoa.

Niinistön voitto nimittäin olisi Suomen Keskustalle katastrofi. Suomessa Keskusta on onnistunut taitavalla politiikallaan uskottavuudellaan säilyttämään asemansa maan johtavana puolueena. Konservatiivisen Kokoomuksen pysyessä jatkuvasti vasta maan kolmantena puolueena. Muualla Länsi-Euroopassahan tilanne on hyvin täysin päinvastainen.

Kokoomuksen pääsy presidenttipuolueeksi lopettaisi Keskustan ainutlaatuisen aseman. kansamme enemmistö on ei-sosialistista, joten maan merkittävin puolue tulee olemaan suurin ei-sosialistinen puolue. Keskustalle tämä asema on tullut Kokoomusta suuremmalla uskottavuudella. Tämä etu on mennyt silloin, jos Kokoomuksesta tulee nyt presidenttipuolue.

Vanhanen on ajautunut äärettömän hankalaan tilanteeseen. Nyt kritisoimalla Niinistöä hän menettäisi poliittisen uskottavuutensa, mutta olemalla hiljaa hän saattaa tuhota oman puolueensa tulevaisuuden.
7137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Erinomainen analyysi sinulta, Korsimo!
Aivan nappiin. Juuti noin on minullakin ymmärrys tästä asiasta.

Nuoret lukijat eivät tiedä että maalaisliitolla oli aikoinaan lgendaarinen puoluesihteeri Arvo Korsimo... :-)

Tätä pitää saada lisää!

Äänestä

Mutta arveletko sinä, Korsimo, että keskustassa tämä päätös liittoutua kokoomuksen kanssa tehtiin "vahingossa". Kyllä se oli tietoinen päätös, jolla oli perustelunsa.

Perustelu oli luullakseni se että ajateltiin että Vanhanen ilman muuta pääsee toiselle kierrokselle.

Äänestä
  • Olet varmasti oikeassa. Keskusta pelasi uhkapeliä päättäessään ennen vaaleja liittoutua Kokoomuksen kanssa. Ehkä johtuen Vanhasen kokemattomuudesta siellä ei otettu lainkaan huomioon tilannetta, jossa Halosen vastustajaksi tuleekin Niinistö eikä Halonen. On selvää, että tämä sopimus oli Kokoomukselle loistava voitto. Heillä ei ollut siinä mitään menetettävää, mutta valtavasti voitettavaa. Keskustalle riski oli melkoinen, mutta keskusta laski siinä tilanteessa, että Halosen häviö olisi lähes mahdotonta. Ymmärrettävää, ottaen huomioon Halosen silloiset kannatusluvut.

    Saa nähdä, toteutuuko tämä Keskustan pahin mahdollinen skenaario.

    Äänestä

Olen samaa mieltä. Näin luultavasti käy. Mikäli presidentti on kokoomuksesta, niin siitä hyötyy aivan varmasti nimenomaan ja vain Kokoomus puolueena. Muita hyötyjiä nyt ei lyhyellä tähtäimellä ole näköpiirissä. Suurin häviäjä luonnollisesti siinä tapauksessa olisi Keskusta, joka menettäisi hegemonia-asemansa Suomen vaikutusvaltaisimpana "oikeistopuolueena".

Keskustan häviäminen vakavasti otettavien puolueiden joukosta merkitsisi kuitenkin myös SDP:n asema heikentymistä joksikin aikaa, sillä se, porvaririntaman vihdoinkin selkiydyttyä, joutuisi kokoamaan eurooppalaiseen tyyliin edistyksellisesti ajattelevat ihmiset saman katon alle. Siinä on urakkaa, sillä historiallisista syistä entisiin kommunisteihin ja "kansan demokraatteihin" on matkaa ja toisaalta vihreiden kypsyminen vaatii hoitoa ja harvennusta ennen kuin sato on kypsä.

Tosin tämän aamuisen gallup-tuloksen pohjalta ei voi vielä mitään päätellä, varsinkin jos se on tehty Suomen Gallupin suosimalla puhelinhaastattelumenetelmällä (?) Luultavasti gallupin merkitys on siinä, että se saa SDP:n laiskimmatkin kannattajansa liikkeelle ja sillä on merkitystä jos he saavat vielä yleensä äänestämättä jättävät kaverinsakin liikkeelle.

Äänestä
  • Olet oikeassa. SDP:n asema heikkenisi myös väliaikaisesti. Todennäköisesti kestäisi varsin kauan ennenkuin Keskustan pienenemisen jälkeen syntyisi puoluekartta uudelleen. SDP tulisi pitkällä tähtäyksellä saamaan osan nykyisen keskialueen äänestäjistä taakseen varteenotettavan keskustan poistuttua puoluekartalta.

    Yhteiskunnan kehityksen kannalta puoluekartan muutosvaihe saattaa olla ongelmallinen. Maalle silloin olisi parasta, että Keskustan kuolinkamppailu olisi mahdollisimman lyhyt.

    Itse toivon, että noin ei käy, vaan Keskusta ei menetä asemaansa Kokoomukselle johtavana ei-sosialistisena puolueena, siksi äänestän Halosta.

    Äänestä

  • Summa summarum: olemme siis menossa kohti polarisoitunutta kaksipuoluejärjestelmää, jota kehitystä keskustan riskipeli tässä entisestään vahdittaa.

    Vihreiden ja muiden pienempien ryhmien "kypsymistä" täydelleen ei pidä kuuluttaa ennen kuin siinä ollaan pidemmällä. Vihreiden nousu Saksan malliin merkittäväksi keskisuureksi puolueeksi on sekin mahdollinen pitemmällä aikavälillä.

    Äänestä

  • Pudasjärven mies kirjoitti:

    Summa summarum: olemme siis menossa kohti polarisoitunutta kaksipuoluejärjestelmää, jota kehitystä keskustan riskipeli tässä entisestään vahdittaa.

    Vihreiden ja muiden pienempien ryhmien "kypsymistä" täydelleen ei pidä kuuluttaa ennen kuin siinä ollaan pidemmällä. Vihreiden nousu Saksan malliin merkittäväksi keskisuureksi puolueeksi on sekin mahdollinen pitemmällä aikavälillä.

    Nykyinen Keskusta saa paljon ääniä entisiltä kommunisteilta, joille SDP on ollut, heh, heh, punainen vaate. Tuon joukon tuleminen mukaan suureen edistyspuolueeseen ei ole kuitenkaan kovin vaikeaa, se riippuu pitkälle portsarista. Sen sijaan vihreät varmastikin joiltakin osaltaan jäävät raaoiksi ja saattavat todellakin Saksan mallin mukaan säilyttää vaa'an kielen asemansa. Paavo Väyrynen voi, mikäli hengissä on ja voimia piisaa, koota Keskustan uskollisimmista ja jämistä sitä peräänkuuluttamaansa liberaalipuoluetta suomalaisessa muodossaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Korsimo kirjoitti:

Matti Vanhanen on vahingossa ajanut itsensä ja puolueensa erittäin hankalaan tilanteeseen. Hän asetti rehtinä miehenä tukensa ensimmäisen kierroksen jälkeen Niinistölle, aiemman sopimuksensa mukaisesti. Tällöin vaikutti, ettei olisi vaaraa Niinistön valinnasta. Nyt tilanne on toinen, mutta hänen on oman poliittisen uskottavuutensa takia pysyttävä lojaalina Niinistölle ja toivottava parasta - Halosen voittoa.

Niinistön voitto nimittäin olisi Suomen Keskustalle katastrofi. Suomessa Keskusta on onnistunut taitavalla politiikallaan uskottavuudellaan säilyttämään asemansa maan johtavana puolueena. Konservatiivisen Kokoomuksen pysyessä jatkuvasti vasta maan kolmantena puolueena. Muualla Länsi-Euroopassahan tilanne on hyvin täysin päinvastainen.

Kokoomuksen pääsy presidenttipuolueeksi lopettaisi Keskustan ainutlaatuisen aseman. kansamme enemmistö on ei-sosialistista, joten maan merkittävin puolue tulee olemaan suurin ei-sosialistinen puolue. Keskustalle tämä asema on tullut Kokoomusta suuremmalla uskottavuudella. Tämä etu on mennyt silloin, jos Kokoomuksesta tulee nyt presidenttipuolue.

Vanhanen on ajautunut äärettömän hankalaan tilanteeseen. Nyt kritisoimalla Niinistöä hän menettäisi poliittisen uskottavuutensa, mutta olemalla hiljaa hän saattaa tuhota oman puolueensa tulevaisuuden.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu