Jatkan taas

Minä ymmärrän asian yksinkertaisena ihmisenä niin, että näissä presidentinvaaleissa on vastakkain ehdokkaiden arvomaailmat.

Halosen arvomaailma tiedetään, se on humaani ja lähtee siltä pohjalta, että hyvinvointivaltiossa ei ketään jätetä.

Niinistön arvomaailma sen sijaan on epäselvempi, koska hän on toiminut poliittisissa viroissaan tavalla, joka kertoo hyvin kovista arvoista.
Nyt, presidenttiehdokkaana hän onkin niin hempeä ja lempeä, että missä kohtaa mahtoi kokoomuslaisesta Sauli Niinistöstä tulla noin lempeä ihminen kansamme vähäosaisia kohtaan?

Sauli Niinistö sanoo, että koko kansan hyvinvointi lähtee talouskasvusta ja hän on toisaalta myöntänyt sen, että sen talouskasvun hedelmistä pääsevät VIIMEKSI nauttimaan (siis Niinistö itse on sanonut) kansamme jo nykyisinkin omissa talousvaikeuksissa pyörivä kansanosa.

Siis viimeksi, jos ylipäätään koskaan, pääsee talouskasvun hedelmistä nauttimaan se kansamme huonoimmassa jamassa oleva osa.

Minun mielestäni on nyt unohdettu se, jonka joku, jonka nimeä en muista, sanoi, että on aika jakaa kurjuutta, että kaikki tulisivat edes jollain lailla toimeen.


Onko se kurjuuden jakamista, johon Tarja Halonen viittasi viime vuonnakin puhuessaan suuryritysten voitonmaksimoinnista suhteessa yhteiskuntavastuuseen?

Koko ajan voittoa tuottavat suuryritykset eivät välitä työntekijöistään, jotka yritysten voiton tekevät.
Taloudellisesti kannattavat ja voittoa tuottavat yritykset työntävät työntekijöitään pois tehtaistaan maksimoidakseen voittonsa.

Voiko joku väittää, että tuollaisilla yrityksillä on mitään yhteiskuntavastuuta, etenkin, kun samalla yritys nostaa valtion (=veronmaksajien) tukea?

Kenen vastuulla tämän maan hyvinvointi on, jos suuryritykset, joilla olisi mahdollisuus turvata koko kansan hyvinvointia, toimivat noin?

Äänestämällä Sauli Niinistö presidentiksi, on maamme päämies sen jälkeen sitä lajia, joka ajatusmailmallaan siunaa tuon toiminnan.
5138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

...

Äänestä
  • Onko ymmärrettävä niin, että Niinistöä äänestävät ne, jotka eivät ymmärrä selkeätä kirjoitusta?

    Surullista.

    Äänestä

  • Ysi yhdistää kirjoitti:

    Onko ymmärrettävä niin, että Niinistöä äänestävät ne, jotka eivät ymmärrä selkeätä kirjoitusta?

    Surullista.

    Salea äänestää kuuden ja puolen keskiarvon miehet ja naiset.
    Ei kannata kauhalla vaatia niiltä, joille lusikalle on jaettu.

    Äänestä

Et selvästikkään ymmärrä asian ydintä. Presidentti ei voi vaikuttaa siihen, että millaisia päätöksi suuryritykset tekevät. Jos heidän toimintansa ei ole suomessa riittävän kannattavaa, siirtyvät tehtaat/työpaikat muualle. Demarien esittämää ikiliikkujaa jossa olematonta rahaa jaetaan ja liikutellaan on MAHDOTON. Sellainen ei aikuisten oikeasti toimi.

Halonen mieluusti puhuu kokokansan presidentistä, mutta ei ole mitään järkeä kulkea sokeasti johtajan perässä "heikoille jäille". Kaikki voivat yhtä kurjasti. Näin me emme selviä globalisoituvasta taloudesta, Suomi on konkurssin tiellä.

Uudella presidentillä täytyy olla näkemystä miten ja millaista työtä suomeen saadaan. Ainoastaan työ synnyttää hyvinvointia ja silloin on mahdollista pitää huolta myös niistä jotka eivät työhön kykene. Nykyisellä menolla ei Halosenkaan kehuma arvomaailma tee rahaa valtion kassaan. Jos nykyinen meno jatkuu joudutaan täällä puuttumaan myös sosiaalietuuksiin kuin työttömyys rahaan, koska sitä rahaa ei yksinkertaisesti ole. Lama on tulossa ja nyt nämä valinnat vaikuttavat siihen kuinka me tulemme selviämään lamasta.

Nykyinen meno jossa sästöjä haetaan voimakkaalla julkisten menojen supistamisella ei voi jatkua enään pitkään. Koska ei ole enään mitään mistä säästetään, kaikki on rutistetu jo kuiviin. Ainoa keino on tehdä oikeita työllisyyttä edistviä toimia ja tähän nykyinen presidentti/hallitus/sak eivät kykene. Tämä on faktaa, koska näin on käynyt.

Voidaan me mennä kaikki lakkoon kun tehtaat häipyvät, mutta mitä se hyödyttää tai tuskin edes kiinnostaa yritysjohtajia.

NYT TARVITAAN TEKOJA, EIKÄ TURHIA PUHEITA. Joita on jo kuulu vuosien ajan.

t. Duunari

Äänestä
  • Presidentti voi toimia mielipidejohtajana, siitähän näissä vaalitenteissäkinn on jankutettu, miten presidentti voi vaikuttaa.
    Taisin sen jo aiemmin sanoa, ettei presidentti tosiaankaan voi päättää, miten suuryhtiöiden johtajat toimivat, kun minulle esitettiin, että Halosen aikana suuryritysten johtajat ovat toimineet noin.
    Mutta ymmärrätkö sinä nyt itse, mistä puhutaan?
    Puhutaan siitä, että kannattavat yritykset, joilla ei ole taloudellista syytä irtisanoa työntekijöitään ja, joilla ei ole tarvetta siirtää tuotantoaan ulkomaille, sysäävät väkeä pois, maksimoidakseen voittojaan.
    Eilen oli hesarissa kirjoitus, jossa esitettiin yhtiöiden saamia tukimäääriä ja sen jälkeen, kuinka paljon ne laittoivat/olivat laittamassa työntekijöitä pois.
    Siis yrityksiä, jotka koko ajan tuottavat voittoa.
    Siellä oli Kemira, Partek, Metso, Nokia...


    Halonen on tähän kiinnittänyt huomiota, että missä tällaisten yritysten vastuu koko maamme hyvinvoinnista on?

    Koko maamme hyvinvointi ja sen yksittäisten kansalaisten hyvinvointi ei voi ollla siinä, että esim. em. yritykset toimivat noin maksimoidakseen vain omat voittonsa ja jakaakseen ne pienelle yläluokkalaiselle piirille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ysi yhdistää kirjoitti:

Minä ymmärrän asian yksinkertaisena ihmisenä niin, että näissä presidentinvaaleissa on vastakkain ehdokkaiden arvomaailmat.

Halosen arvomaailma tiedetään, se on humaani ja lähtee siltä pohjalta, että hyvinvointivaltiossa ei ketään jätetä.

Niinistön arvomaailma sen sijaan on epäselvempi, koska hän on toiminut poliittisissa viroissaan tavalla, joka kertoo hyvin kovista arvoista.
Nyt, presidenttiehdokkaana hän onkin niin hempeä ja lempeä, että missä kohtaa mahtoi kokoomuslaisesta Sauli Niinistöstä tulla noin lempeä ihminen kansamme vähäosaisia kohtaan?

Sauli Niinistö sanoo, että koko kansan hyvinvointi lähtee talouskasvusta ja hän on toisaalta myöntänyt sen, että sen talouskasvun hedelmistä pääsevät VIIMEKSI nauttimaan (siis Niinistö itse on sanonut) kansamme jo nykyisinkin omissa talousvaikeuksissa pyörivä kansanosa.

Siis viimeksi, jos ylipäätään koskaan, pääsee talouskasvun hedelmistä nauttimaan se kansamme huonoimmassa jamassa oleva osa.

Minun mielestäni on nyt unohdettu se, jonka joku, jonka nimeä en muista, sanoi, että on aika jakaa kurjuutta, että kaikki tulisivat edes jollain lailla toimeen.


Onko se kurjuuden jakamista, johon Tarja Halonen viittasi viime vuonnakin puhuessaan suuryritysten voitonmaksimoinnista suhteessa yhteiskuntavastuuseen?

Koko ajan voittoa tuottavat suuryritykset eivät välitä työntekijöistään, jotka yritysten voiton tekevät.
Taloudellisesti kannattavat ja voittoa tuottavat yritykset työntävät työntekijöitään pois tehtaistaan maksimoidakseen voittonsa.

Voiko joku väittää, että tuollaisilla yrityksillä on mitään yhteiskuntavastuuta, etenkin, kun samalla yritys nostaa valtion (=veronmaksajien) tukea?

Kenen vastuulla tämän maan hyvinvointi on, jos suuryritykset, joilla olisi mahdollisuus turvata koko kansan hyvinvointia, toimivat noin?

Äänestämällä Sauli Niinistö presidentiksi, on maamme päämies sen jälkeen sitä lajia, joka ajatusmailmallaan siunaa tuon toiminnan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu