Olen pulassa! Sairastuin muutama vuosi sitten erääseen reumatautiin, punahukkaan eli SLE:hen... Koulutuspaikkoja pitäisi alkaa miettimään, kun lukiokin on jo ohi. Enää en vain tiedä, että mihin ammattiin minusta on tämän sairauden takia! Entiset unelma-ammatit eivät taida tulla kysymykseen, ja harmittaa hirveästi! Olo on ihan toivoton... Tautini on hyvin aaltoilevaa, mutta tällä hetkellä vointi hyvä. Pelottaa, että valitsen alan, joka kuitenkin osoittautuu liian raskaaksi. Miten te muut olette selvinneet reuman ja koulutuksen kanssa? Oletteko saaneet apua esim. ammatinvalintapsykologilta tai muulta? Entä miten mahtaa reumaiselta onnistua yliopisto-opinnot? Liian rankkaa? Kertokaa kokemuksianne!
Reuma ja koulutus
Taica
6870
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minulla on nivelreuma ja sairastuin lukioaikana. No, jatkoin ensin amk:ssa ja valmistuin, jonka jälkeen jatkoin vielä yliopistossa, josta valmistuin myös. Kouluja jaksoin käydä hyvin, tsemppiä ja sisua vaan täytyy olla. Niinkun muutenkin tsemppiä, koska sairastaessaan joutuu taistelemaan monista oikeuksistaan ja lisäksi tulee ottaa monista asioista selvää, jotta saa kaiken, mitä kuuluu (esim koulutustuki kelalta).
Ammattia kannattaa kyllä miettiä, jottei valitse mitään fyysistä työtä. Oma fyysinen kunto jos on kovin alhaalla, niin saa unohtaa kaikki fyysiset työt. Eli, kouluja kannattaa käydä ja sit kun saat sellasen työn, mitä voit tehdä "päälläsi". Jos haluut lisätietoja yms. vastailen sulle mielläni. Itsellä kuitenkin asiat on mennyt hyvin,v aikka sairauteni on varmasti pahimmasta päästä. TSEMPPIÄ sulle!!! Ja rohkeutta ja valoa lähestyvään kevääseen.
Itselläni puhkesi tämä sairaus myös lukioaikana, vieläpä yo-kirjoitusten aikaan! Se aika oli todella rankkaa, mutta selvisin kuitenkin! Kovin tekisi mieli pyrkiä yliopistoon, sosiologia kiinnostaa... Ajattelin käydä ammatinvalinta psykologilla, jotta saisin vähän selkeyttä suunnitelmiini. Lääkäri sanoi viime vastaanottokäynnillä, että ei kannata suunnata sellaiselle alalle, joka on fyysistä, ja olen kyllä samaa mieltä... Mielummin teen päälläni töitä! Välillä vaan tuntuu, että pääkin on ihan sekaisin kaikista lääkkeistä! Mitä koulutusohjelmaa opiskelit AMK:ssa? Entä yliopistossa?
Opiskelin insinööriksi ja sitten yliopistossa matemaattis-luonnontieteellisellä puolella. Itse harkitsin myös sosiaalipsykologiaa, psykologiaa, sosiologia varmasti on hyvä valinta.
Ammatinvalintapsykalla voi aina käydä, mutta itse lopulta sen päätöksen tekee. Korkeintaan psyka voi tukea linjojasi...
Sanoisin, että kannattaa hakeutua unelma-ammattiinsa, jos se vain suinkin on mahdollista. Oon ope, joskus työ on hyvinkin fyysistä, toisinaan vähemmän. Mutta jaksan työssäni, koska se antaa minulle itsessään tsemppiä. Luulisin, että jos työni olisi joku vähemmän mieluinen minulle, en jaksaisi "taistella" itseäni työpaikalle huonoina aamuina.
Opiskelu yliopistossa vaatii päätä, ei kroppaa niinkään, joten se on nimenomaan hyvä opiskelupaikka. Toki lääkkeet ym. voi väsyttää ja hankaloittaa sillä tavoin opiskeluja, mutta yliopistossahan saa opiskella omaan tahtiinsa.
Ei kannata myöskään antaa sairaudelle sellaista valtaa, että se latistaisi kaikki unelmat. Kannustan tavoittelemaan omia haaveita, niin pitkälle kuin omat mahdollisuudet suinkin antavat myöten.
Myötätuulta!
Voi olla mahdotonta, sillä reuma etenee jokaisella
eri tahtiin. Jollakin on helpompaa ja toisialla taas ei. Iteltäni on ainakin katkaistu unelmilta siivet. Vaikka voisi olla päätä opiskella niin kestääkö terveys. Ammatinvalintaan vaikuttaa niin moni asia esim. reuman auheuttamat muutokset. Vaikka kuinka olis halua saada työpaikka niin, onko se loppupeleissä mahdollista vajaakuntoisuuden vuoksi.
Työnantajilla usein negatiivinen kuva vajaakuntoisista.
Tsemppiä kaikille reumaa sairastaville!
Olen sairastanut reumaa pienestä tytöstä asti. Heti kun ammattiasioita piti alkaa miettiä, oli itsestään selvää, että ala on kaupallinen, siis ei todellakaan mikään hevostenhoitaja tai lentoemäntä... Mä opiskelin lukion jälkeen amk:ssa tradenomiksi ja mulla ei ollut varmaan sen raskaampaa kuin muilla. Päinvastoin, pärjäsin paremmin taloudellisesti, kun sain paremmat rahat Kelalta kuin opikselukaverini opintotukea. Myös asumistuki oli minulla korkeampi.
Sain melko pian vakituisen paikan ja vasta myöhemmin olen tajunnut sen, miten "avomielinen" työnanatajani oli, koska otti tällaisen "valmiiksi sairaan" töihin. Olen yrittänyt myöhemmin hakea uutta työpaikkaa, mutta se ei useista yrityksistä huolimatta ole onnistunut. Ja vahvasti epäilen yhdeksi syyksi reumaani. Itsekin työantajana varmasti valitsisin sen terveen yksilön, kuin kroonikon.
Mulla on ollut suht paljon poissaoloja vuoden sisällä töistä, polvileikkausta ym. Välillä kyllä hävettää niin kovin nämä poissaolot, etenkin kun kuulee pomon äänessä tietyn sävyn. No eihän se mun vika ole, mutta ei kyllä työnanatjankaan. Olen vain niin kyllästynyt nykyiseen työhön ja tuntuu et seinä on tullut vastaan. Reuman takiako en saa enää utta työpaikkaa ja nylyinen työ kypsyttää, etten jaksa tätä tehdä loppuelämää.
Mutta opiskelu kannataa aina ja kannattaa tosiaan harkita sitä alaa tarkoin sen alan fyysisen luonteen osalta.