Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Idea ehdotus

Olen miettinyt miksi Suomessa ei ole enemmän paikkoja missä ihmiset voisivat tutustua ja viettää aikaa iloisen erotiikan merkeissä, kuten esim. ulkomailla jossa miehet ja naiset sekä ryhmäseksistä pitävät kokoontuvat jonnekkin viettämään aikaa.

Minun ajatukseni on että ryhmäseksistä pitävät ihmiset pitäisivät yhteyttä toisiinsa ja sopisivat missä kokoontuisivat.

Tällasiin tilaisuuksiin voisi tulla niin yksinäiset miehet kuin naiset kuin myös pariskunnat.

Asiasta kiinostuneet voivat ottaa yhteyttä
21440
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Haluaisimme nauttia seksistä kolmannen kanssa ja eritoten naisen.Ehkä myöhemmin parin kanssa.Mutta mistä löytää...ehkä tämä auttaisi.

Äänestä

esimerkiksi Finswingers, joka toimii mielestäni aika hyvin, ja sitten on muitakin.

Noissa kaikille avoimissa paikoissa tahtoo olla se vika että näitä heteromiehiä on siellä niin paljon, että muita ei juuri mahtuisikaan. Eikä kaikki tosiaankaan ole hyväkäytöksisiä iloisia ja avoimia.

Jos sellaisia paikkoja ei ole, ei niitä tarvitkaan. Kysynnän ja tarjonnan laki säätelee tätäkin

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Heteromies 40 kirjoitti:

Olen miettinyt miksi Suomessa ei ole enemmän paikkoja missä ihmiset voisivat tutustua ja viettää aikaa iloisen erotiikan merkeissä, kuten esim. ulkomailla jossa miehet ja naiset sekä ryhmäseksistä pitävät kokoontuvat jonnekkin viettämään aikaa.

Minun ajatukseni on että ryhmäseksistä pitävät ihmiset pitäisivät yhteyttä toisiinsa ja sopisivat missä kokoontuisivat.

Tällasiin tilaisuuksiin voisi tulla niin yksinäiset miehet kuin naiset kuin myös pariskunnat.

Asiasta kiinostuneet voivat ottaa yhteyttä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu