Myös STTK:n väki tukee Tarjaa
Joukko STTK:laisten toimihenkilöjärjestöjen puheenjohtajia ja vaikuttajia ilmaisi aamulla julkisesti tukensa Tarja Haloselle. Liittojohtajat kävivät nauttimassa presidenttiparin kanssa munkkikahvit Helsingin kauppatorilla ja ojensivat presidenttiehdokas Haloselle tukensa osoitukseksi ruusut.
Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpään mukaan toimihenkilöjärjestöt haluavat muistuttaa kansalaisia äänioikeuden käyttämisen merkityksestä. Mäenpään mielestä toimihenkilöiden näkökulmasta lähitulevaisuudessa on keskeistä hyvinvointiyhteiskunnan säilyttäminen. Tällä mallilla on pärjätty ja toivomme, että näin myös jatketaan. Toivoisin enemmän keskustelua työllisyydestä ja sellaisista hyvistä malleista ja toimintatavoista, joilla Suomi tulevaisuudessa pärjää.
Kauppatorilla munkkikahvilla olivat presidenttiparin kanssa puheenjohtaja Mikko Mäenpään lisäksi mm. pääsihteeri Seppo J unttila STTK, johtaja Matti Hynynen STTK, puheenjohtaja Antti Rinne Toimihenkilöunioni, johtaja Helena Rissanen Toimihenkilöunioni, puheenjohtaja Keijo Houhala Kuntien Tekniset, pääsihteeri Kari Tirronen Kuntien Tekniset ja puheenjohtaja Eeva-Liisa Urjanheimo Suomen Terveydenhoitajaliitto.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Kiitos, mutta ei. Ääneni lähtee kyllä Saulille.
Sillä taidolla ei maata ohjata turvallisesti satamaan.
Naiset älkää menkö niin vanhanaikaiseen.
Vaikka olenkin kiivas feministi, en missään tapauksessa enää tällä kerralla äänestä Halosta, sillä valta on turmellut hänet täysin ja sen huomaa hänen röyhkeästä käytöksestään vaalitenteissä. Ja onko nyt laita peliä, että SAK tuodaan kameroiden eteen mollaamaan Niinistöä väärillä tiedoilla eikä sitten anneta edes puolustautua ! Ja mitä tulee Lipposeen, voi vanha mies parka, kun kääntää takiaan tuulen mukaan.... Ja tämän kaikki Halonen hyväksyy!!!!
Hölmöt ammattijärjestö pamput kailottavat omia mielipiteitään aivan kuin rivijäsenien nimissä kysymättä sen tarkempaa mielipidettä. Eivät he jäsenien puolesta onneksi voi äänestää. Valtaankin ovat päässeet, siksi koska vain hörhöt käyvät noissa kokouksissa.
Sanokoot pamput mitä vaan. Minä äänestän Niinistöä ja niin monet, monet muut ammattijärjestöjen jäsenet.
...huomata, etteivät ainakaan toimihenkilöt ole järjestöjen sokeita perässäkulkijoita=vaalikarjaa, vaan ihan itsenäisesti ajattelevia ihmisiä ja äännestävät Suomelle suoran ,rehellisen, omaa vaalikamppanjaansa käyvän Niinistön presidentiksi.Ei Niinistö tarvitse loan heittoa vastustajansa päälle!
Ei suomalaisia äänestäjiä voi määrätä/käskeä eikä aivopestä kuten ehkä jossakin naapurimaassamme.