SAULI NIINISTÖ
Sauli niinistö on työväen presidentti.
Sauli palauttaa maahamme työn arvostuksen ja tukee yrittäjyyttä sekä pyrkii poistamaan työttömyyden.
arvojohtajana hän nostaa rehellisen ansiotyön tekemisen sekä yrittäjyyden kansan ensisijaiseksi toimeentulon
saamismahdollisuudeksi.
Sauli tarjoaa työttömille enemmän kuin pelkkää "päivähoitopaikkoja" sekä tuki-ja pätkätyötä.
hän tarjoaa työtä, josta saa kunnon palkkaa sekä tarvittavan toimeentulon.
vain kunnon toimeentulo sekä pysyvät työpaikat takaavat hyvinvoinnin sekä ehkäisevät syrjäytymistä kuin myös köyhyyttä.
niinistö ei välttele asiakysymyksiä eikä kyräile, niinkuin "muumimamma"-politiikkaan näyttää kuuluvan.
Sauli ei ole lähtenyt sille linjalle, johonka näyttää kuuluvan huolehtia enemmän mailman, kuin oman maan asioista sekä köyhistä ja työttömistä, vailla minkäänlaista halua yrittää mitenkään estää työpaikkojen poismeno kiinaan tai intiaan turvaten näin hyvinvointi omalle kansalle.
Jos halutaan mennä eteempäin, luodaan työpaikkoja sekä hyvinvointia yhdessä, unohtamatta heikompia sekä huolehditaan siitä, ettei nykyisen kaltainen luokkaerojen kasvu ja jätti-osinkojen kasvu köyhiä kyykyttämällä ja heikkojen kustannuksella jatku, vaan kakku jaetaan yhdessä niinkuin se kuuluisikin tehdä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
tämä nyt sitten kevyttä vai raskasta jälkiruokaa?