Vaalifilosofiaa

Vaalifilosofiaa

Ilmaistuani äänestäneeni Sauli Niinistöä ensimmäisellä kierroksella ja kannattaneeni häntä jo viime syksystä lähtien olen joutunut vastailemaan useampaan otteeseen kysymykseen. Miksi Sauli?

Tässä maassa ei saa olla mistään mitään mieltä etteikö joku tivaisi perusteluja ja niitähän ihmisillä näyttää olevan. Lienenkö jotenkin poikkeava kun en juuri noista useimmin hoetuista syistä kannattaisi ketään - en edes Sauli Niinistöä. Tämä vaatinee tarkempaa selvitystä.

En siis kannata Saulia siksi, että hän kuuluu johonkin puolueeseen - en ole minkään puolueen jäsen enkä aio koskaan edes liittyä. Ideologisia yhteenlittymiä olen karttanut koko ikäni. Vanhempani korostivat tervettä järkeä, oikeudenmukaisuutta ja tasapuolisuutta realiteetit ja ihmisluonto hyväksyen. Nämä kriteerit Sauli täyttää.

En kannata Saulia myöskään siksi, että hänen arvomaailmansa vastaisi omaani. Vaikuttaisi epäilyttävältä, jos emme olisi eri mieltä monessakin asiassa. Luotan kuitenkin siihen, että hän on johtaja, joka pystyy tekemään ratkaisuja huomioiden myös muiden näkökannat ja koko kansan edun.

En kannata Saulia siksi, että hän ajattelee globaalisti ja haluaa koko ihmiskunnan parasta. Minä kaipaan itselleni ja Suomelle ikiomaa edustajaa sinne, jossa päätetään laajempia kokonaisuuksia koskevista asioista. Hänen tehtävänsä on huolehtia asioiden hoidosta niin, että myös meidän etumme ja turvallisuutemme tulee huomioitua.

En missään tapauksessa kannata Saulia siksi, että hän on mukava ihminen, kaikkien ystävä ja yksi meistä - minä haluan johtajan, jolla on rohkeutta päättää ja tehdä kipeitäkin ratkaisuja, jotka eivät ehkä tyydyttää kaikkia, mutta jotka ajavat suomalaisten etua sortamatta ketään.

En kannata Saulia siksi, että hän on mies - sukupuolella ei tällaisissa valintatilanteissa saa olla merkitystä, minulle tärkeää on se, että ehdokkaani ei pyri esittämään minulle itsestään parhaita puolia vaan sen mitä hän hän todella on.

En kannata Saulia siksi, että hän olisi nokkela ja hauska viihdeohjelmissa, minä toivon että presidentti hoitaa vakavissaan omat hommansa ja antaa meidän viihteentekijöiden huolehtia elämän hauskuttamisesta.

En kirjoita tätä houkutellakseni ketään äänestämään Saulia, sillä vastuunsatuntevia, itsenäisesti ajattelevia ja tässä päivässä eläviä ihmisiä ei tarvitse houkutella - he äänestävät Saulia muutenkin!

Terveisin
Ere Kokkonen
viihdetyöläinen
275
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olisit nyt laittanut kuitenkin otsikon "Vaalipropagandaa".

On niin läpinäkyvää tuo sinun filosofointisi, että se antaa niinistöläisistä huonon kuvan: mukamas maltillista, mutta ah, niin piiloagressiivista. Nämä rivot ja räväkät tekstit tällä palstalla ovat sentään rehellisempiä.

Jos et halua käännytellä ketään, mene nukkumaan. Sinulla on vain yksi ääni.

Äänestä

Kiitos,
näin on!
Sauli ajaa suomalaisen ihmisen asiaa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ere Kokkonen kirjoitti:

Vaalifilosofiaa

Ilmaistuani äänestäneeni Sauli Niinistöä ensimmäisellä kierroksella ja kannattaneeni häntä jo viime syksystä lähtien olen joutunut vastailemaan useampaan otteeseen kysymykseen. Miksi Sauli?

Tässä maassa ei saa olla mistään mitään mieltä etteikö joku tivaisi perusteluja ja niitähän ihmisillä näyttää olevan. Lienenkö jotenkin poikkeava kun en juuri noista useimmin hoetuista syistä kannattaisi ketään - en edes Sauli Niinistöä. Tämä vaatinee tarkempaa selvitystä.

En siis kannata Saulia siksi, että hän kuuluu johonkin puolueeseen - en ole minkään puolueen jäsen enkä aio koskaan edes liittyä. Ideologisia yhteenlittymiä olen karttanut koko ikäni. Vanhempani korostivat tervettä järkeä, oikeudenmukaisuutta ja tasapuolisuutta realiteetit ja ihmisluonto hyväksyen. Nämä kriteerit Sauli täyttää.

En kannata Saulia myöskään siksi, että hänen arvomaailmansa vastaisi omaani. Vaikuttaisi epäilyttävältä, jos emme olisi eri mieltä monessakin asiassa. Luotan kuitenkin siihen, että hän on johtaja, joka pystyy tekemään ratkaisuja huomioiden myös muiden näkökannat ja koko kansan edun.

En kannata Saulia siksi, että hän ajattelee globaalisti ja haluaa koko ihmiskunnan parasta. Minä kaipaan itselleni ja Suomelle ikiomaa edustajaa sinne, jossa päätetään laajempia kokonaisuuksia koskevista asioista. Hänen tehtävänsä on huolehtia asioiden hoidosta niin, että myös meidän etumme ja turvallisuutemme tulee huomioitua.

En missään tapauksessa kannata Saulia siksi, että hän on mukava ihminen, kaikkien ystävä ja yksi meistä - minä haluan johtajan, jolla on rohkeutta päättää ja tehdä kipeitäkin ratkaisuja, jotka eivät ehkä tyydyttää kaikkia, mutta jotka ajavat suomalaisten etua sortamatta ketään.

En kannata Saulia siksi, että hän on mies - sukupuolella ei tällaisissa valintatilanteissa saa olla merkitystä, minulle tärkeää on se, että ehdokkaani ei pyri esittämään minulle itsestään parhaita puolia vaan sen mitä hän hän todella on.

En kannata Saulia siksi, että hän olisi nokkela ja hauska viihdeohjelmissa, minä toivon että presidentti hoitaa vakavissaan omat hommansa ja antaa meidän viihteentekijöiden huolehtia elämän hauskuttamisesta.

En kirjoita tätä houkutellakseni ketään äänestämään Saulia, sillä vastuunsatuntevia, itsenäisesti ajattelevia ja tässä päivässä eläviä ihmisiä ei tarvitse houkutella - he äänestävät Saulia muutenkin!

Terveisin
Ere Kokkonen
viihdetyöläinen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu