SYYTEHARKINTA

1.

Miten kauan syyteharkinta kestää? Onko sille asetettu aikarajaa? Jos syyttäjä päättää, että aikoo nostaa syytteen, kuinka kauan kestää, ennen kuin saa haasteen?

2.

Tuleeko haaste ensin postissa, ja jos sitä ei hae, niin haastemies tuo kotiin?

Kiinnostaa kovasti tietää, koska sain juuri tietää, että poliisi on lopultakin toimittanut tutkintapöytäkirjat ja liitteet syyttäjälle eilen. Ja nyt kiinnostaisi tietää, että koska oikein pääsen käräjille!

Tapahtumasta on jo 84 päivää. Syyte on törkeästä rattijuopumuksesta, mutta siihen liittyy monta lieventävää asianhaaraa, ja voi hyvin olla että syyttäjä päättää olla syyttämättä.

Kiitos etukäteen ASIALLISISTA vastauksista.
99252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Tokkopa törkeää RJ:tä jätetään kokonaan syyttämättä, oli sitten minkälaiset lievennökset hyvänsä..

Lievarit voivat pienentää rangaistusta, muttei sellaista syyttäjää olekaan etteikö ainakin syyte tule.

Syyttäjillä ei ole kiire mihinkään. Sinä et heiltä katoa. eikä juttu.

Äänestä

Syyteharkinta on tehtävä kohtuullisessa ajassa sekä syyttäjän että syytetyn kannalta. Mitään tarkkaa aikarajaa ei voida asettaa koska jutut ovat erilaisia ja niiden esitutkintamateriaalit voivat vaihdella noin 10 sivusta useaan sataa kiloon. Takaraja on kuitenkin syyteoikeuden vanhenemisaika.

Käytännössä rattijuopumuksen syyteharkinta tapahtuu parissa päivässä, enimmillään aikaa kuluu pari kuukautta.

Haaste toimitetaan haastemiehen toimesta aina käteen. Ensivaiheessa haastemies lähettää postin mukana ilmoituksen että haaste on haastemiehellä ja että sen voi käydä noutamassa. Saattaa myös soittaa jos on numero tiedossa. Jos ei nouda, niin haastemies käy oven takana kolkuttamassa.

Rattijuopumukset, varsinkin törkeät sellaiset, päätyvät poikkeuksetta tuomioistuinkäsittelyyn, asianhaaroista riippumatta. Tuomioistuin voi sitten harkita lieventäviä asianhaaroja ja niiden vaikutusta tuomioon. Älä kuitenkaan liikaa innostu niistä lieventävistä asianhaaroista, tuomioistuimet eivät niitä kovinkaan helpolla huomioi. Sellaista pakkotilannetta ei helpolla synny että kännissä autolla ajaminen olisi ainoa vaihtoehto tilanteen ratkaisemiseksi.

Äänestä
  • Minun tapauksessa lieventävät asianhaarat ovat seuraavat: minut pakotettiin puukolla uhaten ajamaan kaksi henkilöä. Kun ne lopultakin jäivät kyydistä, ajoin sivuun ja soitin ITSE poliisit.
    No en tiedä uskoiko poliisit vai ei, mutta kortti meni hyllylle, ja on siellä vieläkin. Tyyppejä ei ole tavoitettu.

    Opetus tässä oli se, että poliisin apuun ei kannatta tällaisessa tilanteessa luottaa, ellei ole valmis menettämään korttiaan. Olisin yhtä hyvin voinut vaan ottaa taksin kotiin ja päivällä hakenut auton pois. Siinä olisi samalla säilynyt kortti. Ainoat todisteet mitä poliisilla on/oli minun "rattijuopumuksesta", on minun oma kertomus tapahtuneesta, sekä niitten tekemä promilletesti. He eivät koskaan minua ratista tavanneet, ei olisi voinut mitään todistaakaan, ellen olisi itse myöntänyt, ja kertonut mitä tapahtui.

    Aika paskamaista että uhri joutuu tässä kärsimään. En ikimaailmassa olisi lähtenyt ajamaan kännissä, ellei olisi puukolla uhattu!

    Eikös siinä ole tarpeeksi lieventäviä asianhaaroja?!

    Äänestä

  • Odottelija kirjoitti:

    Minun tapauksessa lieventävät asianhaarat ovat seuraavat: minut pakotettiin puukolla uhaten ajamaan kaksi henkilöä. Kun ne lopultakin jäivät kyydistä, ajoin sivuun ja soitin ITSE poliisit.

    Ai tämä on taas tämä sama juttu. Sori vaan, mutta en usko koko tarinaa. Tuleehan sitä kännissä tehtyä toinen toistaan järjettömämpiä temppuja, mutta ei kukaan ole noin tyhmä.

    Olettaen, että tarina on tosi. Lieventävänä asianhaarana on se, että soitit itse poliisin paikalle (heh heh) ja kerroit ajaneesi kännissä. Mistään puukko-tyypeistä ei ole näyttöä, kas kunnei hammaskeiju.

    Äänestä

  • Turo kirjoitti:

    Ja voitko suuressa viisaudessasi sitten kertoa MIKSI hän meni soittamaan poliisit paikalle ja kertoi heille ajaneensa kännissä? Mikä teon motiivi jos tarina ei pidäkään paikkansa?

    Idioottipersereikä..

    Äänestä

  • Odottelija kirjoitti:

    Minun tapauksessa lieventävät asianhaarat ovat seuraavat: minut pakotettiin puukolla uhaten ajamaan kaksi henkilöä. Kun ne lopultakin jäivät kyydistä, ajoin sivuun ja soitin ITSE poliisit.
    No en tiedä uskoiko poliisit vai ei, mutta kortti meni hyllylle, ja on siellä vieläkin. Tyyppejä ei ole tavoitettu.

    Opetus tässä oli se, että poliisin apuun ei kannatta tällaisessa tilanteessa luottaa, ellei ole valmis menettämään korttiaan. Olisin yhtä hyvin voinut vaan ottaa taksin kotiin ja päivällä hakenut auton pois. Siinä olisi samalla säilynyt kortti. Ainoat todisteet mitä poliisilla on/oli minun "rattijuopumuksesta", on minun oma kertomus tapahtuneesta, sekä niitten tekemä promilletesti. He eivät koskaan minua ratista tavanneet, ei olisi voinut mitään todistaakaan, ellen olisi itse myöntänyt, ja kertonut mitä tapahtui.

    Aika paskamaista että uhri joutuu tässä kärsimään. En ikimaailmassa olisi lähtenyt ajamaan kännissä, ellei olisi puukolla uhattu!

    Eikös siinä ole tarpeeksi lieventäviä asianhaaroja?!

    Tämähän oli se tapaus, muistan. Hanki esitutkinta-aineisto poliisilta ja keskity puolustamaan itseäsi. Lakimiehen puoleen kääntymistä suosittelen. Tee se heti. Kun olette saaneet käsityksen tilanteestasi, voit soittaa syyttäjälle ja pyytää asian ripeätä käsittelyä. Mikäli tilanne oli se, minkä olet kertonut, et ole tehnyt rikosta. Nyt vaan täytyisi tuomioistuimenkin uskoa tarinasi.

    Äänestä

  • Nakkinaama kirjoitti:

    Ja voitko suuressa viisaudessasi sitten kertoa MIKSI hän meni soittamaan poliisit paikalle ja kertoi heille ajaneensa kännissä? Mikä teon motiivi jos tarina ei pidäkään paikkansa?

    Idioottipersereikä..

    Ihan totta. Tolla teolla ei ole minkäänlaista motiivia eikä siinä ole mitään järkeä. Jos itse istuisin lautamiehenä tai tuomarina tässä asiassa, hylkäisin kyllä syytteen. Tämä on vaan erikoinen tilanne, eikä näitä onneksi suomessa synny montaa. Mutta ei henkilöä voi pitää vastuussa jos hänen henkeään uhataan. Senhän sanoo maalaisjärkikin, laista puhumattakaan.

    Äänestä

  • Odottelija kirjoitti:

    Minun tapauksessa lieventävät asianhaarat ovat seuraavat: minut pakotettiin puukolla uhaten ajamaan kaksi henkilöä. Kun ne lopultakin jäivät kyydistä, ajoin sivuun ja soitin ITSE poliisit.
    No en tiedä uskoiko poliisit vai ei, mutta kortti meni hyllylle, ja on siellä vieläkin. Tyyppejä ei ole tavoitettu.

    Opetus tässä oli se, että poliisin apuun ei kannatta tällaisessa tilanteessa luottaa, ellei ole valmis menettämään korttiaan. Olisin yhtä hyvin voinut vaan ottaa taksin kotiin ja päivällä hakenut auton pois. Siinä olisi samalla säilynyt kortti. Ainoat todisteet mitä poliisilla on/oli minun "rattijuopumuksesta", on minun oma kertomus tapahtuneesta, sekä niitten tekemä promilletesti. He eivät koskaan minua ratista tavanneet, ei olisi voinut mitään todistaakaan, ellen olisi itse myöntänyt, ja kertonut mitä tapahtui.

    Aika paskamaista että uhri joutuu tässä kärsimään. En ikimaailmassa olisi lähtenyt ajamaan kännissä, ellei olisi puukolla uhattu!

    Eikös siinä ole tarpeeksi lieventäviä asianhaaroja?!

    Ja, yllätys yllätys, sangen epäuskottava. Voisin melkeen vannoa ettei mene käräjillä läpi kun ei ole MITÄÄN näyttöä näistä puukon heiluttajista. Sinun tarinasi ainoastaan. Jos olisi edes jotain mikä vahvistaisi tarinasi, olisi jo mahdollista että syyte saattaisi mennä jopa nurin.

    No, toisaalta ei ole näyttöä että olisit ajanut autoa kännissä, joten kiistä koko juttu oikeudessa. Ellei poliisi kerran ole halukas tutkimaan pakottamista niin hittojako sinäkään itseäsi menet syyllistämään. Tunnustus ei nimittäin yksinään riitä tuomioon.

    Äänestä

  • TJ kirjoitti:

    ..ei ne niin ne lakipykälät ole muodissa siellä tuomioistuimissa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Odottelija kirjoitti:

1.

Miten kauan syyteharkinta kestää? Onko sille asetettu aikarajaa? Jos syyttäjä päättää, että aikoo nostaa syytteen, kuinka kauan kestää, ennen kuin saa haasteen?

2.

Tuleeko haaste ensin postissa, ja jos sitä ei hae, niin haastemies tuo kotiin?

Kiinnostaa kovasti tietää, koska sain juuri tietää, että poliisi on lopultakin toimittanut tutkintapöytäkirjat ja liitteet syyttäjälle eilen. Ja nyt kiinnostaisi tietää, että koska oikein pääsen käräjille!

Tapahtumasta on jo 84 päivää. Syyte on törkeästä rattijuopumuksesta, mutta siihen liittyy monta lieventävää asianhaaraa, ja voi hyvin olla että syyttäjä päättää olla syyttämättä.

Kiitos etukäteen ASIALLISISTA vastauksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu