Ihmisten on muistettava, että nyt ei ole kyseessä Nato-vaalit vaan nyt valitaan Suomelle Arvojohtajaa, jolla on tulevaisuuden visioita ja jolla on arvot kohdallaan!!
Punainen Lanka-ohjelma rataksisi lopullisesti vaalit. Niinistö oli Tastulan haastattelussa juuri sellainen kuin Presidentin pitää ollakin. Hän oli rauhallinen ja asiallien. Hän perusteli ajatuksensa syvällisesti ja uskottavasti. Niinistössä huokui turvallisuus ja rehellisyys.
Kun Halonen oli Punaisessa Lankassa, niin hän jatkoi sitä samaa "soppatykki"-politiikka kuin on koko SAK:n porukka jauhanut koko vaalien ajan. Halonen haukkui kapitalistit Wahlroosista Piippoon jne. Mutta herää kysymys mitä eroa on sitten "punapääomalla " ja "porvarien rahoilla" ? Pentti Arajärven omaisuuden arvo on enemmän kuin kaikkien muiden presidentti ehdokkaiden yhteensä. Halosellakin on useita omistusasuntoja Helsingissä.Ja..kun Halonen nyt jää vaalien jälkeen eläkkeelle, hän alkaa saamaan melkein 10.000 Euroa puhtaanan käteen. Halonen ei osannut perustella mitään asioita..hän vain luettelomaisesti jankutti samaa retoriikka kuin vaali-tenteissäkin.
Kuitenkin Halonen lopulta osoitti miten hänen koko vaalikautensaa mainostama "hyvinvointi-yhteiskunta-teema" on ollutkin pelkkää "huulten höpinää". Hän ei edes tiennyt sitä, että 23% Helsingin nuorisosta elää toimeentulotuella...vaikka on itse Kallion-kaupungin osan kasvatti. Luulisi Presidentin olevan tietoinen edes oman kaupungin asioista. Itse asiassa Halonen ei välitä nuorisosta tuon taivaallista. Halonen yritti pelastautua sanommalla, että nyt hän ottaa kyllä selvää asioista. Tosin...kuusi vuotta on ollut jo aikaa tehdä selvityksiä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
psykoloogin juttuloihin uskoo vain psykoloogit joolla ei ole normi asioitten kanssa mitään tekemistä.jos pressan ukko omistaa osakkeita niinkuin moni muukin,haittaako se sinua?kyllä syköloogin palkkioilla osakkeita on mahdolisus hankia.taidat olla aika astronautti koko ukko.
Samasta miehestä huokuu lähinnä valheellisuus (tarkemmin näytelmällisyys), ilkeys (huumori kertoo, eikö - psykolooki?!) ja verraton pinnallisuus.
Pidänkö Halosesta? Ei, en pidä hänestäkään, mutta hän on selkeästi vähemmän huono vaihtoehto.