Lisätyöväen presidentti?
Kirjoittanut: Keskustademari 24.1.2006 klo 12.17
Valtiovarainministeri Niinistö ehdotti Lipposen hallitusten aikana useita kertoja ns. lisätyöpaikkamallia. Se tarkoitti sitä, että osa töistä on sellaisia etteivät työehtosopimusten minimivaatimukset koske niitä. Siis ehdot olisivat saaneet olla ihan mitä tahansa.
Tästäkö "suomalaisen työn" korostamisessa on kyse? En ole kyllä vaalikampanajan aikana kuullut. Ehkä Niinistö ei halua tässä tilanteessa lausua ääneen, että hän haluaa amerikkalaisen systeemin meillekin, siinä ihminen käy töissä sekä Wal-Martin kassalla että McDonalds'issa eikä silti tule toimeen.
T. Halonen ei ole tuollaisen mallin kannalla.
******************************
Siinä yksi esimerkki asioista, joita Vaali-Niinistö ei ole pahemmin mainostanut.
Kirjoittanut: Keskustademari 24.1.2006 klo 12.17
Valtiovarainministeri Niinistö ehdotti Lipposen hallitusten aikana useita kertoja ns. lisätyöpaikkamallia. Se tarkoitti sitä, että osa töistä on sellaisia etteivät työehtosopimusten minimivaatimukset koske niitä. Siis ehdot olisivat saaneet olla ihan mitä tahansa.
Tästäkö "suomalaisen työn" korostamisessa on kyse? En ole kyllä vaalikampanajan aikana kuullut. Ehkä Niinistö ei halua tässä tilanteessa lausua ääneen, että hän haluaa amerikkalaisen systeemin meillekin, siinä ihminen käy töissä sekä Wal-Martin kassalla että McDonalds'issa eikä silti tule toimeen.
T. Halonen ei ole tuollaisen mallin kannalla.
******************************
Siinä yksi esimerkki asioista, joita Vaali-Niinistö ei ole pahemmin mainostanut.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Niinistön häpeä, kokoomuksen häpeä
Kirjoittanut: Kirjastonhoitaja 25.1.2006 klo 01.14
Niinistö torjuu häneen kohdistetut arviot että hän väheksyy sivistyksen merkitystä.
Kiinnostuin tämän Niinistö ja sivistys -keskustelun innoittamana asiasta sen verran, että tarkistin Suomen Kirjastoseuran sivulta asiaa enemmän. Siellä toiminnanjohtaja Sinikka Sipilä selostaa, että tästä asiasta on tullut paljon kyselyitä Kirjastoseuraan.
Hän kertoo tapauksesta seuraavaa:
"Arkistoistamme löytyi tietoa silloisen valtionvarainministeri Sauli Niinistön lausumasta, jonka hän esitti radion ruotsinkielisessä Aktuellt -ohjelmassa 4.12.1997. Niinistö sanoi näin:"Välillä jää miettimään, että onko sitten niin, että ihminen, joka sairastaa, maksaa siitä jonkin verran, mutta lukeminen on maksuton palvelu. Enpä tiedä, mistä tuollainen rajanveto hakisi oikeutuksensa."
Suomen kirjastoseuran hallitus tyrmäsi ajatuksen kirjastopalvelujen maksullisuudesta tuoreeltaan 5.12.1997 silloisen puheenjohtajansa europarlamentaarikko Mirja Ryynäsen johdolla. Laaja kansalaiskeskustelu käynnistyi välittömästi ja jatkui kaksi kuukautta tiedotusvälineissä.
Kansalaisten viesti päättäjille oli selvä : kirjastopalvelut on pidettävä maksuttomina."
http://kirjastoseura.kaapeli.fi/etusivu/lehti/keskustel u?modeyksi=yksi&teksti_id=5623
Aivan kuten täällä on muisteltu, Niinistö oma-aloitteisesti asetti vastakkain terveyspalvelut ja kirjastojen käyttömaksut. Hän ei ollut perehtynyt asiaan ihmeemmin, mutta on tunnettua että hän itse pitää koulutusta ennen kaikkea talouden välikappaleena ja tuloksen tekemisen välineenä.
Snellmanista alkaen on Suomessa ymmärretty, että koulutuksella, opiskelulla ja sivistyksellä on lisäksi merkitystä myös arvona sinänsä.
Osallisuus kaikesta siitä arvokkaasta perinnöstä, jonka ihmiskunta on luonut, kuuluu kaikille ihmisille. Silloin ppääsy tietoon ja kirjallisuuteen kirjastojen kautta tulee olla maksutonta.
Tämä on maksuttomien kirjastojen perustelu, josta Niinistöllä ei ollut tietoa. Ei silloin eikä nyt.
http://www.mtv3.fi/uutiset/arkisto/9712/971205/9712050156.html
Ja siellähän Sauli on kuvassa hieman nuorempana ja laukoo suustaan asioita, jotka presidenttiehdokkaansa kieltää sanoneensa.
Eihän kirjastomaksuja ole ollut esillä missään muualla kuin SDP:n vaalipropagandassa!!!
Kaikkihan oli saanut alkunsa siitä, kun Niinistöltä oli vuosia sitten kysytty että JOS PITÄISI LEIKATA -
NIIN OLISIKO SE SITTEN TERVEYDENHOITO VAI LAITETAANKO KIRJASTOMAKSUT.
Tuskimpa Halonen olisi kuusi vuotta sitten vastannut yhtään eri tavalla kuin Niinistö.
Tässä on siis totuutta muuteltu ja esitetty se sitten asiakokonaisuudesta irrallisena.
Tyypillistä vaalipropagandaa jota SDP ja SAK harrastavat.
Itse asiassa se mitä kirjoitat on juuri se mitä Niinistö on itse sanonut sanoneensa. Sinun ja seuraavan kommentit ovat vain vääriä tulkintoja.
Minusta tässä kirjastoasiassa tulee esille oivalla tavalla Niinistön kyky herättää keskustelua. Kun hän ennakkoluulottomasti esitti aikanaan laman vallitessa kysymyksen, käynnistyi kansalaiskeskustelu jonka seurauksena kaikille on selvää, että me veronmaksajat haluamme maksaa verorahoistamme kirjastojen ylläpidon. Yksi tärkeä arvokeskustelu on käyty ja me kaikki tiedämme mitä me suomalaiset arvostamme.
Lisää tällaisia kysymyksiä ja keskusteluja. Puntaroitaisiin kerrankin kaikki "itsestäänselvät" asiat tuoreesti ja saataisiin Suomi uudella puhdilla nousuun.
Niinistö: Kirjastot maksullisiksi
(Päivitetty 12:25)
Valtionvarainministeri Sauli Niinistö ehdottaa maksuja kirjaston käyttäjille.
Niinistön mukaan kirjoja lainaavat voisivat myös maksaa siitä. Samalla hän esittää käyttömaksua kunnallisille urheilu- ja vapaa-ajanpalveluille.
Niinistö esitti kantansa Yleisradion ruotsinkielisissä uutisissa.
:::::::::::::::::::::
Se on tuossa vanhassa lehtiuutisessa.
FST esitti myös ohjelman, jossa sama asia vahvistui Niinistön itsensä sanomana.
Oliko sekin SDP:n propagandaa?
Minusta se oli Niinistö, joka puhui siinä lähetyksessä eikä SDP.
Mutta olkoon, ettehän te Niinistöläiset mitään myönnä, kun valkopyykkäätte Salea:)
Ja samaan aikaan jopa kokoomuslaiset lehtitoimittajat, kokoomuksen kunnallispoliitikoista puhumattakaan, levittelevät täysin selkeitä valheita propagandatarkoituksessa Halosesta!
Käsittämätöntä, että toimittaja Tuulikki Ukkola levittelee sellaisia tarkistamatta ensin todenperäisyyttä!
Tai sitten teko oli tahallinen?
Sittenhän voinee sanoa ihan mitä vaan ja tarvittaessa myöhemmin sanoa, että kuulija tulkitsi väärin.
Asia on ollut esillä vaalitenteissä ja siitä on Niinistöltä suoraan kysytty. Hän on suoraan vastannut ettei ole sellaisen amerikkalaisen mallin kannalla. On puhunut tässä yhteydessä siitä, että voisi olla esim. perusturvan ja työpaikan yhdistelmiä. Minusta ainakin parempi kuin työttömyys.
Kuka Saulia uskoisi, kun ei tahdo vahingossakaan suusta tulla kuin sammakoita?