Halosen leirin hyeenat

Merkillepantavaa on noissa halosen kannattajissa että he eivät ole keskittyneet kehitykseen ja siihen miten
kansan hyvinvointi voisi koskettaa myös vähä osaisia.
Jakaantuakseen muidenkin osalle tuottavuus ja työ luo hyvinvoinnin joka tulee jakaa työtätekeville,
että myös maaseudun työmies saa siitä elatuksensa
ja tehdä sitä työtä jota isämme ovat tehneet jota
nyt ollaan määräilemässä tehden sääntöjä ja lakeja
mitkä toiminnot antavat kuvan meille että olisimme
ikäänkuin uhrilampaita eu:n alttarilla uhrattuina.

Kansa ei huomaa kuinka halosen kannattajat ovat huolestuneet vain oman hyvinvointinsa ja saavutettujen etujen suojelemiseen, ajatellen
että halonen ja halosen kautta on mahdollista vieläkin lihottaa itseään toisinsanoen ottaa pois köyhiltä se heille kuuluva osa ja politiikan likaisin keinoin on helppo se tehdä ja peittää jälkensä syytellen vastapuolta ja kaunistellen
itseänsä näennäisillä hyvillä teoilla ikäänkuin olisi ansio kätellä bushia tai sanoa olevan putinin ystävä.
Mistä halonen tietää bushin ja putinin mitä he halosesta todella ajattelevat.
Halosen kauneus ja ulkopolitiikan hurma tuskin
vetoaa suuren maan johtajiin siihen uskoo vain halosen kannattajat suomessa kun heille on luvattu
taas kerran maat ja taivaat kunhan äänestätte ja
kyllä heikkoälyisyyteen kasvaneet jalat löytävät
äänestyskopin ja vieläpä numeronkin, mutta tässä
joukossa on pysähtyneisyyden syyt ja seuraukset
ja ulkomaisen arvostelun negatiiviset seuraukset.
Niinistöllä on oikeat ajatukset ja tarkoin katsottu suunta onpa vielä pragmaattinen pätevyys
ja taustajoukot apuna että on mahdollista saavuttaa kansainvälinen tasapaino kauan kestäneen pimeyden peittäessä koko suomen ja sen kansan.

Keskustalaisena äänestän Niinistöä numero 3
6173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Halonen kannattaa tasa-arvoa myös alueellisesti. Se on keskustalaisten etu.

Äänestä
  • olisit voinut kohdistaa provosi koko viestiin kyllä sieltä olisi löytynyt niitä kohteitakin.

    Äänestä

ainakin tavalliselle työtätekevälle keskustalaiselle on numero 9. En ole köyhä mutta en tunne enkä halua olla porvari ja haluaisin että tuloerot pienenisivätja hyvinvointi jakautuisi tasaisemmin. Uskon että tässä Halonen on parempi vaihtoehto.

Äänestä
  • tekeekö numero 3 sinut porvariksi?
    tekeekö numero 9 sinut punikiksi kun kerran valitset numero 9 voi kuinka provosoit.

    Ajatuksesi on kovin ajattelematonta,valitan.
    Uskosi myös katsoo huonoon kohteeseen,ajattele ja
    mene sitten äänestämään.

    Äänestä

  • valintani kirjoitti:

    tekeekö numero 3 sinut porvariksi?
    tekeekö numero 9 sinut punikiksi kun kerran valitset numero 9 voi kuinka provosoit.

    Ajatuksesi on kovin ajattelematonta,valitan.
    Uskosi myös katsoo huonoon kohteeseen,ajattele ja
    mene sitten äänestämään.

    en mielestäni äänestä kommunistia jos annan ääneni Haloselle vai onko mielestäsi kuuden vuoden aikana suomessa sosialisoitu jotain??? On poistettu varallisuusvero on yksityistetty valtion yrityksiä ja täällä palstoilla huudetaan että älä äänestä kommunismia ?????? AJATTELE !!!

    Äänestä

  • keskustalainen mies kirjoitti:

    en mielestäni äänestä kommunistia jos annan ääneni Haloselle vai onko mielestäsi kuuden vuoden aikana suomessa sosialisoitu jotain??? On poistettu varallisuusvero on yksityistetty valtion yrityksiä ja täällä palstoilla huudetaan että älä äänestä kommunismia ?????? AJATTELE !!!

    sydänten sosialismia ei ole poistettu vaikka kommunismi on romahtanut ja berliinin muuri.

    Kommunismi ja pedon henki yhdessä elää ja pyrkii vaikuttamaan vasemmiston kautta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Huomasitko? kirjoitti:

Merkillepantavaa on noissa halosen kannattajissa että he eivät ole keskittyneet kehitykseen ja siihen miten
kansan hyvinvointi voisi koskettaa myös vähä osaisia.
Jakaantuakseen muidenkin osalle tuottavuus ja työ luo hyvinvoinnin joka tulee jakaa työtätekeville,
että myös maaseudun työmies saa siitä elatuksensa
ja tehdä sitä työtä jota isämme ovat tehneet jota
nyt ollaan määräilemässä tehden sääntöjä ja lakeja
mitkä toiminnot antavat kuvan meille että olisimme
ikäänkuin uhrilampaita eu:n alttarilla uhrattuina.

Kansa ei huomaa kuinka halosen kannattajat ovat huolestuneet vain oman hyvinvointinsa ja saavutettujen etujen suojelemiseen, ajatellen
että halonen ja halosen kautta on mahdollista vieläkin lihottaa itseään toisinsanoen ottaa pois köyhiltä se heille kuuluva osa ja politiikan likaisin keinoin on helppo se tehdä ja peittää jälkensä syytellen vastapuolta ja kaunistellen
itseänsä näennäisillä hyvillä teoilla ikäänkuin olisi ansio kätellä bushia tai sanoa olevan putinin ystävä.
Mistä halonen tietää bushin ja putinin mitä he halosesta todella ajattelevat.
Halosen kauneus ja ulkopolitiikan hurma tuskin
vetoaa suuren maan johtajiin siihen uskoo vain halosen kannattajat suomessa kun heille on luvattu
taas kerran maat ja taivaat kunhan äänestätte ja
kyllä heikkoälyisyyteen kasvaneet jalat löytävät
äänestyskopin ja vieläpä numeronkin, mutta tässä
joukossa on pysähtyneisyyden syyt ja seuraukset
ja ulkomaisen arvostelun negatiiviset seuraukset.
Niinistöllä on oikeat ajatukset ja tarkoin katsottu suunta onpa vielä pragmaattinen pätevyys
ja taustajoukot apuna että on mahdollista saavuttaa kansainvälinen tasapaino kauan kestäneen pimeyden peittäessä koko suomen ja sen kansan.

Keskustalaisena äänestän Niinistöä numero 3

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu