Soviet-Finland

On se kumma, kun Suomea sanotaan oikeistolaiseksi maaksi. Viimeiset 24 vuotta ovat osoittaneet, että vasemmisto jyllää yksinvaltiaan ottein jokaisessa virassa.
Ei se mitään. Toisen polven yrittäjänä minulla oli vähintäänkin hopealusikka suussa syntyessäni.
Kohta kaksikymmentä vuotta olen pitänyt kynsin ja hamoain kiinni erinomaisista työntekijöistäni.
Myyn palveluja, joten jokainen työntekijä tuottaa. Silti on ollut pakko supistaa puolet pois, koska tilauskantaa ei yksinkertaisesti ole.
Pienyrittäjällä ei ole varaa useaan tappiolliseen vuoteen. Varsinkaan, jos tappiot ovat suuria.
Enää en aio riskeerata jäljellä olevaa omaisuuttani, vaan supistan tarvittaessa lisää.
Ajaessaan työtekijöiden "etuja", AY-järjestöt tekevät samalla työttömiä, sillä jokainen kustannuslisä nostaa palvelujen hintaa, ja kysyntä putoaa.
Nyt on käynyt niin, että palvelujen myynti yksityisille, on romahtanut kymmenen prosentin tienoille, entisen noin neljänkymmenen sijaan. Yksityisillä ei ole varaa ostaa työntekijöitteni palveluja.
Kuntien talous on kuralla, ja niiden tilaukset ovat supistuneet alle puoleen.
Yritykset eivät enää tarvitse palveluja, koska supistavat itsekin.
Liikevaihto alkaa olla siinä rajoilla, että kohta taidan panna lapun lopullisesti luukulle.
Viimeiset viisi vuotta työllistämiseni on ollut lähinnä hyväntekeväisyyttä.
Jos Halonen saa jatkopestin, jatkuu henkinen lama edelleenkin.
Ei anna sijoittajille hyvää, ja turvallista signaalia, kun maan johdossa on varsin punainen sosialisti, jolla on mörköjä menneisyydessä.
En tiedä, kuinka moni muu yrittäjä on samoilla linjoilla, mutta nyt on hyvin lähellä tilanne, että vetäydyn eläkkeelle, vaikka vuodet eivät ihan täynnä olekaan.
Tarja tai minä. Äänestäjät ratkaisevat.
2125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Palvelut ovat aikoja sitten karanneet monen duunarin tavoittamattomiin. Ei duunarilla ole varaa esim. huollattaa autoaan toisella duunarilla. Tuskin on varaa mihinkään palveluun. Samasta syystä minäkin olen joutunut työttömäksi. Keljuttaa.

Äänestä

kirjoitat varsin viisaita sanoja. Ei edes tallu ala työllistämään näillä ehdoilla.Sak on pahin työttömien tekijä.Olen monessa kirjoituksessni todennut nämä tosiasiat.Käykääpä lukemassa HALLITUS luukun alta kirjoitus SUOMEN RUOKAHUOLTO. Olen ollut 30v pienyritäjänä,tiedän aivan varmasti mistä puhun.Ei suomeen tule uusia työpaikkoja,niin kauan kun sak vahtii ns."SAAVUTETTUJA ETUJA".Saatiinhan se todeta kuinka VIIALAINEN kävi ärhäkästi Niinistön kimppuun tv:ssä.Älkää vaan kukaan alkako työllistämään ketään ellet välttämättä halua joutua SAK/SDP orjaksi.Olen äänestänyt ennakkoon ensin 7 ja kun ei kelvannut sitten 3 ja eikun ÄÄNESTÄMÄÄN.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Good nigth! kirjoitti:

On se kumma, kun Suomea sanotaan oikeistolaiseksi maaksi. Viimeiset 24 vuotta ovat osoittaneet, että vasemmisto jyllää yksinvaltiaan ottein jokaisessa virassa.
Ei se mitään. Toisen polven yrittäjänä minulla oli vähintäänkin hopealusikka suussa syntyessäni.
Kohta kaksikymmentä vuotta olen pitänyt kynsin ja hamoain kiinni erinomaisista työntekijöistäni.
Myyn palveluja, joten jokainen työntekijä tuottaa. Silti on ollut pakko supistaa puolet pois, koska tilauskantaa ei yksinkertaisesti ole.
Pienyrittäjällä ei ole varaa useaan tappiolliseen vuoteen. Varsinkaan, jos tappiot ovat suuria.
Enää en aio riskeerata jäljellä olevaa omaisuuttani, vaan supistan tarvittaessa lisää.
Ajaessaan työtekijöiden "etuja", AY-järjestöt tekevät samalla työttömiä, sillä jokainen kustannuslisä nostaa palvelujen hintaa, ja kysyntä putoaa.
Nyt on käynyt niin, että palvelujen myynti yksityisille, on romahtanut kymmenen prosentin tienoille, entisen noin neljänkymmenen sijaan. Yksityisillä ei ole varaa ostaa työntekijöitteni palveluja.
Kuntien talous on kuralla, ja niiden tilaukset ovat supistuneet alle puoleen.
Yritykset eivät enää tarvitse palveluja, koska supistavat itsekin.
Liikevaihto alkaa olla siinä rajoilla, että kohta taidan panna lapun lopullisesti luukulle.
Viimeiset viisi vuotta työllistämiseni on ollut lähinnä hyväntekeväisyyttä.
Jos Halonen saa jatkopestin, jatkuu henkinen lama edelleenkin.
Ei anna sijoittajille hyvää, ja turvallista signaalia, kun maan johdossa on varsin punainen sosialisti, jolla on mörköjä menneisyydessä.
En tiedä, kuinka moni muu yrittäjä on samoilla linjoilla, mutta nyt on hyvin lähellä tilanne, että vetäydyn eläkkeelle, vaikka vuodet eivät ihan täynnä olekaan.
Tarja tai minä. Äänestäjät ratkaisevat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu