Gohar, haluaisin keskustella kanssasi rangaistuksista islamissa. Mutta ennen kuin voisimme jatkaa, meidän pitäisi kuitenkin päästä yhteisymmärrykseen yhdestä lähtökohdasta, jotta keskustelussa olisi edes hiven mieltä.
KYSYMYS: Oletko sitä mieltä, että islamin rangaistusvalikoimaan kuuluu mm. kuolemanrangaistus ja käden amputointi?
Seuraavat ehdot näille rangaistuksille on esitetty täällä:
http://www.kolumbus.fi/kiasno/rikos.htm
* * * * * * * * * * * * * * *
KUOLEMANRANGAISTUS
Islam määrää kuolemanrangaistuksen seuraavista rikoksista:
1. Harkittu murha.
2. Aviorikos.
3. Maantierosvous.
4. Kapina Islamilaista hallitusta vastaan.
Kuolemanrangaistuksen toteuttamiselle on kuitenkin eräitä ennakkoehtoja. Esimerkiksi aviorikoksen on täytettävä seuraavat ehdot:
* Aviorikoksen suorittaja on naimisissa.
* Rikos on kiistattomasti osoitettu tapahtuneeksi, ja ellei tunnustusta ole tehty, neljä täysikäistä miestä todistaa silminnäkijöinä nähneensä itse aktin. (On huomattava, että korostetaan sanoja "itse akti". Mitään tämän vähempää - riippumatta siitä, miten lähellä aktia ollaan oltu - ei voida pitää riittävänä kuolemanrangaistuksen langettamiselle.)
* Jos syytetty peruu tunnustuksen myöhemmin, kuolemanrangaistus perutaan, sillä tapaus on nyt tullut epäilyksennalaiseksi.
* Rikoksen tekijä on muslimi.
* Rikoksen tekijä on mielellään terve.
* Rikoksen tekijä on vähintään murrosikäinen.
KÄDEN AMPUTOINTI
Rangaistus varkaudesta on käden amputointi ranteen kohdalta. Rikoksen on kuitenkin täytettävä seuraavat ehdot:
* Varastettu omaisuus on ollut lukitussa paikassa, johon pääsyyn on tarvittu voimankäyttöä.
* Varastetulla omaisuudella on tietty vähimmäisarvo (nisab), joka vaihtelee valtion varakkuuden mukaan.
* Tuomion langettaminen edellyttää, että syytetty on tunnustanut, tai rikoksen todistaa kaksi hyvämaineista mieshenkilöä.
* Varastettu tavara ei ole ruokaa, hedelmiä, riistaa, heinää tai polttopuuta.
* Rikollinen ei ole elänyt epätoivoisessa puutteessa tai hyvin niukoissa oloissa.
* Rikoksen tekijä on aikuinen.
* Rikoksen tekijä on mielellään terve.
* * *
KYSYMYKSIÄ:
1) Oletko samaa mieltä rangaistuksen ehdoista? Missä olet eri mieltä? Erittele, perustele jne.
2) Pitäisikö edellä mainitut rangaistukset poistaa kokonaan islamin piiristä vai olisiko ne hyvä pitää olemassa äärimmäisinä pelotteina?
KYSYMYS: Oletko sitä mieltä, että islamin rangaistusvalikoimaan kuuluu mm. kuolemanrangaistus ja käden amputointi?
Seuraavat ehdot näille rangaistuksille on esitetty täällä:
http://www.kolumbus.fi/kiasno/rikos.htm
* * * * * * * * * * * * * * *
KUOLEMANRANGAISTUS
Islam määrää kuolemanrangaistuksen seuraavista rikoksista:
1. Harkittu murha.
2. Aviorikos.
3. Maantierosvous.
4. Kapina Islamilaista hallitusta vastaan.
Kuolemanrangaistuksen toteuttamiselle on kuitenkin eräitä ennakkoehtoja. Esimerkiksi aviorikoksen on täytettävä seuraavat ehdot:
* Aviorikoksen suorittaja on naimisissa.
* Rikos on kiistattomasti osoitettu tapahtuneeksi, ja ellei tunnustusta ole tehty, neljä täysikäistä miestä todistaa silminnäkijöinä nähneensä itse aktin. (On huomattava, että korostetaan sanoja "itse akti". Mitään tämän vähempää - riippumatta siitä, miten lähellä aktia ollaan oltu - ei voida pitää riittävänä kuolemanrangaistuksen langettamiselle.)
* Jos syytetty peruu tunnustuksen myöhemmin, kuolemanrangaistus perutaan, sillä tapaus on nyt tullut epäilyksennalaiseksi.
* Rikoksen tekijä on muslimi.
* Rikoksen tekijä on mielellään terve.
* Rikoksen tekijä on vähintään murrosikäinen.
KÄDEN AMPUTOINTI
Rangaistus varkaudesta on käden amputointi ranteen kohdalta. Rikoksen on kuitenkin täytettävä seuraavat ehdot:
* Varastettu omaisuus on ollut lukitussa paikassa, johon pääsyyn on tarvittu voimankäyttöä.
* Varastetulla omaisuudella on tietty vähimmäisarvo (nisab), joka vaihtelee valtion varakkuuden mukaan.
* Tuomion langettaminen edellyttää, että syytetty on tunnustanut, tai rikoksen todistaa kaksi hyvämaineista mieshenkilöä.
* Varastettu tavara ei ole ruokaa, hedelmiä, riistaa, heinää tai polttopuuta.
* Rikollinen ei ole elänyt epätoivoisessa puutteessa tai hyvin niukoissa oloissa.
* Rikoksen tekijä on aikuinen.
* Rikoksen tekijä on mielellään terve.
* * *
KYSYMYKSIÄ:
1) Oletko samaa mieltä rangaistuksen ehdoista? Missä olet eri mieltä? Erittele, perustele jne.
2) Pitäisikö edellä mainitut rangaistukset poistaa kokonaan islamin piiristä vai olisiko ne hyvä pitää olemassa äärimmäisinä pelotteina?
Vastaukset 32
Vanhimmat
1.Olen samaa mieltä rangaistuksen ehdoista, mikäli niitä noudatetaan,on ihan tavallisen ihmisen melko hankala hankkia itselleen kuolemantuomiota tai käden amputointia. Eli mitenkään kovin heppoisin perustein ei tuollaista tehdä mikäli lakia noudatetaan oikein, ja mikäli ko lait ovat käytössä ylipäätään myös toteuttamistasolla.
2. Ne toiminevat melko hyvinä pelotteina,luulisin näin, mutta en voi henkilökohtaisesti hyväksyä kuoleman rangaistusta mm aviorikoksesta tai poliittisista syistä. Etenkin kun ongelma joissakin maissa tuntuu olevan näiden lakien mielivaltainen tulkinta ja käyttö ja ihminen on vielä sen verran alkukantainen otus, että taitaa laajasti ottaen vielä melko huonosti äärinmäisen
oikeudenmukaisuuden tilanteessa kuin tilanteessa.
Siksi en voi ihan täydestä sydämestäni puoltaa kuolemantuomiota, joskin myönnän jossakin harvinaisissa tapauksissa että sen voisin hyväksyäkin.
Nämä ovat nyt sitten taas minun henk.koht.mielipiteitäni, en siis puhu kuin omalla suullani, en muiden muslimien suulla ja puolesta sillä jokaisella lienee ihan oma mielipiteensä asiasta :)
Mitä tuohon äärinmäiseen pelotteeseen tulee, on se toiminut hyvin sellaisessakin asiassa kuin yleisessä siisteydessä: Singaporessa kun kadun roskaamisesta seuraa huimat sakot :S
Rangaistus pitäisi suhtauttaa rikokseen ja pelotteen olla riittävä jotta rikokset saisi minimoitua ja tavallinen kansalainen voi tuntea olonsa turvallisemmaksi,mutta mikä on se riittävä mutta oikeudenmukainen pelote? Siinäpä sitä pohtimista lainsäätäjillekin :)
KUOLEMANRANGAISTUKSESTA PELOTTEENA:
Olen lukenut, että tutkimusten mukaan kuolemanrangaistus ei toimi rikoksia ehkäisevästi, vaan itseasiassa se raaistaa rikoksia: kun tekijä on tehnyt rikoksen, mistä tietää saavansa kuolemanrangaistuksen, hän saattaa samantien alkaa tehtailemaan muutaman lisää, ja ilman armoa - tottakai, silmä silmästä.
Mutta, täytyy sanoa, etten itsekään olisi ihan ensimmäisenä vaatimassa armahdusta Saddam Husseinille, al-Zarqawille tai sarjamurhaajille. Koska meillä täällä Suomessa näin hullut murhaajat loistavat poissaolollaan, ei meillä ole ollut aihetta pitää kuolemanrangaistuksesta kiinni. En sano, etteikö olisi mahdolista, että tilanne voisi muuttua.
KÄDEN AMPUTOINNISTA:
Kirjoitit: " 1.Olen samaa mieltä rangaistuksen ehdoista, mikäli niitä noudatetaan,on ihan tavallisen ihmisen melko hankala hankkia itselleen kuolemantuomiota tai käden amputointia. Eli mitenkään kovin heppoisin perustein ei tuollaista tehdä mikäli lakia noudatetaan oikein, ja mikäli ko lait ovat käytössä ylipäätään myös toteuttamistasolla."
Tässä olemme eri mieltä. Noilla esitetyillä ehdoilla suurin osa esim. Suomen varkaista olisi kädettömiä.
"Mikäli lakia noudatetaan oikein". Niin, se on kyllä varmaan aika vaikeaa,"sillä jokaisella lienee ihan oma mielipiteensä asiasta :) ". (lainausmerkkien sisällä sinun lauseesi)
Vaikka olet muslimi, et koskaan perustele mitään Koraanilla. Tämän täytyy johtua siitä, että olet enemmän maallinen, vapaamielinen muslimi tms. ja olet saanut koulutuksesi Suomessa etkä Iranissa jne. Meille ei-muslimeille ja erityisesti uskomattomille on kyllä tietenkin pelastavaa, jos asioita ei perustella Koraanilla (tai Raamatulla).
Saattaa olla, että meillä onkin niin paljon samoja mielipiteitä, jotta pitempää keskustelua saati sitten väittelyä voisi syntyä.
Tämä kirjoittamasi on hyvä:
"Rangaistus pitäisi suhtauttaa rikokseen ja pelotteen olla riittävä jotta rikokset saisi minimoitua ja tavallinen kansalainen voi tuntea olonsa turvallisemmaksi,mutta mikä on se riittävä mutta oikeudenmukainen pelote? Siinäpä sitä pohtimista lainsäätäjillekin :)"
Nimenomaan rangaistus pitäisi suhteuttaa rikokseen. Mikä olisi mielestäsi suhteutettu rangaistus seuraavaan rikokseen?
20-vuotias varakkaan toimitusjohtajan poika, mieleltään terve mies murtautuu kultasepänliikkeeseen rikkomalla ikkunan ja vie mukanaan koruja €20.000 arvosta. Henkilövahinkoja ei synny, koska murto tapahtuu aukioloajan ulkopuolella. Kaksi yökävelyllä olevaa hyvämaineista (miestä) sattuvat näkemään tapauksen ja he tunnistavat tekijän kasvojen perusteella.
Rikos täyttää edellä hyväksymäsi ehdot, jolloin johdonmukaisesti oikeudenmukaisena rangaistuksena pitäisi sinun mielestäsi olla käden amputointi. Onko näin?
Kerrottakoon tässä ja nyt, että minun mielestäni oikeudenmukainen rangaistus olisi se, mikä on säädetty Suomen laissa.
Ja näin järkeilemällä katson, että omaisuus kuten raha tai korut ovat ainakin jossakin muodossa korvattavia, mutta uusi käsi on vaikeampi juttu. Joten rangaistuksena käden katkaisu varkaudesta ei ole suhteutettu rikoksen vakavuuteen.
Mainitsit vielä erityisesti pelotteen. Mutta onko pelote juuri se ainoa keino, joka estäisi rikoksia? Pelote on toki hyvä olla olemassa ja islamissa jos missä sitä on aina osattu käyttää.
Olet sinä Gohar aikamoinen pakkaus.
Suvaitsevainen jne lukee prfiilissasi, varsinkin naisen asema tärkeä jne.
Myhäillen olet kuitenkin suhtautunut kaikeen arvosteluun, jossa naisen asemaa islamissa on käsitelty.
Esimerkkejä:
Mohamed ja alaikäiset lapsivaimot
"oli tuon ajan tapa" suomeksi, sattuuhan sitä.
Televisiossa käsiteltiin pakistalinailsten ja turkkilaisten pakkoavioliittoja saksassa.
" ei ole islamista,vaan kulttuurisidonnaista"
Eikä mitään myötätunnon sanaa, noista naisista, joita murhanhimoiset sukulaiset vainoaa.
Islamilaisissa maissa kuitenkin, tuo pakkoavioituminen pääasiassa tapahtuu ja julmmmat rangaistukset tulevat myös sieltä.
Nyt sitten Gohar hiukan ymmärtää jopa julminta mahdollista tuomiota. " vaikea on tavallisen ihmisen joutua..."
Onhan päivänselvää, että neljä "luotettavaa" miestä on helppo löytää ja todistuksia sataa ihan tarpeen mukaan.
Kun sielläkin missä kuolemantuomiot määrätään vasta pitkien pikeustaistelujen jälkeen ja dna-tunnisteita käytetään, tapahtuu virheitä, miten luotettavaa onkaan uskotut miehet-järjestelmä.
Gohar taistelee siis suvaisevaisuuden ja naisasian puolesta vain sillä tavalla, että taistelusta unohdetaan ongelman ydin, hänen oma uskonsa:)
Miksi kuolemantuomio ja käden amputointi islaminuskoiselle rangaistuksena islaminuskoiselle ei ole Suomessa käytössä?
Millä perusteella esim. Suomen laki on Islamin lain
yläpuolella?
Koraanin lait ovat käsittääkseni kaikille samat, yhtäläiset ja maailmanlaajuiset.
että minä en itkeä tihrusta jokaista tv ohjelmaa ja roiski tuhkaa päälleni asioille jotka ovat olleet tapana joissakin kulttuureissa vuosisatoja sitten, ei tarkoita ettenkö minä sure,murehti,välitä tai tekisi mitään. Voivottelu kun ei auta yhtäkään naista tai lasta. Teot ratkaisee, ei lämpimikseen rupattelu ;)
Myönnän että kun tarpeeksi näkee ja kokee, se kovettaa, mutta myöskin antaa perspektiiviä ja auttaa laittamaan asiat tiettyyn tärkeys järjestykseen ja opettaa erottamaan mikä on millionkin relevanttia ja mikä ei.
Hyvä on:)
Uskotaan nyt sitten kerralla asiat, jotka ei ole tällä palstalla relevantteja.
Naisten asema islamissa.
Nuorten tyttöjen asema islamissa.
Islamin väkivaltaisuus
Islamin kovan linjan poliittinen nousu
Islamilainen oikeuskäytäntö
Koraanin ilmiselvät virheet
Muhammedin elämän varjopuolet
Mikä on relevanttia?
Noiden asioiden unohtaminen ja lempeä- harhauttava propaganda, joka tehoaa varsinkin naivisti maailmaan suhtautuviin.
Gohar, olet varmasti ihan kiva ihminen, mutta kun et pysty näkemään pienintäkään vikaa uskonnossasi, olet yhtä luotettava, kuin pohjois-korean julkinen tiedotus.
Minä olen jutuissani arvostellut myös kristinuskoa, koska mikään uskonto ei ole virheetön.
Istuvan karhun aikanaan lausumat sanat luonnon ja ihmisen rinnakkainelosta, on mielestäni kaunein ja puhtain uskontunnustus, mitä kukaan ihminen on maan päällä lausunut:)
taidamme olla tällä hetkellä noin valovuoden päässä toisistamme ajatustasolla, huomaan :)
Relevantilla ja ei relevantilla tarkoitin mitä sanoin: turhan puheen sijasta vaaditaan tekoja.
Minun tapauksessani missä? Paljolti muslimimaissa. Ketkä siellä tekoja tekevät,jotka vaatisivat muutosta? Muslimit, ovathan ne muslimimaita. Ja sinä sanot minulle,että koitan harhauttaa? Vaikka yritän parhaani mukaan avata ihmisten silmät epäkohdille ja puuttumaan niihin.
Ei, usko ei ole paha, jotkut ihmiset ovat. Siinä on iso ero, erottaa puu metsältä :)
Hei Gohar
Kunnioitan toki sinua ja vaikka olemme eri mieltä asioista, asiat riitelee ei me:)
Se mitä tarkoitan harhautuksella, on sitä, että sinä puhut islamista lempeänä ja tasa-arvoisena uskontona, vaikka luulen sinunkin, joskus mielelläsi myöntävän, että se on sellaisesta vielä kaukana.
Ja jos islam ei edes halua kehittyä, vaan tukeutuu yhä enemmmän kirjaimellisesti koraaniin, siitä ei hyvää seuraa kenellekkään maapallolla.
Minä olen huolissani kaikista ihmisistä, myös muslimeista.
minä en riitele koskaan ;) Asioista voi olla eri mieltä ja minä olen erimieltä myös joidenkin samanuskoisen kanssa tuosta kehitys jutusta: Kun Islam ja Koraani kerran painottaa opiskelun ja tiedon hankinnan tärkeyttä, kehoittaa myös naisia opiskelemaan myös niin pitkälle kuin mahdollista, tukee tieteitä ja painottaa oppimisen tärkeyttä, niin miksi ihmeessä se ei koskisi myös ihmisen muun elämän sopeuttamista nykyaikaan tietyiltä osin sen mukaan kun tiede ja tieto lisääntyy? Tämä on minun näkemys siitä mitä Islam koittaa sanoa ja Koraani opettaa. Yleisesti ottaen uskallan väittää että kehitys monissa paikoissa on pikemminkin kiinni niistä elinolosuhteista, ei ihmisten tarpeesta tarrautua väkisin menneeseen. Jos lukutaidottomuus hipoo tähtitieteellisiä lukemia, on muutaman helppo simputtaa isoa joukkoa ja johtaa harhaan. Siispä: www.theliteracysite.com
on linkki jossa jokainen voi ilmaiseksi tukea maailman lasten lukutaitoa ;)
Minua tuskin kukaan yhdistää Islamiin, mutta mitä tulee rangaistuskäytäntöihin, niin olen todennäköisesti jopa Islamiakin ankaramman käytännön kannattaja.
Se, että kuolemanrangaistus ei vaikuta pelotteena niin kuin sen pitäisi johtuu siitä, että rikos ja tuomion täytääntöönpano on etäännytetty toisistaan.
Jota peloite toimisi, pitää juristeria korvata Kansantuomioistuinlaitoksella ja teloitukset on suoritettava viikon kuluessa tuomion langettamisen jälkeen rikoksentekopaikkakunnalla tähän varatulla julkisella paikalla!(Tarvittaessa teloitus on televisioitava!) Itse suosisin niskalaukausta!
Jos yllämainitu kuulostaa kovalta, niin eräät ystäväni ovat ehdottamassa roomalaistyyppistä ristiinnaulitsemista kaikkine ruoskimiseneen jne!
Miksi tuon tämän yllämainitun esille? Siksi, että haluan osoittaa sen, että niin ronskeilta kuin eräät Islamin käytännöt kulostavatkin, mm. Suomessa on (luultavasti) täysijärkisiä ihmisiä, jotka olematta muslimeja ovat kuolemanrangaistuksesta mieltä, joka on Shariaa ankarampi.
.. jos niitä nyt edes pitää olla olemassa.
Miksi tämä Gohar ottaa osaa keskusteluun näin taajaan?
Ei kuulosta "valvojalta" vaan ihmiseltä, jolla on uskonnollinen pakkomissio (esim avioliiton kautta).
Kyllä minä yleensä pyrin vastaamaan jos minulta jotakin kysytään :)
Mikä on uskonnollinen pakkomissio? :S
"Kyllä minä yleensä pyrin vastaamaan jos minulta jotakin kysytään"
Vai niin?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=22000000013683880
...rankaisemistapaa on käytetty Euroopassa ja Suomessakin, kuten hyvin tietänet.
Syitä miksi siitä on luovuttu, ovat muun muassa:
1. Rangaistuksia alettiin pitää epäinhimillisinä
2. Rangaistusten peruuttamattomuuden vuoksi mahdolliset oikeusmurhat ovat todellakin murhia - ja yhteiskunnan ei pidä syyllistyä harkittuihin murhiin. Tuomioistuimethan eivät ole erehtymättömiä.
3. Kuolemanrangaistuksilla ja hyvin ankarilla ruumiinrangaistuksilla on taipumusta johtaa rikosten raaistumiseen. Rikollisella kun ei ole juurikaan menetettävää tällaisen rangaistuksen uhatessa.
4. Kuolemanrangaistukset ja laillistettu ihmisten silpominen ja kiduttaminen ovat omiaan johtamaan yleiseen raaistumiseen. Erityisesti näin tapahtuu, jos näistä rangaistuksista tehdään julkisia spektakkeleita.
Jo tässä on mielestäni riittävät syyt sille, että tuollaisista rangaistuksista pitää luopua, kuten Länsi-euroopassa on onneksi luovuttukin. Vähemmätkin syyt riittäisivät.
Kiinnostaisi lukea. Voitko laittaa sen?
Täytyy sanoa, että on se hyvä kun on sinun kaltaisiasi muslimeja. Tiedätkö sellaisen tänne ennen kirjoitelleen muslimin kuin Taha Islam (suomalainen nuori mies)? Hän vaikutti noin kahden vuoden ajan ja osaltaan aiheutti sen, että fundamentalistinen islam on korjaamattomasti menettänyt minun silmissäni kyvyn näyttää inhimilliseltä.
Onneksi sinä et ole fundamentalisti. Tarvitsemme - koko maailma - tarvitsee lisää Gohareja. Taha Islam ei enää viihdy täällä. Itse asiassa, onko täällä näkynyt vuoteen yhtäkään fundamentalistimuslimia?
Musliminaisten vapautumisen kautta koko islam tulee vapautumaan. Kun musliminaiset eivät enää suostu olemaan fundamentalististen patriarkkojen alistettuja synnytyskoneita, vaan heistä tulee opettajia, lääkäreitä, tuomareita, imaameja, presidenttejä, ehkä jopa ulaman johtajia, silloin näemme päivän, jolloin islam on osoittanut olevansa suvaitsevainen, edistyksellinen uskonto.
Kiitos sanoistasi. :) Minä niihin aikoihin vielä en ollut täällä niin,että olisin ehtinyt perehtymään tämän Tahan juttuihin sen kummemmin,mutta kuullut olet hänen kärkevistä sanomisistaan kyllä.
Fundamentalismi on aina pahasta ihan missä muodossa ja kenen tahansa toimesta, onneksi valtaosa muslimeista on meitä "Gohareita" jotka vastustavat näitä pieniä mutta vaarallisia ääriryhmiä, jotka ajavat vain omaa asiaansa ja tekevät suurimman vahingon juuri niille taviksille uskonsiskoilleen ja veljilleen jotka käytännössä joutuvat sitten kantamaan arjessa vastuun, vihan,ennakkoluulojen ja rasismin muodossa.
Wow, sieltä tulee muuten nyt prisma dokumentti valaista jota tässä samalla tiirailen ja nyt on juttua Holkerista alias Grönlanninhaista,joka on semmoinen otus jonka tahtoisin ehdottomasti bongata joskus livenä.
>"Miksi tämä Gohar ottaa osaa keskusteluun näin taajaan?"
Eikö se ole hyvä asia? Minun mielestäni ainakin on.
>"Ei kuulosta "valvojalta" vaan ihmiseltä, jolla on uskonnollinen pakkomissio (esim avioliiton kautta)"
Gohar ei todellakaan ole yrittänyt missioida islamia. Hän ei juurikaan siteeraa Koraania tms. Lähinnä hän on yrittänyt tuoda esille, että on olemassa myös fundamentalismista vapaa islam, jossa musliminaisen ei tarvitse pukeutua kaapuun tai olla miehensä orja, joka tarvitsee kaikkeen miehensä luvan jne. Jos nämä partasuumuullahit ajattelisivat edes vähän sinne päin kuin Gohar, niin maailma pelastuu! ja hymymerkki :)
Aabraham puhui aina tavallisista muslimipulliaisista (positiivinen termi). Gohar on yksi positiivisimmista muslimeista joiden kirjoituksia olen tällä palstalla lukenut. Tämä on kuva, joka minulle välittyy hänen kirjoituksistaan. Enkä minä ole koskaan väärässä ;)
Gohar on muslimi ja valvojana islam-palstalla. Tässä on tietenkin selvä eturistiriita. Eihän Iraninkaan anneta valvoa omaa ydinohjelmaansa.
Vaikkakaan en kannata yleisesti ns. pukkia kaalimaan vartijaksi, paljon huonomminkin olisi voinut käydä sheriffin valinnassa.
Lähinnä toivoisin, ettei sensuroitaisi kuin täydellisen asiattomia viestejä tyyliin "haista **** ". Minun mielestäni keskustelu islamin fundamentalismin seurauksista tai näkemyksen mukaan lieveilmiöistä kuuluu keskusteluun islamista. Näitä ovat mm. islamilainen terrorismi, kunniamurhat ja lapsiavioliitot. Nyt Gohar on ottanut sen linjan, ettei näillä ole mitään tekemistä hänen islaminsa kanssa, joten hän siirtää tai tuhoaa ne. Todellinen vapaa keskustelu islamista kokonaisuutena ei näin ollen ole mahdollista.
OT. Chief "Istuvalla Härällä" oli myös kauniita ajatuksia aiheesta. (Virtuaalisetä G. kertoi...)
Ja moi taas vaan.
On muuten aika ruma otus. Sellainen harmaa limainen möhkäle hai. Muistaakseni lähes sokea. Minulla on tosi vanha eläinkirja Maapallon eläimet (jostain 50-luvulta), jossa mainitaan eskimoiden tietävän Jäähain joskus puraisevan kajakin ja siinä samalla miehen kahtia. Jäähaista on vasta ihan viime aikoina saatu kuvamateriaalia. Sen verran harvinaisesti näyttäytyy.
Minä olen hai-hullu, by the way. Pitäisi päästä joskus näkemään Carcharadon Carcharias eli Suuri valkohai livenä.
Kaikenlaisia otuksia sitä noissa vesissä liikkuukin. Muinaisista merihirviöistä kertoiva merimiehiä pidettiin seonneina. Nyt tiedetään, että syvyyksissä elelee mustekaloja, jotka kamppailevat kaskelottien kanssa.
Näkispä vielä joskus Architeuthis duxin edes telkkarissa...
http://seawifs.gsfc.nasa.gov/squid.html
hän oikeastaan oli. Härkähän tarkoittaa pikemminkin salvettua sonnia eli ex-sonnia.
Muuten: Istuvaa Sonnia pidettiin omana aikanaan vaarallisena terroristina. Eivät tietenkään hänen oman kansansa ja uskontokuntansa jäsenet pitäneet.
... tuo oli järkevä analyysi. Kiitos.
aika otus! Minulla taitaa olla kaikki mahdollinen tieto ja kuvat mitä netistä vain löytyy holkerista, jotenkin se viehättää salaperäisyydellään tosi paljon, ruma otushan se on ja parasiitti sen silmässä on mysteeri: on arveltu että se houkuttlisi saalista jonka holkerin sitten on helppo napsia meren pimeyksissä suuhunsa. Yhdessä dokumentissä oli holkerin kasvuvauhtia seuraamalla arveltu että otus voisi elää useita satoja vuosia vanhaksi :S
Minä pidän haista myös,lempeä valashai on minun suosikki :) Itseasiassa tykkään kaikista otuksista ja vissiin vähän epänaiselliseen tapaan rakastan kaikkia pikkuötököitä erityisesti, ampiaiset,koppakuoriaiset ja pienet hämähäkit ovat minusta tavattoman kiehtovia ja mukavia otuksia.
No,tämä ei taas kuulu palstan aiheeseen kuten ei ne paini jutut ja kaljut kissatkaan: minua ei koskaan muuten häiritse yhtään tälläinen sivuteille lipsahtanut rupattelu lainkaan, jos se ei loukkaa ketään, toivottavasti ei kovin paljon muitakaan. Minä kun olen aika kova höpöttämään oikeassakin elämässä joten helposti käy näin :P
Valitettavasti on jo kauan siitä, kun sain lukea sen hänen kirjoituksensa tai puheensa.
En ole sitä löytänyt netistäkään, mutta muistan kyllä, minkä vaikutuksen se minuun teki, kun sitä luin.
Tietääkseni se löytyy kyllä joistain kirjoista ja jopa yk:n arkistoista.
... varsinainen taistelunjohtaja oli Hullu Hevonen.
Kuolleesta Custerista tehtiin sankari, vaikka hänet olisi mielestäni eloonjäädessään pitänyt toimittaa sotaoikeuteen ja ammuttaa sen päätteeksi eloonjääneitten miestensä edessä! Jos ei toteuta esimiestensä strategiaa, hajoittaa joukkonsa tiedustelematta vihollisen aikeita ja aliarvioi vastustajiaan muutenkin törkeimmällä mahdollisella tavalla, niin tulee tapattaneeksi suuren osan komentoonsa huonoksi onneksi joutuneista sotilaista.
Käsi sydämelle: olisiko tämä sittenkään hyvä ajatus?
suhde oli hieman kuten ylipäällikön ja kenraalin - ottaen tietenkin huomioon kulttuurieron?
Custer näyttää olleen ylipäänsä melkoisen epäpätevä strategi ja ylimielinen kaupan päälle. Puolustukseksi voitaisiin ehkä sanoa, että hän (mahdollisesti) yritti ennakoida intiaanijoukkojen yhtymistä - tietämättä, että se oli jo tapahtunut. Tietääkseni hän ei ollut sisällissodassakaan tunnettu erityisen hyvänä johtajana, vaan pärjäsi lähinnä uhkapäisillä hyökkäyksillä, joissa kulutti runsaasti johtamiaan joukkoja.
Olen kuullut, että intiaanien tuolloista strategiaa Little Big Nornissa ja muuallakin olisi käytetty yhtenä mallina talvisodan motitustaisteluja suunniteltaessa. Se toimi hyvin useassakin taistelussa. Yhdysvaltain joukot onnistuttiin moneen kertaan torjumaan. Lopputulos oli tietenkin itsestään selvä valkoisten ehdottoman ylivoiman vuoksi.
Sotahistoriassa Sitting Bull eli Tatanka Iyotake luetaan merkittäviin strategeihin; Crazy Horse eli Ta-sunko-witko merkittäviin taktikoihin.
Vapaa käännös englannista:
Onko väärin, että rakastan sitä, mikä on omaani? Onko omaa ilkeyttäni, kun ihoni on punainen? Koska olen sioux? Koska synnyin siellä, missä isäni eli? Koska kuolisin kansani ja maani puolesta?
tästä hävisi viittaus Koraaniin?
on Koraanissa annettu Jumalan määräys. Kuinka joku itseään muslimiksi kutsuva voi vastustaa Koraanissa esitettyä Jumalan oikeutta, kuten Gohar täällä tekee?
vain kulttuurinen tapa?
Käsi ihan missä vaan.