Miksikö sitten Sauli? Tarjasta löytyy paljon kammottavia piirteitä, mutta pitäähän miehessä jotain sellaista olla miksi häntä äänestäisi. Että ei tarvi jäädä kotia äänestyspäivänä. Tässä Saulista hyviä puolia.
- Hyvin ahkera ja vastuuntuntoinen, mikä tuli esiin hänen ollessa valtiovarainministerina. Ei taatustu kerännyt populistisesti pisteitä vaan teki kuten parhaimmaksi katsoi. Vahvan markan politiikka oli tehnyt tepposet jo aiemmin eli lähtökohdat olivat sangen vaikeat.
- edustava ulosanti, myös englanti ja ranska sujuvat, puhumattakaan toisesta kotimaisesta, vaikka sitä nyt juuri missään enää tarvitakaan.
- edustava myös ulkoisesti pukeutumista myöten. Erinomaisen tärkeätä ulkomailla liikuttaessa. Suomalaiset eivät tätä juurikaan arvosta, mutta tiedän, että muualla maailmassa ollaan huomattavasti enemmän pinnallisempia kuin Suomessa. Siihen, onko tämä hyvä asia, en ota kantaa. Yleensä vain "maassa maan tavalla" on hyvä periaate. Tuulipukua en ole nähnyt muiden maiden päämiehillä vielä koskaan, kuten en Saulillakaan.
- moitteeton tausta. Leskimies, jolloin ei sieltäkään kautta oletettavia luurankoja kaapissa.
- ehdotonta eliittiä, kun ajatellaan, mitkä mahdollisuudet Niinistön kaltaisella miehellä olisi johtaa kauppavaltuuskuntia maailmalla.
- ei ole jäänyt kiinni suoranaisista valheista.
- erinomainen kunto ja fysiikka (vrt. rullaluistelu jne.).
- ei enää päivänpolitiikassa, eli ei tarvitse kumartaa edes Kokoomusta!! Aivan kuten Ahtisaari aikoinaan.
Hyvät taustat pistää talous kohdalleen
- Hyvin ahkera ja vastuuntuntoinen, mikä tuli esiin hänen ollessa valtiovarainministerina. Ei taatustu kerännyt populistisesti pisteitä vaan teki kuten parhaimmaksi katsoi. Vahvan markan politiikka oli tehnyt tepposet jo aiemmin eli lähtökohdat olivat sangen vaikeat.
- edustava ulosanti, myös englanti ja ranska sujuvat, puhumattakaan toisesta kotimaisesta, vaikka sitä nyt juuri missään enää tarvitakaan.
- edustava myös ulkoisesti pukeutumista myöten. Erinomaisen tärkeätä ulkomailla liikuttaessa. Suomalaiset eivät tätä juurikaan arvosta, mutta tiedän, että muualla maailmassa ollaan huomattavasti enemmän pinnallisempia kuin Suomessa. Siihen, onko tämä hyvä asia, en ota kantaa. Yleensä vain "maassa maan tavalla" on hyvä periaate. Tuulipukua en ole nähnyt muiden maiden päämiehillä vielä koskaan, kuten en Saulillakaan.
- moitteeton tausta. Leskimies, jolloin ei sieltäkään kautta oletettavia luurankoja kaapissa.
- ehdotonta eliittiä, kun ajatellaan, mitkä mahdollisuudet Niinistön kaltaisella miehellä olisi johtaa kauppavaltuuskuntia maailmalla.
- ei ole jäänyt kiinni suoranaisista valheista.
- erinomainen kunto ja fysiikka (vrt. rullaluistelu jne.).
- ei enää päivänpolitiikassa, eli ei tarvitse kumartaa edes Kokoomusta!! Aivan kuten Ahtisaari aikoinaan.
Hyvät taustat pistää talous kohdalleen
Vastaukset 4
Vanhimmat
Puhut paljon ja asiaa------- olet hyvä ihminen.
Tuli hyvä mieli kun luin tekstisi!!!!
Hienoa!
Niinistö
-johtanut suvereenisti Kokoomusta ja lisännyt sen kannatusta huomattavasti
-johtanut oikeistopuolueita EU:ssa
-toiminut erittäin arvostettuna valtiovarainministerinä
-toiminut menestyksellä investointipankissa
-toiminut duunarina nuoruudessaan
-on rehellinen, vastuuntuntoinen, avoin ja isänmaallinen
-edustava käytös ja esiintyminen
Halonev
-on ollut ulkoministerinä, mutta Lipposen varjossa
-äksy, omituinen ihminen
-presidentiksi naiseuden perusteella (ja muunkin?)
-on aina ollut äärivasemmistolainen
-emme tiedä ehkä kaikkea menneisyydestä
-ajaa enemmän kehitysmaiden ja Venäjän kuin Suomen ja suomalaisten etuja
-salaa lähes kaiken ja tekee toista kuin puhuu
-on miesvihaaja äärifemakko=sekopää
-epäedustava, arvaamattomasti käyttäytyvä
Halonen ei ole joutunut suuren luokan vastuullisiin johtotehtäviin kuin presidenttinä-ja epäonnistunut. Niinistö on johtanut puoluettakin menestyksellä. Hän on pätevä, kun Halonen ei kelvannut edes mihinkään YK-virkaan.
Näkökulmaa Niinistöön
Kirjoittanut: kulissien takaa 29.1.2006 klo 00.08
Näkökulmaa Niinistöön kulissien takaa:
"Elämän valkoisia ruutuja
Kovasta ja tunteettomasta Sauli Niinistöstä
Meidän tavisten käsitys julkisuuden henkilöistä muodostuu lähes yksinomaan median välityksellä. Se luo mielikuvat, julkkisten imagot, ja pitää niitä yllä. Useinkin tarkoituksella.
Olen työskennellyt koko aikuisen ikäni lähes viisikymmentä vuotta suomalaisen lehdistön palveluksessa ja kuvannut ja jossain määrin tutustunutkin moniin politiikan, taiteen, kulttuurin ja viihteen julkimoista. Ja täytyy sanoa, että melkein aina ensitapaamisella ennakkokäsitykseni henkilöstä on muuttunut ja hyvin usein positiiviseen suuntaan. Se ennakkokäsitys, jonka minäkin olen saanut mediasta.
Tein aikoinaan hommia myös tälle lehdelle ja sain vaalien alla kokoomukselta tehtäväkseni kuvata Sauli Niinistöä ympäri maata levitettävään ilmoituskampanjaan. Niinistö oli tuolloin puolueensa puheenjohtaja ja valtiovarainministeri ja hänellehän varsinainen julkikuva oli rakennettu: muista piittaamaton diktaattori, täysin tunteita vailla oleva kylmäkalle.
Eduskunnassa oli melkoinen hässäkkä ja Niinistön sihteeri joutui pariinkin otteeseen siirtämään jo sovittua kuvausaikaa. Kun kuvauspäivä sitten koitti, kuvilla alkoi jo olla kiire tuotantoon. Tulin studiolle hyvissä ajoin ja kävin läpi laitteeni useampaankin kertaan, mittasin valot valmiiksi ja oikeat arvot kameroihini. Kaiken piti olla kunnossa, kuvausaikaa kun oli vain tunti.
Tällaisen kuvauksen onnistumisen ehtona on se, että kuvaajan ja kuvattavan välille syntyy hyvä fiilinki, jännityksen laukaiseva tunnelma. Se syntyy vain keskustelemalla, välineisiin ja kuvaukseen ei voi juurikaan jakaa huomiotaan. Nyt olisi kameran vastakkaisilla puolilla lehtikuvaaja ja tiukkaakin tiukemmaksi luonnehdittu ministeri. Olin odotellessani lievästikin sanoen hermostunut.
Niinistö saapui minuutilleen ei antanut odotella, niin kuin isokenkäisillä on monastikin tapana. Istui pallille ja aloitettiin sessio. Pikkuhiljaa keskustelu sai oikean sävyn, kuvattava selvästikin rentoutui ja kuvaaja sen seurauksena. Ehkä siinä oli sitä, että ministeri sai hetkeksi irrottautua työstään, puhua tavallisen pulliaisen kanssa tavallisista asioista. Tiedä häntä, mutta kuvia syntyi, ilmeikkäitä ja aitoja. Tunti kului kuin siivillä, ja kun kuvattava sulki studion oven, huoahdin helpotuksesta: "Menipä hyvin, menipä todella hyvin!"
Tarkistin vielä kerran myllyni ei voi olla totta, kamerassa ei ole "äxä" päällä! Menen laboratorioon vielä toivoen. Mutta ei, filmit ovat aivan "blankkoja", salamat eivät ole osuneet oikeaan aikaan, niitä letkeitä ja ilmeikkäitä valokuvia ei ole olemassakaan!
Mitä ihmettä minä nyt teen, ajattelin kauhuissani, tämähän on hirveän noloakin vanhalle ammattimiehelle! Nyt vasta muistan, että on syntymäpäiväni että semmoinen lahja!
Päädyin siihen, että ainoa tapa on kirjoittaa valtiovarainministerille henkilökohtainen kirje siltä seisomalta. Teen sen, kerron kuinka kaikista tarkistuksistani huolimatta minulla on vain valkoisia ruutuja. Kirjoitan tietäväni kuinka kiirettä hänellä on, mutta toivon kuvauksen voitavan panna uusiksi. Päätän sepustukseni sanoihin: "Nöyrästi häveten ja vielä syntymäpäivänäni", ja panen pikana postiin.
Seuraavana päivänä posti tuo Niinistöltä käsinkirjoitetun vastauksen. Siinä seisoo: "Hei Seppo, myöhästyneet syntymäpäiväonnittelut! Kunpa tietäisit kuinka monia valkoisia ruutuja minä olen joutunut elämässäni jättämään taakseni. Soita sihteerille ja sovi uusi aika. Olinkin vähän väsynyt, ensi kerralla syntyy parempia. Terveisin, Sauli."
Että totta vie, tuo kylmäkalleksi kutsuttu puolueensa puheenjohtaja ja ministeri oli ymmärtänyt ahdinkoni ja sen tuskan, jossa kieriskelin! Hän ei ollut pannut sihteeriään soittamaan vaan kirjoittanut kirjeen kuten itsekin olin tehnyt. Hänessä oli tyyliä, hänessä oli sydäntä!
Kokoomus voittaa vaalit, puolueväki juhlii pääkaupungin yökerhossa, puolueen puheenjohtaja nojaa parvekkeen kaiteeseen. Hän katselee alas, mutta ei tanssivia ja ilakoivia, hän muistelee. Sen aistii ja sen, että hän on yksin. En häiritse, odotan kameroineni. Sitten Niinistö kääntää totiset kasvonsa ja hieman kostuneet silmänsä minuun ja sanoo: "Tällaisella hetkellä sitä tulee mieleen kaikenlaisia asioita" miettii hetken ja jatkaa "eikä niistä päällimmäisenä ole todellakaan vaalitulos".
Ei muuta, mutta minunkin silmäni kostuvat. Ajattelen, että niin kauan maa makaa hyvin, kun sillä on johtopaikoillaan Sauli Niinistön kaltaisia.
Tätä mieltä olen tänäkin päivänä. Ja ehkä nimenomaan juuri nyt, kun aikoinaan valtiovarainministerin harteille tarkoituksellisesti rakennettua imagoa yritetään pitää hengissä, vieläpä kasvattaa.
Sillä samalla tarkoituksella.
Seppo Saves
Kirjoittaja on lehtikuvaaja ja taiteilijaprofessori emeritus."
Tilanne äskettäisessä MTV:n tentissä oli ikävää seurattavaa. Niinistö ei hallinnut hermojaan.
Sen nähtyäni ymmärrän kun Niinistöstä kerrottiin ministerivuosilta, että hän itketti naisministereitä törkeällä käytöksellään.
Näin tenttiä arvioi YLEn kommentaattori Olli Ainola:
"Niinistö teki yhden, mutta sitäkin raskaamman virheen. Se saattoi viedä häneltä monen katsojan sympatiat.
Ohjelmaan kutsuttu SAK:n johtaja Matti Viialainen (vas) höynäytti Niinistön riitelemään kanssaan työmarkkinapolitiikasta. Halonen hihitti hiljaa vieressä, kun taitava provokaattori Viialainen kiusasi melkein kaksi minuuttia porvareiden ehdokasta, joka oli lähellä menettää malttinsa.
Aivan kuin Niinistö olisi kohdannut pahimman kiusankappaleensa ja keskitti tarmonsa hätistämään tätä pois. Samalla unohtui, ettei Viialainen ole hänen vastaehdokkaansa. Viialainen oli ohjelmallisesti roolitettu "asiantuntijaksi", ja vaikka hän kuinka olisi todellisuudessa ay-jyrä, tässä illan näytelmässä tuo palttoo ei ollut hänen yllään.
Viialainen houkutteli Niinistön kiristelemään hampaitaan ja näyttämään entiseltä valtionvarainministeriltä eikä lainkaan sellaiselta hillityn jämäkältä presidentiltä, jollaisena kampanja hänet tahtoisi tuoda julki."
Aggressionsa julkisesti purkava henkilö on sopimaton korkeaan virkaan.
Jos henkilö pyrkii tosissaan presidentiksi, pitää olla sellainen itsehallintakyky ettei jotain Viialaista hätkähdä. Korrektius tulee aina säilyttää. Ei pidä provosoitua vaikka provosoitaisiin, opetti jo Mauno Koivisto. Presidentin ei pidä menettää halliintaansa julkisesti eikä varsinkaan rikkoa avoimesti välejään keskeisen yhteiskunnallisen organsiaation eli ay-liikkeen johdon kanssa.
Siitä ei kunnian kukko laula.
Tarvitaan presidentti joka on rohkea ja rauhallinen. Jolla on taidot keskustella ja neuvotella paineidenkin alla, ja joka hallitsee itsensä ja aggressionsa.
Niinistö se ei ole, sen paljasti tv-tentin draama.