Nostalgiaa vuodelta 2000

Niinistöä on täällä moitittu, että hän petti Ahon ja minua siitä, että petin "porvarin".

Nyt äänestystään harkitsevien keskustalaisten kannattaa kuitenkin muistaa, että häviön aiheutti Esko Ahon vaalikampanjan liian oikealle vedetty linjaus.

Itse esitin heti vaalien jälkeen saman arvion, ja vastaavan tapaiseen päätyi myös vihreiden silloinen puheenjohtaja, Osko Soininvaara.

Nyt on syytä katsoa eteen- eikä taaksepäin, todeta, että demokratia toteutruu vain äänestämällä.

Lukekaa Soininvaaran kolumni, ja menkää Huomenna äänestämään Niinistöä, tekin jotka mahdollisesti vielä pidätte jotain kuuden vuoden takaista hampaankolossanne:

- - - - - - -
Suomen Kuvalehti 10/2000

Oikea kampanja voitti

Minusta oli kummallista, ettei Esko Aho ei voittanut presidentinvaaleja. Ahon vaalikampanja vei häneltä varman voiton, ja tähän käytettiin vielä paljon rahaa. Kyse oli laajakantoisemmasta asiasta kuin mainostoimiston valinnasta, joten asiaan kannattaa paneutuva vähän tarkemmin. Ajatelkaamme karkeasti yksinkertaistaen, että äänestäjäkunta olisi jaettavissa nelikenttään.
Konservatiivit Liberaalit
Oikeisto A B
Vasemmisto C D

Tarja Halosen lähtökohta oli toivoton. Hänen tukenaan oli vain ryhmä D, arvoliberaali vasemmisto. Jo duunarimiehille hänen äänestämisensä oli vaikeata. Aluksi vain vähemmistö demariäänestäjistä tuki Halosta. Halonen oli paljon parempi ehdokas vihreiden kuin demarien kannalta, ja siksi niin moni vihreä äänesti Halosta jo ensimmäisellä kierroksella. Aholla oli vuorenvarmasti taskussaan ryhmä A, mutta hänellä oli ote myös ryhmistä B ja C. Moni vasemmistolainen piti Ahoa vasemmistolaisena vaihtoehtona Lipposen-Niinistön hallituspolitiikalle ja moni liberaali porvari uudistusmielisenä vaihtoehtona Halosen perinteiselle demariajattelulle. Ahon rasitteena kaupungeissa oli pitkä Maalaisliiton varjo, mutta suomalainen ei lyö lyötyä: viljelijöitä ei enää vieroksuta, kun heillä EU:n myötä menee nyt huonosti.

Ensin Ahon vaalikoneisto julisti että kyse on oikeiston ja vasemmiston yhteenotosta. Tämä varmisti koko vasemmiston tuen Haloselle: homoja, mustalaisia ja pakolaisia vieroksuvat jyrmyniskaduunaritkin kääntyivät tukemaan Halosta. Tähän Halonen ei omin voimin olisi pystynyt. Aholla oli vielä tavoiteltavanaan ryhmät A ja B. Arvokonservatiivinen oikeisto oli hänen takanaan varmasti pelkästään Halosen persoonan takia, joten kisa käytiin ryhmästä B. Mitä teki Aho? Hän linnoittautui ryhmään A ja alkoi sieltä ampua alas liberaaleja arvoja työntäen näin arvoliberaaleja porvareita Halosen taakse. Lopputulosta kutsuttaisiin shakkitermeillä apumatiksi.

Miksi Ahon vaalikampanja keskittyi vahvistamaan varmojen äänestäjien uskoa sen sijaan että olisi yrittänyt käännyttää epävarmoja puolelleen? Ehkä Suomessa on niin totuttu suhteelliseen vaalitapaan, jossa riittää, että saa omat aktivoiduksi; enemmistöä ei tarvitse tavoitella. Olen kuitenkin näkevinäni Ahon vaalitappion taustalla jotain merkittävämpää.

Ahon kampanjatoimisto näyttää käyneen opintomatkalla Yhdysvalloissa. Mikään ei ole niin masentavaa kuin amerikkalainen, ihmisten pimeisiin ennakkoluuloihin vetoava vaalikampanja. Mediajulkisuudessa paistatuksessa uskonnollinen herätyksen kokeneen Anne Pohtamon palkkaaminen Ahon vaalikampanjaan toi pelottavasti mieleen hurmoshenkisten televisiopappien käytön amerikkalaisissa vaalikampanjoissa. Erehdyttiinkö Ahon kampanjassa peräti käyttämään amerikkalaisia asennemittareita? Edes kotimaisten asennemittareiden käyttö ei kannata. Näiden mittareiden mukaan suomalaisten yhteiskunnalliset asenteet olisivat aika matalaotsaisia. Ne mittaavat nopeasti muodostettuja selkärangan asenteita, jotka ovat relevantteja, kun yritetään houkutella valintamyymälän asiakkaita heräteostoksiin. Poliittiset valinnat tehdään kehittyneemmillä aivokerroksilla. Kokoomus lankesi tähän ansaan jo ehdokasasettelussa; taas kerran.

Aho meni ansaan perhearvoissa, esimerkiksi Esko Aho ei ehkä tunnista itseään tästä kampanjansa kuvauksesta. Itse ehdokkaiden välinen kampanja olikin hyvin sivistynyttä ja korkeatasoista. Ehdokkaat eivät kuitenkaan ole vastuussa vain omista sanomisistaan vaan koko tukenaan olevasta kampanjasta, siis myös Anne Pohtamosta ja Ilaskiven pakolaislausunnoista. Ahon tappio ei johtunut siitä, etteivät kokoomuslaiset tulleet hänen tuekseen. Pikemminkin hän hävisi sen takia, että kokoomuksen hakoniskasiipi tuki häntä liiankin innokkaasti, sillä lisä-ääniä he eivät Aholle tuoneet, mutta monta veivät. Konservatiivinen oikeisto tuki Ahoa joka tapauksessa.

Minua Ahon kampanja pelotti – ei sen takia, että suuresti arvostamastani Esko Ahosta olisi ollut huono presidentti. Jos Ahon kampanjan tyyli olisi purrut äänestäjiin, olisi se voinut amerikkalaistaa suomalaista politiikkaa ja vaalitaisteluja. Sitä minä pelkäsin. Onneksi se ei purrut. Oikea vaalikampanja voitti.
- - - - - - - -
10349
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ei mitään hampaankolossa.
Kimmo Sasin ja Ben Zyskowicsin määrätietoinen maatalousvastaisuus, mutta etenkin muun Suomen vastaisuus on pientä Minna Lintosen (sd) lapsellisuuksien rinnalla.

En minä ainakaan voi yhtäkkiä - kuin amerikkalaisessa elokuvassa, missä Kokoomuksen amerikkalaiset sotilaat saavat pahan sissin puolelleen purukumilla.

Jos se, että te Kokoomuksessa olette tehneet jonkinlaisen parannuksen, teillä on vielä paljon työtä edessä. Keskustalainen sydän ei ole ilkeä ja ahne, vaan olemassaoloaan puolustava. Kun Kokoomus on röyhkeästi monta vuotta sitä vastaan hyökännyt - ei Keskustassa purukumilla mieli muutu.

Kokoomuksessa keskustalaisia pidetään lapsellisina ja juntteina, jotka eivät ymmärrä bisnestä ja ovat hieman hölmöjä. Sitten kun tunnustatte, että te itse olette siellä Espoossa ja Kauniaisissa idiootteja ja kiipijöitä, niin siitä alkaa parannus ja toiminta koko maan hyväksi.

Suomen Kuvalehti kirjoitetaan kehäI tai sanotaanko 3B ja T:n sisäpuolella. Joten tuoltakin osin ajatukset ja mainosten viesti ei ole tarkoitte aina juuri sinne kaupunkilaistoimittajan päätteelle. Kun sitten vielä kaupunkista käsin viestit vääristellään ja tiedotetaan niiden "oikea" sisältö, saadaan juuri tuollaista paskaa, mitä kuvalehti kirjoittaa.

Ja hei Jäbä!

Ihan oikeesti Halonen 57% Niinistö 43%

Äänestä
  • Kiitos, kun luit juttuni. Olin nimittäin välillä hukannut Soininvaaran sivut, mutta onneksi löysin ne jälleen. Siellä on paljon viisaita analyysejä demareista ja kepustakin

    http://www.soininvaara.net/

    Ja se, että sinä äänestät Halosta on OK, jos äänestät häntä siksi, että hän on Halonen ja mielestäsi hyvä.

    Jos taas äänestät Halosta Zyskowicziä ja Sasia kohtaan tuntemasi antipatian tai jonkin kaupunkilaisvihan vuoksi, niin olet minun mielestäni pikkuisen tyhmä.

    Näin se vaan on.

    Huomenna Niinistö saa yli puolet äänistä, koska Niinistöllä on tavoitteet tulevaisuudessa ja Halosella katse menneessä kuudessa vuodessa.

    Äänestä

  • Jaba_43 kirjoitti:

    Kiitos, kun luit juttuni. Olin nimittäin välillä hukannut Soininvaaran sivut, mutta onneksi löysin ne jälleen. Siellä on paljon viisaita analyysejä demareista ja kepustakin

    http://www.soininvaara.net/

    Ja se, että sinä äänestät Halosta on OK, jos äänestät häntä siksi, että hän on Halonen ja mielestäsi hyvä.

    Jos taas äänestät Halosta Zyskowicziä ja Sasia kohtaan tuntemasi antipatian tai jonkin kaupunkilaisvihan vuoksi, niin olet minun mielestäni pikkuisen tyhmä.

    Näin se vaan on.

    Huomenna Niinistö saa yli puolet äänistä, koska Niinistöllä on tavoitteet tulevaisuudessa ja Halosella katse menneessä kuudessa vuodessa.

    En äänestä Halosta - sehän on sosialisti!
    Sinä olet perustellut ihan riittävästi häntä vastaan. Kiitos siitä.

    Mutta kun itse perustelit äsken porvariyhteistyön vaikeuksiasi kuusi vuotta sitten, minä perustelin niin nyt. Siinä Benillä ja Kimmolla on iso rooli. Noista akoista en viitsi edes nimiä mainita.

    Mutta kuten sanottua, kansa ei ole valmis Niinistön adjektiivien varassa roikkuvaan tulevaisuuteen. Se taitaa pysyä nykyisessä tilanteessa mieluummin.

    Mikäli äänestystulosten julkistaminen noudattaa samaa vanhaa kaavaa, niin ensin ennakko äänissä Halonen on 52% Niinistö 48%, kun pikkukunnat valmistuu, pitäisi mun mielestä Niinistön mennä yli vähintään tuonne 56% jos meinaa suurten kaupunkien äänet kestää ykkösenä.

    Lopullinen tulos, hyvästä äänestyssäästä johtuen tulee olemaan Halonen 57 Niinistö 43.

    Äänestä

  • Sauli_43% kirjoitti:

    On täysin järjetöntä haukkua seurausta (kokoomuslaisten reaktioita) siitä, että punamulta oli Ahon ainoa päämäärä.

    Ei ollut mitään porvariyhteistyön vaikeuksia kuusi vuotta sitten, kun Aho halusi ainoastaan vasemmistoyhteistyötä.

    Näistä asioista on ihan turha enää marmattaa, kun Aho on jo vuosia ollut ulkona kuvioista.

    Nyt eletään uutta aikaa, kun keskustaa johtaa ihan toinen mies. Hänen ja hänen kannattajiensa tuella tällä kertaa voittaa Sauli Niinistö.

    antaa olla.

    Viimeksi eilen Sauli Niinistö kiitti kolmosen uutisissa Esko Ahoa suoraselkäisestä toiminnasta Niinistön valitsemiseksi Suomen presidentiksi.

    Aho oli aamulla julkisesti kertonut tukevansa Saulia.

    Aho toimi reilun suomalaisen miehen tavoin, eikä jäänyt omassa kaunassaan kieriskelevän Jaban malliin kaivelemaan menneitä.

    Mutta tästä on nyt turha käydä kiistelemään Jaba suoltaa helpostikin parisataa lähes samansisältöistä törkeästi nimittelevää viestiä.

    Tehdään nyt vielä mitä tehtävissä on.

    Rohkaisttaan kansalaisia äänestämään.

    Äänestä

  • Ei sinne päinkään kirjoitti:

    Ei ole Aho "ulkona kuvioista" Ei sinne päinkään
    ----------
    Tarkoitin, että Aho on ulkona porvariyhteistyön kuvioista, kun hän ei toimi keskustan johdossa.

    --------------
    Tuesta on kohteliasta kiittää.

    Sitran johtaja rakentelee polttamiaan siltoja uudelleen.

    ----------------
    Täällä on ollut kymmenkunta suoraan minuun kohdistettua menneiden kaivelua pelkkinä avauksina, ja useita kymmeniä "kokoomus petti, Niinistö petti jokelluksia, joten katsele ihan muihin suuntiin vaan, jos menneiden kaivelijoita etsit.

    Jos löydät yhdenkin presidenttiehdokasta törkeästi nimittelevän viestini niin nyt on aika nostaa se esiin - muuten jäät valehtelijan kirjoihin lopuksi ikääsi.

    Tehdään nyt vielä mitä tehtävissä on. Rohkaisttaan kansalaisia äänestämään.
    -------------
    Sitä juuri.

    Ei ehkä löydy "presidenttiehdokasta törkeästi nimitteleviä" en viitsi käydä enempää kaivelemaan, ja kuinka se "törkeyskin" kanssasi määritellään.

    Satoja halventavia viestejä jäljiltäsi todistettavasti löytyy, se on tietysti mielestäsi kovasti vähän niiden lähes seitsemän tuhannen kirjoittamasi viestin joukossa ?

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000107&posting=22000000011826430

Tämän, ja lähes 7000:n muun kaunaisen viestin kirjoittaja yrittää vimmatusti estää, etteivät kaikki Vanhasen äänestäjät lähtisivätkään huomenna Niinistön puolesta liikkeelle.

He tekevät vieläkin henkistä surutyötä, eikä heidän ole niinkään helppoa suuntautua uudestaan kun ovat vilpittömin mielin oman ehdokkaansa puolesata toimineet

He eivät kuitenkaan toimi tämän veijarimme tavoin, joka 6 vuotta sitten, yhdessä Helsingin kokoomusrouvien kanssa lähti innoissaan tekemään Tarja Halosesta presidenttiä.

Tämän etumatkan turvin hän on nyt erittäin vankoissa asemissa.

Tuo typerä uho ei yhteistä ehdokastamme tippaakaan auta.

Äänestä
  • Kostaminen on kostoa tuottava ja taas kostoa tuottava. Ne jotka puhuvat kostosta välineenä, väijyvät alkiolaisuutta. Suomessa on harvinaisen hyvä hyvä, jopa historiallinen tilaus saada oikeistolainen presitentti. Oikeiston yhteistyössä on kysymys paljon suuremmasta kuin vain presidentistä. Maamme talouden pysähtyneisyys on uhka hyvinvointiyhteiskunnalle. On pystyttävä näkemään tosiasiat. Maaeudun elinkeinojen kehittäminen samaan aikaan, kun maamme perusteollisuus on menossa todelliseen murrokseen. Demarimafia/SAK ei näe eikä tunnusta tosiasioita, vaan on SAK:n tiukassa hirressä.
    (ei"löysässä hirressä"). Äänestäjät tarvitseisivat enemmän tietoa edellä kirjoitetun vuoksi, mutta silloin pitäisi mennä yksityiskohtaisempiin eri teollisuuden alojen tulevaisuuden mahdollisuuksiin, tutkimustoimintaan ja tuotekehittelyyn. Niistä kirjoittaminen ei ole tässä mahdollista. Oikeistoyhteistyötä odottaa todella suuret haasteet. Niihin vastaaminen ei onnistu, kun SDP/SAK on risukarhina hilattavana hallituksessa. Globaali elinkeinojen kehittyminen ajaa vääjäämättömästi ohi Suomen. Kun valitsemme Niinistön presidentiksi, siitä on hyvä jatkaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jaba_43 kirjoitti:

Niinistöä on täällä moitittu, että hän petti Ahon ja minua siitä, että petin "porvarin".

Nyt äänestystään harkitsevien keskustalaisten kannattaa kuitenkin muistaa, että häviön aiheutti Esko Ahon vaalikampanjan liian oikealle vedetty linjaus.

Itse esitin heti vaalien jälkeen saman arvion, ja vastaavan tapaiseen päätyi myös vihreiden silloinen puheenjohtaja, Osko Soininvaara.

Nyt on syytä katsoa eteen- eikä taaksepäin, todeta, että demokratia toteutruu vain äänestämällä.

Lukekaa Soininvaaran kolumni, ja menkää Huomenna äänestämään Niinistöä, tekin jotka mahdollisesti vielä pidätte jotain kuuden vuoden takaista hampaankolossanne:

- - - - - - -
Suomen Kuvalehti 10/2000

Oikea kampanja voitti

Minusta oli kummallista, ettei Esko Aho ei voittanut presidentinvaaleja. Ahon vaalikampanja vei häneltä varman voiton, ja tähän käytettiin vielä paljon rahaa. Kyse oli laajakantoisemmasta asiasta kuin mainostoimiston valinnasta, joten asiaan kannattaa paneutuva vähän tarkemmin. Ajatelkaamme karkeasti yksinkertaistaen, että äänestäjäkunta olisi jaettavissa nelikenttään.
Konservatiivit Liberaalit
Oikeisto A B
Vasemmisto C D

Tarja Halosen lähtökohta oli toivoton. Hänen tukenaan oli vain ryhmä D, arvoliberaali vasemmisto. Jo duunarimiehille hänen äänestämisensä oli vaikeata. Aluksi vain vähemmistö demariäänestäjistä tuki Halosta. Halonen oli paljon parempi ehdokas vihreiden kuin demarien kannalta, ja siksi niin moni vihreä äänesti Halosta jo ensimmäisellä kierroksella. Aholla oli vuorenvarmasti taskussaan ryhmä A, mutta hänellä oli ote myös ryhmistä B ja C. Moni vasemmistolainen piti Ahoa vasemmistolaisena vaihtoehtona Lipposen-Niinistön hallituspolitiikalle ja moni liberaali porvari uudistusmielisenä vaihtoehtona Halosen perinteiselle demariajattelulle. Ahon rasitteena kaupungeissa oli pitkä Maalaisliiton varjo, mutta suomalainen ei lyö lyötyä: viljelijöitä ei enää vieroksuta, kun heillä EU:n myötä menee nyt huonosti.

Ensin Ahon vaalikoneisto julisti että kyse on oikeiston ja vasemmiston yhteenotosta. Tämä varmisti koko vasemmiston tuen Haloselle: homoja, mustalaisia ja pakolaisia vieroksuvat jyrmyniskaduunaritkin kääntyivät tukemaan Halosta. Tähän Halonen ei omin voimin olisi pystynyt. Aholla oli vielä tavoiteltavanaan ryhmät A ja B. Arvokonservatiivinen oikeisto oli hänen takanaan varmasti pelkästään Halosen persoonan takia, joten kisa käytiin ryhmästä B. Mitä teki Aho? Hän linnoittautui ryhmään A ja alkoi sieltä ampua alas liberaaleja arvoja työntäen näin arvoliberaaleja porvareita Halosen taakse. Lopputulosta kutsuttaisiin shakkitermeillä apumatiksi.

Miksi Ahon vaalikampanja keskittyi vahvistamaan varmojen äänestäjien uskoa sen sijaan että olisi yrittänyt käännyttää epävarmoja puolelleen? Ehkä Suomessa on niin totuttu suhteelliseen vaalitapaan, jossa riittää, että saa omat aktivoiduksi; enemmistöä ei tarvitse tavoitella. Olen kuitenkin näkevinäni Ahon vaalitappion taustalla jotain merkittävämpää.

Ahon kampanjatoimisto näyttää käyneen opintomatkalla Yhdysvalloissa. Mikään ei ole niin masentavaa kuin amerikkalainen, ihmisten pimeisiin ennakkoluuloihin vetoava vaalikampanja. Mediajulkisuudessa paistatuksessa uskonnollinen herätyksen kokeneen Anne Pohtamon palkkaaminen Ahon vaalikampanjaan toi pelottavasti mieleen hurmoshenkisten televisiopappien käytön amerikkalaisissa vaalikampanjoissa. Erehdyttiinkö Ahon kampanjassa peräti käyttämään amerikkalaisia asennemittareita? Edes kotimaisten asennemittareiden käyttö ei kannata. Näiden mittareiden mukaan suomalaisten yhteiskunnalliset asenteet olisivat aika matalaotsaisia. Ne mittaavat nopeasti muodostettuja selkärangan asenteita, jotka ovat relevantteja, kun yritetään houkutella valintamyymälän asiakkaita heräteostoksiin. Poliittiset valinnat tehdään kehittyneemmillä aivokerroksilla. Kokoomus lankesi tähän ansaan jo ehdokasasettelussa; taas kerran.

Aho meni ansaan perhearvoissa, esimerkiksi Esko Aho ei ehkä tunnista itseään tästä kampanjansa kuvauksesta. Itse ehdokkaiden välinen kampanja olikin hyvin sivistynyttä ja korkeatasoista. Ehdokkaat eivät kuitenkaan ole vastuussa vain omista sanomisistaan vaan koko tukenaan olevasta kampanjasta, siis myös Anne Pohtamosta ja Ilaskiven pakolaislausunnoista. Ahon tappio ei johtunut siitä, etteivät kokoomuslaiset tulleet hänen tuekseen. Pikemminkin hän hävisi sen takia, että kokoomuksen hakoniskasiipi tuki häntä liiankin innokkaasti, sillä lisä-ääniä he eivät Aholle tuoneet, mutta monta veivät. Konservatiivinen oikeisto tuki Ahoa joka tapauksessa.

Minua Ahon kampanja pelotti – ei sen takia, että suuresti arvostamastani Esko Ahosta olisi ollut huono presidentti. Jos Ahon kampanjan tyyli olisi purrut äänestäjiin, olisi se voinut amerikkalaistaa suomalaista politiikkaa ja vaalitaisteluja. Sitä minä pelkäsin. Onneksi se ei purrut. Oikea vaalikampanja voitti.
- - - - - - - -

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu