Nato Niinistö romahti Ylen kysely; 55%-45%

Tarja Halosta kannattaa 55 ja kokoomuksen ehdokasta Sauli Niinistöä 45 prosenttia vastaajista. Luvut ovat Ylen tv-uutisten uudesta kyselystä.

Halosella on niukka johto, vaikka Taloustutkimus Oy:n mittauksen virhemarginaali, kolme prosenttia, otetaan huomioon. Halosen kannatus on siten 52–58 prosenttia ja Niinistön 42–48 prosenttia. Pienimmillään ero on neljä prosenttiyksikköä, mikä merkitsee noin 120 000:ta ääntä.


Mittauksen valossa sunnuntain vaalista voi tulla tasainen, sillä 15 prosenttia vastaajista ei halunnut kertoa kantaansa. 450 000 äänestäjän mielipide on siten vielä arvoitus.

Naiset ovat kyselyn mukaan vahvasti Halosen kannalla. Vastanneista naisista kaksi kolmasosaa ilmoittaa äänestävänsä Halosta. Miehistä puolestaan 56 prosenttia kannattaa Niinistöä.

Molemmat ehdokkaat ovat saamassa orvoiksi jääneitä ääniä Matti Vanhasen (kesk) ja Heidi Hautalan (vihr) kannattajilta. Mittauksen mukaan keskustan kannattajista 76 prosenttia tukee Niinistöä ja 24 prosenttia Halosta. Vihreiden äänistä 78 prosenttia menisi Haloselle ja 22 prosenttia Niinistölle.

Ehdokkaan vasemmistolainen tai porvarillinen näkemys oli tärkeää 58 prosentille vastaajista.


Vastaajista 78 prosenttia sanoi äänestävänsä aivan varmasti.

Kyselyssä haastateltiin puhelimitse 1 480:tä henkilöä 25.–26. tammikuuta.


Suomalaiset äänestäjät eivät halua lähettää poikiaan ja tyttäriään sotimaan USA:n Nato operaatiohin eri puolille maailmaa.
2101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Luepa, mitä Osmo Soininvaara kirjoittaa Halosen ja Niinistön Nato kannoista ja mikä on myös Soininvaaran Nato kanta:

- - - - - -
Nato:

En huomaa kummankaan tavoitteissa suurta eroa, mutta tapa ilmaista asia on kyllä hyvin erilainen. Olosuhteiden niin vaatiessa Suomen tulee pyrkiä Natoon, sanovat molemmat, kun semanttinen kuorrutus poistetaan. Minua raivostuttaa demarien Nato-propagandassa se, että Halosen aikanahan Suomi on käytännössä liitetty Natoon, mutta sitä ei ole tehty rehellisesti asiasta avoimesti puhuen vaan salaa. Niinistölle plussa siitä, että hän ilmoittaa, että Natoon liittymisestä tulee järjestää kansanäänestys. Tätä ette saa demareita sanomaan niin kauan kuin Lipponen on elossa ja/tai Heinäluoma johdossa. Sotilaallisen haaskauksen vastustajana karvani nousivat pystyyn, kun Halonen jälleen kerran palasi siihen, että puolustuksen tulee nojata uskottavaan kansalliseen puolustukseen. Päivähoidosta virtasi taas rahaa ohjuksiin.
Niinistön vastauksista vaille huomiota on jäänyt vastaus ihmisoikeuksien ja terrorismin torjunnan suhteisiin: jos suomessa olisi oltu lähempänä terrori-iskuja, täälläkin hyväksyttäisiin laajemmin ihmisoikeuksien rajoittaminen turvallisuuden lisäämiseksi. Ainakin hän sanoi, mitä ajatteli. Tästä kukin voi ajatella mitä haluaa. Halosen kantaa tähän asiaan en tunne.


Oma Nato-kantani on, että USA tulee vetäytymään Euroopan puolustuksesta, kun maan sotilaspiirit pienellä viipeellä havaitsevat, ettei Neuvostoliittoa enää ole. Silloin eteen tulee eurooppalainen turvallisuusjärjestelmä, joka voi käyttää tai olla käyttämättä Naton nimeä. Siinä tilanteessa Suomen kannattaa mennä mukaan eurooppalaiseen turvallisuusjärjestelmään sen sijaan, että haaskaa rahaa itsenäiseen puolustukseen. Voi olla, että Venäjäkin tulee mukaan.

Jos tämä kehitys tapahtuu niin, että Nato erikoistuu USAn johtamaksi maailmanpoliisiksi ja EU järjestää puolustuksensa itse, Natosta kannattaa pysyä kaukana.



Tenttien perusteella Halonen vastasi käyttäen kauniimpia sanoja, Niinistö oli analyyttisempi ja selvästi rehellisempi. Jos haluaa kuulla kauniita iltasatuja, voi varauksessa valita Halosen. Hän käyttää vihreiden kannalta poliittisesti korrekteja ilmaisuja. Tämäkin on kyllä tärkeätä, koska semantiikalla luodaan tunnetiloja.
--------------------------

Omasta puolestani kuittaan lopuksi, että sinäkin hyvin tiedät, että suomalaisten sotilaiden lähettämisestä mihinkään ei päätä koskaan presidentti, vaan aina eduskunta hallituksen esityksestä, joka on öaadittu yhteistoiminnassa presidentin kanssa.

Äänestä
  • Soininvaara:
    "Oma Nato-kantani on, että USA tulee vetäytymään Euroopan puolustuksesta, kun maan sotilaspiirit pienellä viipeellä havaitsevat, ettei Neuvostoliittoa enää ole. Silloin eteen tulee eurooppalainen turvallisuusjärjestelmä, joka voi käyttää tai olla käyttämättä Naton nimeä. Siinä tilanteessa Suomen kannattaa mennä mukaan eurooppalaiseen turvallisuusjärjestelmään sen sijaan, että haaskaa rahaa itsenäiseen puolustukseen. Voi olla, että Venäjäkin tulee mukaan."
    ---------------

    Minä sekä Suomen kansan ja eduskunnan enemmistö on samaa mieltä Soininvaaran kanssa siitä, että Suomen kannattaa mennä mukaan nimenomaan eurooppalaiseen turvallisuusjärjestelmään.

    Käsitteitä ei pitäisi sotkea sillä tavalla, mihin Soininvaarakin tuossa kuitenkin lankeaa, eli pitää samantekevänä, kutsutaanko tuota turvallisuusjärjestelmää Natoksi vai ei.

    Niinistö on tehnyt meille ajatuksensa vieraiksi nimenomaan siksi, että on puhunut "eurooppalaisemmasta Natosta". Mikäli Niinistö on samaa mieltä kuin Soininvaara, hänen olisi kannattanut unohtaa koko Nato-nimi ja puhua samoilla termeillä, jolla hallitus on puhunut.

    Kansa ymmärtää Naton sellaisena Natona, jona se toimii nykyään, eikä jonain spekulaatioihin perustuvana tulevaisuuden Natona. Tämän seikan Halonen on ymmärtänyt eli on ilmaissut itsensä paremmin kuin Niinistö.

    Soininvaara puolestaan kirjoittaa tuossa älyttömyyksiä rahan haaskaamisesta itsenäiseen puolustukseen. Suomi tulee pitkän itärajansa ja vähäisen väkilukunsa vuoksi tarvitsemaan aina yleisen asevelvollisuuden riippumatta siitä, osallistuuko se jollain marginaaliosastolla eurooppalaiseen puolustusyhteistyöhön. Suomea ei puolusteta Venäjää vastaan vastaavista osastoista kootulla yhteiseurooppalaisella armeijalla, joka on kaiken huipuksi koulutettu täsmäiskuihin, eikä perinteiseen sodankäyntiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jussi kirjoitti:

Tarja Halosta kannattaa 55 ja kokoomuksen ehdokasta Sauli Niinistöä 45 prosenttia vastaajista. Luvut ovat Ylen tv-uutisten uudesta kyselystä.

Halosella on niukka johto, vaikka Taloustutkimus Oy:n mittauksen virhemarginaali, kolme prosenttia, otetaan huomioon. Halosen kannatus on siten 52–58 prosenttia ja Niinistön 42–48 prosenttia. Pienimmillään ero on neljä prosenttiyksikköä, mikä merkitsee noin 120 000:ta ääntä.


Mittauksen valossa sunnuntain vaalista voi tulla tasainen, sillä 15 prosenttia vastaajista ei halunnut kertoa kantaansa. 450 000 äänestäjän mielipide on siten vielä arvoitus.

Naiset ovat kyselyn mukaan vahvasti Halosen kannalla. Vastanneista naisista kaksi kolmasosaa ilmoittaa äänestävänsä Halosta. Miehistä puolestaan 56 prosenttia kannattaa Niinistöä.

Molemmat ehdokkaat ovat saamassa orvoiksi jääneitä ääniä Matti Vanhasen (kesk) ja Heidi Hautalan (vihr) kannattajilta. Mittauksen mukaan keskustan kannattajista 76 prosenttia tukee Niinistöä ja 24 prosenttia Halosta. Vihreiden äänistä 78 prosenttia menisi Haloselle ja 22 prosenttia Niinistölle.

Ehdokkaan vasemmistolainen tai porvarillinen näkemys oli tärkeää 58 prosentille vastaajista.


Vastaajista 78 prosenttia sanoi äänestävänsä aivan varmasti.

Kyselyssä haastateltiin puhelimitse 1 480:tä henkilöä 25.–26. tammikuuta.


Suomalaiset äänestäjät eivät halua lähettää poikiaan ja tyttäriään sotimaan USA:n Nato operaatiohin eri puolille maailmaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu