Minäkin olin ennen valtavan ujo. En uskaltanut esim. lähteä kaupungille kävelemään, koska tuntui, ettei minulla ole siihen oikeutta - että kaikkialla minua vihattiin. Puhumattakaan ihmisille puhumisesta. Olin, ja olen edelleen vakavasti masentunut, enkä voi unohtaa menneisyyttäni, mutta ujoudesta olen päässyt varsin hyvin irti. Ehkä seuraavasta on apua muille ujoille.
Noin käytännössä pääsin itse ujoudesta ikään kuin kuvittelemalla itseni jännittävissä tilanteissa kokonaan toiseksi ihmiseksi. Tyypiksi, joka selvityy tilanteesta kuin tilanteesta. Toki minulla toisinaan on vielä pieniä oireita, mutta uskallan tarttua tilanteeseen kuin tilanteeseen ja yleensä selviydyn niistä hienosti. En ole kovin puhelias, mutta sanavalmis. Ja jos en joskus selviydy, niin ei se kaiken muun paskan keskellä enää paljon merkitse.
Ujoudesta pääsee kuitenkin vain altistamalla itsensä niihin tilanteisiin. Moni on puhunut siitä, että alkaa pelätä fyysisiä oireita, ja siksi oireet tulevatkin. Niitä oli minullakin: kädet vapisivat, ääni väpätti, silmät kostuivat, änkytin typeriä ja mutisin. Tästä kaikesta täytyy haluta tarpeeksi eroon, jotta se voi onnistua. Kukaan ei tietenkään voi sytyttää sitä taistelijan liekkiä siellä silmissä sinun puolestasi.
Pointti onkin tässä: Pitää hakeutua paikkoihin ja tilanteisiin, joissa teillä ei ole aikaa miettiä oireitanne. Tilanteet tulevat ja menevät ja sinä selviydyt siinä missä kuka tahansa muukin, ellet jopa paremmin. Otat ne vain rohkeasti vastaan, kukaan ei näe ujouttasi voittajan naamarin takaa. Ja vaikka sitten ottaisit sen naamarin pois heti kotona, niin itsevarmuutta ei saa millään muulla konstilla kuin kokemalla, että jumalauta, minähän pystyn! Juuri tähän itseni pakotin. Lisäksi itseään kannattaa kehittää muillakin osa-alueilla, kaikki palvelevat samaa tarkoitusta.
Kun asioita tarpeeksi kauan jaksaa pohtia, ymmärtää lopulta, että ujouteen, sosiaalisten tilanteiden pelkoon tai jännitykseen ei ole mitään syytä. Itseään voi ruoskia sitten jälkikäteen, jos sattuu mokaamaan, toisaalta voi olla, ettei koko ihmiskunta kovin kauaa enää tätä palloa tallaa, joten onko mikään niin kovin vakavaa.
Älkää hyvät kohtalotoverit alistuko tai nöyristelkö elämän edessä! Mitä kovemmin se potkii, sitä kovemmin potkitaan takaisin! Nyt jos koskaan kohottakaa se samuraimiekka ylös mudasta ja ujoudesta tulee silppua!
Noin käytännössä pääsin itse ujoudesta ikään kuin kuvittelemalla itseni jännittävissä tilanteissa kokonaan toiseksi ihmiseksi. Tyypiksi, joka selvityy tilanteesta kuin tilanteesta. Toki minulla toisinaan on vielä pieniä oireita, mutta uskallan tarttua tilanteeseen kuin tilanteeseen ja yleensä selviydyn niistä hienosti. En ole kovin puhelias, mutta sanavalmis. Ja jos en joskus selviydy, niin ei se kaiken muun paskan keskellä enää paljon merkitse.
Ujoudesta pääsee kuitenkin vain altistamalla itsensä niihin tilanteisiin. Moni on puhunut siitä, että alkaa pelätä fyysisiä oireita, ja siksi oireet tulevatkin. Niitä oli minullakin: kädet vapisivat, ääni väpätti, silmät kostuivat, änkytin typeriä ja mutisin. Tästä kaikesta täytyy haluta tarpeeksi eroon, jotta se voi onnistua. Kukaan ei tietenkään voi sytyttää sitä taistelijan liekkiä siellä silmissä sinun puolestasi.
Pointti onkin tässä: Pitää hakeutua paikkoihin ja tilanteisiin, joissa teillä ei ole aikaa miettiä oireitanne. Tilanteet tulevat ja menevät ja sinä selviydyt siinä missä kuka tahansa muukin, ellet jopa paremmin. Otat ne vain rohkeasti vastaan, kukaan ei näe ujouttasi voittajan naamarin takaa. Ja vaikka sitten ottaisit sen naamarin pois heti kotona, niin itsevarmuutta ei saa millään muulla konstilla kuin kokemalla, että jumalauta, minähän pystyn! Juuri tähän itseni pakotin. Lisäksi itseään kannattaa kehittää muillakin osa-alueilla, kaikki palvelevat samaa tarkoitusta.
Kun asioita tarpeeksi kauan jaksaa pohtia, ymmärtää lopulta, että ujouteen, sosiaalisten tilanteiden pelkoon tai jännitykseen ei ole mitään syytä. Itseään voi ruoskia sitten jälkikäteen, jos sattuu mokaamaan, toisaalta voi olla, ettei koko ihmiskunta kovin kauaa enää tätä palloa tallaa, joten onko mikään niin kovin vakavaa.
Älkää hyvät kohtalotoverit alistuko tai nöyristelkö elämän edessä! Mitä kovemmin se potkii, sitä kovemmin potkitaan takaisin! Nyt jos koskaan kohottakaa se samuraimiekka ylös mudasta ja ujoudesta tulee silppua!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mutta Ystävä Hyvä, muista kuitenkin että vihantunteet usein kuluttavat ihmisessä voimia. Pieni raivonpuuska on hyväksi vain joissakin tilanteissa (antaa niin sanotun potkun takamukseen), mutta pidemmän päälle tuollainen suhtautumistapa on kovin raskasta! Pitäisi paljon enemmän ottaa tilanteet huumorilla kuin millään turhautumisen tunteella. Turhautuminen väsyttää, huumori sen sijaan piristää. Tuo on helpommin sanottu kuin tehty, mutta sinähän puhuit juuri nimenomaan asennoitumisesta? Et siis siitä, miten ihminen on tähän mennessä elämässään suhtautunut eri tilanteisiin, vaan siitä kuinka ihminen voisi suhtautua niihin jatkossa. Eli jos ihan pelkästä aikomisesta puhutaan, niin suosittelisin että jokainen aikoisi ottaa tilanteet ei-itseään-syyttävällä tavalla. Kevyesti siis. Nauraen vähäpätöisille asioille. Se on nimittäin aika vähäpätöistä, kuten sanoit, että munaako itsensä jossain tilanteessa vai ei. Miksi siis olla vihainen? Eikö voisi olla enemmänkin huvittunut? Jokainenhan väistämättä epäonnistuu. Eikö voisi ainoastaan nauraa omille harhaluuloilleen itsestä? Tai sitten olla välittämättä koko tilanteesta. Olla suurinpiirteinen. Kun hengissä vain pysyy, niin se riittää :D Tuo on tietysti täysin mahdoton suhtautumistapa ihmiselle, mutta jokainen voisi ainakin vähäpätöisissä asioissa siihen pyrkiä. Ei ole mitään järkeä rasittaa itseään turhasta.
Ei se noin ruusuista ole. Vaikka kävisi esim. näytelmäkerhossa tai vastaavassa vuoden päivätki nii se ei muuta persoonallisuutta paljoa. Tod.näk tekisit asiat ja välttälisit kaikkea turhaa. Ja nämäkin loisivat vain lisä paineita ja stressiä...