PIENI PUNAINEN KANA
Nykyaikainen versio kaikille niin tutusta tarinasta.
Olipa kerran pieni punainen kana, joka oivalsi takapihallaan olevan riittävästi hedelmällistä maata johon voisi raivata pellon. Hän onnistui saamaan vehnänsiemeniä ja meni iloissaan kysymään naapureiltaan: ”Jos raivaamme tähän pellon ja kylvämme siihen saamani siemenet, niin meille kaikille riittää tuoretta leipää syötäväksi koko tulevan talven ajaksi. Kuka auttaa minua?”
”En minä”, sanoi lehmä. ”En minä”, sanoi ankka. ”En minä”, sanoi sika. ”En minä,” tokaisi hanhi.
”Sitten teen sen itse”, pieni punainen kana sanoi ja teki myös. Sadosta tuli erinomainen.
”Kuka auttaa minua korjaamaan sadon?” kysyi pieni punainen kana.
”En minä”, sanoi ankka, ”Minulla ei ole kokemusta”, sanoi sika. ”Minä menettäisin eläkkeeni”, sanoi lehmä. ”Minulta otettaisiin pois työttömyysavustukseni”, sanoi hanhi.
”Sitten teen sen itse”, sanoi pieni punainen kana ja teki myös.
Viimein tuli leivän leipomisen aika. ”Kuka auttaa minua leipomisessa?” kysyi pieni punainen kana.
”Se vaatisi ylitöiden tekemistä”, sanoi lehmä. ”Siitä ei kerry pekkasvapaita”, sanoi ankka. ”Minä olen epäonnistunut yksilö enkä kuitenkaan oppisi leipomaan”, sanoi sika. ”Kaikkien muiden kieltäydyttyä olisin minä ainoa apulainen, eikä se olisi reilua”, sanoi hanhi.
”Sitten minä leivon itse”, sanoi pieni punainen kana. Hän leipoi viisi suurta leipää ja näytti niitä ylpeänä naapureilleen. He kaikki halusivat, vieläpä vaativat, leipää myös itselleen. Pieni punainen kana vastasi heille; ”En anna, pystyn kyllä syömään viisi leipää yksinkin.”
”Ylisuuria etuja”, mölähteli lehmä. ”Kapitalistista syrjintää”, kirkui hanhi. ”Vaadin tasa-arvoa”, kaakatti ankka. Sika vain nyökytteli ja oli toisten kanssa samaa mieltä.
He tekstasivat julisteita, joissa herjattiin pientä punaista kanaa. He marssivat ympäri hänen taloaan ja huutelivat vaatimuksiaan. Kun hallituksen edustaja vihdoin saapui paikalle, sanoi hän pienelle punaiselle kanalle: ”Et saa olla ahne.”
”Mutta minä olen omalla työlläni ansainnut kaikki leipäni”, sanoi pieni punainen kana.
”Totta kai”, sanoi virkamies. ”Meidän upea yhteiskuntajärjestelmämme antaa jokaiselle mahdollisuuden ansaita takapihan viljelyksillä niin paljon kuin mahdollista, mutta aikaansa seuraava hallitus on antanut ohjeet, että niiden jotka tekevät ja tuottavat, on jaettava osa saavutuksistaan toisille.”
Niin he elivät onnellisesti elämänsä loppuun asti, myös pieni punainen kana, joka hymyili ja kotkotti: ”Olen antelias. Olen antelias.” Mutta kovin hänen naapurinsa ihmettelivät miksei pieni punainen kana enää koskaan leiponut ainoatakaan leipää.
TÄSTÄ SYYSTÄ ÄÄNESTIN NIINISTÖÄ !
Nykyaikainen versio kaikille niin tutusta tarinasta.
Olipa kerran pieni punainen kana, joka oivalsi takapihallaan olevan riittävästi hedelmällistä maata johon voisi raivata pellon. Hän onnistui saamaan vehnänsiemeniä ja meni iloissaan kysymään naapureiltaan: ”Jos raivaamme tähän pellon ja kylvämme siihen saamani siemenet, niin meille kaikille riittää tuoretta leipää syötäväksi koko tulevan talven ajaksi. Kuka auttaa minua?”
”En minä”, sanoi lehmä. ”En minä”, sanoi ankka. ”En minä”, sanoi sika. ”En minä,” tokaisi hanhi.
”Sitten teen sen itse”, pieni punainen kana sanoi ja teki myös. Sadosta tuli erinomainen.
”Kuka auttaa minua korjaamaan sadon?” kysyi pieni punainen kana.
”En minä”, sanoi ankka, ”Minulla ei ole kokemusta”, sanoi sika. ”Minä menettäisin eläkkeeni”, sanoi lehmä. ”Minulta otettaisiin pois työttömyysavustukseni”, sanoi hanhi.
”Sitten teen sen itse”, sanoi pieni punainen kana ja teki myös.
Viimein tuli leivän leipomisen aika. ”Kuka auttaa minua leipomisessa?” kysyi pieni punainen kana.
”Se vaatisi ylitöiden tekemistä”, sanoi lehmä. ”Siitä ei kerry pekkasvapaita”, sanoi ankka. ”Minä olen epäonnistunut yksilö enkä kuitenkaan oppisi leipomaan”, sanoi sika. ”Kaikkien muiden kieltäydyttyä olisin minä ainoa apulainen, eikä se olisi reilua”, sanoi hanhi.
”Sitten minä leivon itse”, sanoi pieni punainen kana. Hän leipoi viisi suurta leipää ja näytti niitä ylpeänä naapureilleen. He kaikki halusivat, vieläpä vaativat, leipää myös itselleen. Pieni punainen kana vastasi heille; ”En anna, pystyn kyllä syömään viisi leipää yksinkin.”
”Ylisuuria etuja”, mölähteli lehmä. ”Kapitalistista syrjintää”, kirkui hanhi. ”Vaadin tasa-arvoa”, kaakatti ankka. Sika vain nyökytteli ja oli toisten kanssa samaa mieltä.
He tekstasivat julisteita, joissa herjattiin pientä punaista kanaa. He marssivat ympäri hänen taloaan ja huutelivat vaatimuksiaan. Kun hallituksen edustaja vihdoin saapui paikalle, sanoi hän pienelle punaiselle kanalle: ”Et saa olla ahne.”
”Mutta minä olen omalla työlläni ansainnut kaikki leipäni”, sanoi pieni punainen kana.
”Totta kai”, sanoi virkamies. ”Meidän upea yhteiskuntajärjestelmämme antaa jokaiselle mahdollisuuden ansaita takapihan viljelyksillä niin paljon kuin mahdollista, mutta aikaansa seuraava hallitus on antanut ohjeet, että niiden jotka tekevät ja tuottavat, on jaettava osa saavutuksistaan toisille.”
Niin he elivät onnellisesti elämänsä loppuun asti, myös pieni punainen kana, joka hymyili ja kotkotti: ”Olen antelias. Olen antelias.” Mutta kovin hänen naapurinsa ihmettelivät miksei pieni punainen kana enää koskaan leiponut ainoatakaan leipää.
TÄSTÄ SYYSTÄ ÄÄNESTIN NIINISTÖÄ !
Vastaukset 3
Vanhimmat
ja mikä parasta, myös tosi!
alkuperäinen teksti löytyy jo vuodelta 2003 http://www.positiivarit.fi/aarteisto/index.asp?id=9636
eipä juuri mitään. Ehkä tuollaiselle pienyrittäjälle pitäisikin antaa lupa tuottamaansa voittoon. Mutta varmasti on yrityksiä jotka tuottavat paljon monen ihmisen avustamana. Palkat ja voitot jaetaan vain kovin eriarvoisesti.