Huomenna sitten

äänestetään. Ehdolla on kaksi hyvää ihmistä. Kumpikin tehtävän hyvin hoitaisi, siitä tuskin on kysymys.
Itse äänestän Sauli Niinistöä. Niinistö olisi nyt Presidentiksi oikea henkilö. Hänen yhtenä teemanaan on ollut työ. Työn jatkuvuus on viimeaikoinakin tullut epävarmaksi monelle SAK:kin jäsenelle. Viimeisen kahden viikon aikana on uutisissa sanottu henkilöstövähennyksiä tulevan noin 2000. Se on suuri luku. SAK mikä on näiden ihmisten etjärjästö ei ole sanonut asiasta mitään. Sensijaan SAK on käynyt kampanjaa Niinistöä vastaan joka on luvannut tehdä kaikkensa Suomalaisen hyväksi. Onkohan etujärjästöltä tehtävä unohtunut. Niinistö olisi myöskin hyvin edustava presidentti, hänellä on hyvä käytös. Kumarrukset ovat hienot, ja pukeutua hän osaa. Saulista tulisi hyvä esimerkki Suomalaisille miehille ja nuorisolle. Niinistö on myöskin ennakkoluuloton etsiessään turvallisuus ratkaisuja Suomalaisille. Siinäkään asiassa ei saa pysähtyä, vaan on katsottava eteenpäin, sinne on elävän mieli. Valiovarainministerinä hän oppi näkemään mitkä on Suomalaisten kipupisteitä. Hän tuntee maatalouden kysymykset. Hän tietää myöskin että enegiaa tarvitaan myös tulevaisuudessa, siinäkään asiassa ei haihattelulle ole varaa. Niinistö on joutunut olemaan myöskin yksinhuoltajana, joten monet asiat hän on itse kokenut.
Niinistöä vastustajat yrittävät moittia hänen kovuudestaan. Kyllä hänessä päättäväisyyttä ja särmää onkin, mutta se on hyvä asia. Talouden pitää olla kunnossa, jos se päästetään rempalleen siitä kobva politiikka seuraa. Toisin sanoen hyvä talous ja pehmeät arvot kuuluvat yhteen ja huono talous ja kovat arvot kuuluvat yhteen. Sauli on siis pehmeiden arvojen kannalla.

Mutta huomenna äänestäjä on kuningas.
Äänestä Saulia.
1109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Asiaa ajattelet ja kerrot. Näin juuri- ajattelen minäkin perheeni kans.
täältä näin Stadista. Hienoa!

SAULI!!!!!!!!!!!!!!!!1

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mvv kirjoitti:

äänestetään. Ehdolla on kaksi hyvää ihmistä. Kumpikin tehtävän hyvin hoitaisi, siitä tuskin on kysymys.
Itse äänestän Sauli Niinistöä. Niinistö olisi nyt Presidentiksi oikea henkilö. Hänen yhtenä teemanaan on ollut työ. Työn jatkuvuus on viimeaikoinakin tullut epävarmaksi monelle SAK:kin jäsenelle. Viimeisen kahden viikon aikana on uutisissa sanottu henkilöstövähennyksiä tulevan noin 2000. Se on suuri luku. SAK mikä on näiden ihmisten etjärjästö ei ole sanonut asiasta mitään. Sensijaan SAK on käynyt kampanjaa Niinistöä vastaan joka on luvannut tehdä kaikkensa Suomalaisen hyväksi. Onkohan etujärjästöltä tehtävä unohtunut. Niinistö olisi myöskin hyvin edustava presidentti, hänellä on hyvä käytös. Kumarrukset ovat hienot, ja pukeutua hän osaa. Saulista tulisi hyvä esimerkki Suomalaisille miehille ja nuorisolle. Niinistö on myöskin ennakkoluuloton etsiessään turvallisuus ratkaisuja Suomalaisille. Siinäkään asiassa ei saa pysähtyä, vaan on katsottava eteenpäin, sinne on elävän mieli. Valiovarainministerinä hän oppi näkemään mitkä on Suomalaisten kipupisteitä. Hän tuntee maatalouden kysymykset. Hän tietää myöskin että enegiaa tarvitaan myös tulevaisuudessa, siinäkään asiassa ei haihattelulle ole varaa. Niinistö on joutunut olemaan myöskin yksinhuoltajana, joten monet asiat hän on itse kokenut.
Niinistöä vastustajat yrittävät moittia hänen kovuudestaan. Kyllä hänessä päättäväisyyttä ja särmää onkin, mutta se on hyvä asia. Talouden pitää olla kunnossa, jos se päästetään rempalleen siitä kobva politiikka seuraa. Toisin sanoen hyvä talous ja pehmeät arvot kuuluvat yhteen ja huono talous ja kovat arvot kuuluvat yhteen. Sauli on siis pehmeiden arvojen kannalla.

Mutta huomenna äänestäjä on kuningas.
Äänestä Saulia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu