PIMEYS MAAN

Uskotteko todella suomalaisten elävän hyvinvointi
yhteiskunnassa. Halonen on puhunut siitä koko vaalitaistelunsa ajan. Siitä näemme, kuinka pimentynyt voi itse hyvinvoinnista nauttiva olla mieleltään. Täällä on työttömyyttä ja monia muita vitsauksia, joista suuri osa kansaa kärsii.
Jos ei päättävät elimet pyydä Jumalan viisautta mukaan ei Suomi pääse hyvinvointivaltioksi.
Sama linja jatkuu, osa voi hyvin, toinen osa kärsii.
PRESIDENTILLÄ JOS KELLÄ TULISI OLLA SUHDE JUMALAAN JA HÄNEN TULISI OLLA ESIMERKKI SIINÄKIN KANSALLE.
2116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

FAKTA: Uskonnot aiheuttavat valtaosan maailman sotilaallisista selkkauksista. (Lähde: Kirkko ja Me-lehti)

Äänestä

...käy useammin kirkossa kuin Sauli (vaikka ei laskettaisikaan mitään viran puolesta -käyntejä). Sauli on myös sanonut, että kirkko ei hänelle paljoa merkitse.

Itse en tosin tällaisille asioille anna painoarvoa, mutta joka antaa, niin hyvä tietää nuo seikat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


YLLÄ kirjoitti:

Uskotteko todella suomalaisten elävän hyvinvointi
yhteiskunnassa. Halonen on puhunut siitä koko vaalitaistelunsa ajan. Siitä näemme, kuinka pimentynyt voi itse hyvinvoinnista nauttiva olla mieleltään. Täällä on työttömyyttä ja monia muita vitsauksia, joista suuri osa kansaa kärsii.
Jos ei päättävät elimet pyydä Jumalan viisautta mukaan ei Suomi pääse hyvinvointivaltioksi.
Sama linja jatkuu, osa voi hyvin, toinen osa kärsii.
PRESIDENTILLÄ JOS KELLÄ TULISI OLLA SUHDE JUMALAAN JA HÄNEN TULISI OLLA ESIMERKKI SIINÄKIN KANSALLE.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu