sosiaaliturvastaKirjoittanut: Ilmari 28.1.2006 klo 22.06
Sosiaaliturva on hyvä asia, mutta mistä arvelet rahan riittävän. Ikäluokat eläköityvät. Nyt mm. eläkevakuutus yhtiöt sijoittavat pörssiin. Onko tämä sinun ideologian mukaista. Pörssivoitoillako sosiaaliturva maksetaan? Maailma muuttuu, oletko huomannut? Ei eletä enää lintukodossa, jossa kaikki on itsestään selvää. Jotain täytyisi etuuksien eteen tehdäkin.Kohta sosiaaliturva ei ole kunnossa, jos jatketaan entiseen malliin. Syytä sitten vain itseäsi.
KUULEHAN NYT ILMARIKirjoittanut: EIPÄS UHKAILLA 28.1.2006 klo 22.44
Taidan tuntea sinut. Sosiaaliturva on sinunkin etusi ja kaikkien etu, myös yritysten, kun on ostovoimaa. Kaikilla ihmisillä ei ole palkka niinkuin sinulla, ei työtä eikä myöskään lähtökohdat perustaa yritystä. Tottakai tarkoitan, että jokainen tekee itse niinkuin kykenee, mutta jos ei kykene, asia on toinen ja silloin yhteiskunnan pitää tulla vastaan.
ILMARILLEKirjoittanut: MISTÄKÖ RAHAT 28.1.2006 klo 23.12
ESIM YLISUURISTA ELÄKKEISTÄ, JAKOA PIENIIN ELÄKKEISIIN, HEILLEKIN TULEE OSTOVOIMAA. EI YKSILLE MONIA TYÖPAIKKOJA, VIELÄPÄ VALTION VAROILLA TUETTUJA. MIKSI TUETAAN SELLAISIA JOILLA ON JO TOINEN TYÖPAIKKA. TURHAT KESTITYKSET JA MATKAT VALTION VAROILLA POIS. LUULISI JO SÄHKÖISEN MEDIAN AIKAKAUTENA NEUVOTTELUT ONNISTUVAN HALVEMMINKIN. TURHAT VALTION VÄHEMPIOSAISTEN SUURENNUSLASILLA SYYNÄYSTYÖAJAT POIS. MAKSETUT TUET POIS YRITYKSILTÄ, JOTKA MUUTTAVAT ULKOMAILLE KUN ALKAVAT PÄRJÄTÄ PAREMMIN. JOS TUETAAN, PITÄÄ TAATA, ETTÄ PYSYVÄT SUOMESSA.

Vastaukset 1
Vanhimmat
ILMARILLE VIELÄ
Kirjoittanut: TARJA ON NYT PAREMPI 28.1.2006 klo 23.33