Halonen on ollut fiksu tajutessaan nykyisen globalisaation kehityskulun, sillä suomalaisesta peräkammarista ei muuteta edes meidän elämää. Vaaleissa nähty kritisointi hämmästyttää, sillä Suomessa ei nähdä nälkää tai kärsitä puhtaan juomaveden puutteesta, aivan uskomatonta piipitystä. Päinvastoin, talous kasvaa markkinatalouden ideologian mukaan. Halonen on ollut esillä hyvin kansainvälisissä medioissa. Matalilla veroilla kilpailua ei voi estää kukaan, ei edes pääoman edustaja Niinistö. Illuusio, jota syötetään äänestäjille on se, että Niinistö pysäyttäisi pääomavirran ulkomaille. Eri asia on se, jos kannattaa Baltian tyylistä elintasokuilua tai Britanniaan luotuja Thatcherin kaltaisia betonislummeja. Melkeinpä olisi onni, että Halonen haviäisi vaalit ja pyrkisi YK:n johtoon. Luomalla kestävän ja aidon kehityksen myös kolmansiin maihin voitaisiin tasapainottaa myös meitä kuluttajia kehittyneissä maissa muutoin kuin pörssikursseilla, jossa pää ei tulisi lopulta vetäjän käsiin. Nykyisen alipalkatun työn tai jopa lapsityövoiman "hedelmien" kerääminen on moraalitonta.
Halonen on smart
Martti Y
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.