Olen ollut suhteessa nykyisen poikaystäväni kanssa n. 10 kk, ja luulin että kaikki meillä oli hyvin, kunnes oma mustasukkaisuuteni takia on mieleni alkanut olla aika maassa.
Miesystäväni on vasta tämän kuukauden sisällä uskaltautunut sanomaan suoraan rakastavansa minua, ja toistelee nykyään sitä usein, vakuuttelee siis kokoajan että välittää minusta paljon, ja kuulemma ikävöi kovasti aina kun olemme parisenkin päivää näkemättä toisiamme.
Kuitenkin minua on alkanut kovasti vaivaamaan tässä eräs asia, nimittäin poikaystäväni tuntuu viihtyvän vähän liiankin hyvin (minun mielestäni) erään ystäväni seurassa.
Kun vietämme yhdessä minun ja mieheni kavereitten kanssa vaikkapa baari-iltaa, niin poikaystäväni tuntuu juttelevan paljon enemmän tälle ystävälleni, heillä on kyllä aina synkannut hyvin, tai siis ovat aina olleet aika samalla aaltopituudella, ja olenkin aina ajatellut että ovatpahan vaan hyviä kavereita, mutta jotenkin epäilyttää josko poikaystävälläni olisi enemmänkin tunteita tätä ystävääni kohtaan, hän ei tunnu huomioivan minua niin paljon kuin normaalisti, kun tämä ystäväni on paikalla..
Lähes itkukurkussa puren hammasta, seuraan vierestä kun poikaystäväni leikkimielisesti vitsailee ystävälleni kaikenlaista, puhuu melkein samaan äänensävyyn kuin puhuessaan minulle, silti muut ystäväni ovat sitä mieltä ettei heillä ole missään nimessä mitään kaveruutta suurempaa mielessään ikinä ollutkaan, mutta itselläni nousee tahtomattakin mustasukkaisuus pintaan, todella inhottavaa..
Kun sitten tällainen tyypillinen baari-iltamme on ohi, ja menen yöksi poikaystävälleni, hän on jatkuvasti kiinni minussa, ja kertoilee kuinka välittää minusta. Tällöin nuo sanat vaan tuntuvat menevän kuin kuuroille korville, en osaa ottaa noita edes tosissaan enää..
Lisäksi, vaikka kuinka nätiksi olisin itseni laittanut, ei poikaystävälläni ole tapana kehua minua kauheasti, johtunee luonteestaan, hän on aika ujo tuollaisen kehumisen suhteen, harvoin uskaltaa varovasti kehua vaikkapa että olen nätti tms. Mutta kun tämä ystäväni saapuu paikalle uusi hieno paita päällä, niin poikaystävä kommentoikin heti että "vau, hieno paita sulla" . Todella satuttaa tuollainen, niin harvoin olen kehuja kuullut poikaystävältäni koko suhteemme aikana, ja ystäväni saakin sellaisen häneltä noin helposti, pahalta tuntuu..
Ystäväni on itse sanonut vain, että ei ole todellakaan varmasti poikaystävälläni minkäänlaisia tunteita häntä kohtaan, kunhan kavereina tulevat hyvin juttuun, minun vain on vaikea uskoa tätä.. Ja poikaystäväni taas tietysti sanoo ettei ole tästä ystävästäni kiinnostunut, mutta vaikea on uskoa, ja eihän se sitä varmasti sanoisi vaikka olisikin.
Toisaalta poikaystäväni on kuulemma jutellut paljon minustakin tälle ystävälleni, on kuulemma kerran jopa sanonut hänelle ikävöivänsä minua kun emme olleet hetkeen nähneet, mutta en vain tiedä mitä pitäisi ajatella.. Olen luonteeltani hyvin omistushaluinen ja mustasukkainen joka harmittaa paljon, kun pienimmätkin asiat satuttavat paljon..
Mitä ihmettä miehen päässä liikkuu, te kokeneemmat, kertokaa ihmeessä mielipiteitänne!
Miesystäväni on vasta tämän kuukauden sisällä uskaltautunut sanomaan suoraan rakastavansa minua, ja toistelee nykyään sitä usein, vakuuttelee siis kokoajan että välittää minusta paljon, ja kuulemma ikävöi kovasti aina kun olemme parisenkin päivää näkemättä toisiamme.
Kuitenkin minua on alkanut kovasti vaivaamaan tässä eräs asia, nimittäin poikaystäväni tuntuu viihtyvän vähän liiankin hyvin (minun mielestäni) erään ystäväni seurassa.
Kun vietämme yhdessä minun ja mieheni kavereitten kanssa vaikkapa baari-iltaa, niin poikaystäväni tuntuu juttelevan paljon enemmän tälle ystävälleni, heillä on kyllä aina synkannut hyvin, tai siis ovat aina olleet aika samalla aaltopituudella, ja olenkin aina ajatellut että ovatpahan vaan hyviä kavereita, mutta jotenkin epäilyttää josko poikaystävälläni olisi enemmänkin tunteita tätä ystävääni kohtaan, hän ei tunnu huomioivan minua niin paljon kuin normaalisti, kun tämä ystäväni on paikalla..
Lähes itkukurkussa puren hammasta, seuraan vierestä kun poikaystäväni leikkimielisesti vitsailee ystävälleni kaikenlaista, puhuu melkein samaan äänensävyyn kuin puhuessaan minulle, silti muut ystäväni ovat sitä mieltä ettei heillä ole missään nimessä mitään kaveruutta suurempaa mielessään ikinä ollutkaan, mutta itselläni nousee tahtomattakin mustasukkaisuus pintaan, todella inhottavaa..
Kun sitten tällainen tyypillinen baari-iltamme on ohi, ja menen yöksi poikaystävälleni, hän on jatkuvasti kiinni minussa, ja kertoilee kuinka välittää minusta. Tällöin nuo sanat vaan tuntuvat menevän kuin kuuroille korville, en osaa ottaa noita edes tosissaan enää..
Lisäksi, vaikka kuinka nätiksi olisin itseni laittanut, ei poikaystävälläni ole tapana kehua minua kauheasti, johtunee luonteestaan, hän on aika ujo tuollaisen kehumisen suhteen, harvoin uskaltaa varovasti kehua vaikkapa että olen nätti tms. Mutta kun tämä ystäväni saapuu paikalle uusi hieno paita päällä, niin poikaystävä kommentoikin heti että "vau, hieno paita sulla" . Todella satuttaa tuollainen, niin harvoin olen kehuja kuullut poikaystävältäni koko suhteemme aikana, ja ystäväni saakin sellaisen häneltä noin helposti, pahalta tuntuu..
Ystäväni on itse sanonut vain, että ei ole todellakaan varmasti poikaystävälläni minkäänlaisia tunteita häntä kohtaan, kunhan kavereina tulevat hyvin juttuun, minun vain on vaikea uskoa tätä.. Ja poikaystäväni taas tietysti sanoo ettei ole tästä ystävästäni kiinnostunut, mutta vaikea on uskoa, ja eihän se sitä varmasti sanoisi vaikka olisikin.
Toisaalta poikaystäväni on kuulemma jutellut paljon minustakin tälle ystävälleni, on kuulemma kerran jopa sanonut hänelle ikävöivänsä minua kun emme olleet hetkeen nähneet, mutta en vain tiedä mitä pitäisi ajatella.. Olen luonteeltani hyvin omistushaluinen ja mustasukkainen joka harmittaa paljon, kun pienimmätkin asiat satuttavat paljon..
Mitä ihmettä miehen päässä liikkuu, te kokeneemmat, kertokaa ihmeessä mielipiteitänne!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Niin, sen kun tietäisikin mitä miehen päässä liikkuu ;) Eivät ne taida aina itsekään tietää, tai eivät ainakaan tunnusta jos kysyy...
Itse en ainakaan omasta mielestäni ole mitään erityisen mustasukkaista tyyppiä ollut, mutta nyt olen kyllä tunnistanut itsessäni sen, että olen välillä (vaihtelee paljon) niin vietävän mustasukkainen seurustelukumppanini ex-tyttöystävästä, joka on yhä mieheni ystävä.
Ymmärrän mustasukkaisuuden tunteitasi. Jos jostakin tulee mustasukkaiseksi, niin tulee. Järkipuheet itselle (ja sen poikaystävänkin kanssa) voivat ehkä tilannetta helpottaa, mutta pelkällä järjellä en ainakaan omia mustasukkaisuuden tunteitani saa tukahdutetuksi.
Olen miettinyt tätä omaa mustasukkaisuuttani nyt aika paljon. Koko ajan olen ollut lähes täysin varma siitä, ettei mieheni ole menossa exän kanssa takaisin, eikä edes ainakaan tietoisesti mitään peliä pidä. Miehet nyt ovat ainakin minun mielestäni näissä asioissa vähän yksioikoisempia, heidän mielestään useimmiten "ollaan vaan kavereita, eihän tässä mitään ole?!" vaikka nainen näkee jo kilometrien päähän sen, mitä toisella naisella saattaa olla kiikarissa. Tällä en halunnut mitenkään viitata sinun tapaukseesi tai ystävääsi, vaan puhuin ainoastaan omasta kokemuksestani. Todellinen ystävähän ei ala vehkeillä mitään selkäsi takana.
Niin, mutta siihen jonkinlaiseen "johtopäätökseeni" omassa mustasukkaisuudessani. Kysymys siis ei ole pohjimmiltaan (minulla) menettämisen pelosta, vaan jonkinlaisesta omistamisen tarpeesta. Minun on vaikea hyväksyä sitä, että ex-tyttöystävä saattaa jollain tavalla tarvita miestäni; ystäväksi tai remonttimieheksi, miten vaan. En voi jotenkin sulattaa sitä, että hänellä olisi oikeus tarvita minun miestäni. Hehän ovat eronneet, eikö maailmassa ole muitakin ihmisiä kuin mieheni? Eikö minun kuulu olla se ykkönen miehelleni? Enkä voi oikein sulattaa sitäkään, että joku toinen saattaa olla hänen lähellään henkilökohtaisella tasolla, joku joka mahdollisesta saattaisi olla parisuhteellemme uhka.
No, ehkä tämä ei yhtään selventänyt ajatuksiasi, mutta kun meillä tästä mustasukkaisuudesta ollaan keskusteltu, vakuuttaa mieheni että se on täysin aiheetonta, ja oikeastaan se jo suututtaakin häntä. Meillä on kyllä se ero, että mieheni ei hoe minulle koko ajan rakastavansa, vaikka niin mielelläni sitä usein kuulisinkin. Se saattaisi tuoda minulle sellaista varmuutta, etten edes olisi mustasukkainen.
Mieheni käy myös joskus kahvilla kahdestaan tuon exän kanssa, ja ostivatpa toisilleen joululahjatkin (ihmetytti minua vähäsen).
Että älä huoli, ei se miehesi ole mitään tyttöystävän vaihtoa suunnittelemassa, korkeintaan saattaa olla ihastunut itseensä kun huomaa että on rakas tyttöystävä vierellä ja sen kaverikin vielä viihtyy miehen seurassa.
Mustasukkaisuutesi kannattaa ehkä kuitenkin teidän jutella läpi, jos se sinua vaivaa. Minusta ainakin näkee jos olen mustis. Nyt kun olen luvannut miehelle etten tätä enää jauha, niin välillä tuntuu että pakahtuu omiin mietteisiin, kun mies ei kerro mitään yhteydenpidosta exäänsä, enkä itse voi kysyä.
Eli seukkailin mitä luotettavimman miehen kanssa pari vuotta, muutama vuosi sitten, ja tekstisi toi mieleen silloiset mustasukkaisen ajatukset. Kaverini ja mieheni viihtyivät aika hyvin yhdessä, ja kamuni kerran vitsailikin, että jos olisi sinkku tuo poikasi. No en epäillyt koskaan mitään, koska tuo tytsy ei oikeasti ollut edes mieheni tyyppiä, ja kun sanoin kotona minua vaivaavan että ystäväni saa enemmän huomiota, ystävällisempiä ja leikkisämpiä sanoja, ehkä flirttailuakin kuin minä, tämä tulkittiin naurettavaksi näkökulmaksi kerrassaan. Totuus oli sama kuin sinun, tuntui tosi pahalta kun mieheni vain kahdestaan ollessamme hullutteli samalla tavalla kanssani kuin normaalisti kaverini kanssa. Jälkeenpäin ajatellen on 100% selvää, ettei mieheni halunnut pätkääkään kaveriani, toiminnastaan huolimatta, vaan kyseessä saattaa olla eräs toinen ilmiö mille on vähän vaikea löytää sanaa. Mielyttämis tai esiintymisvietti ehkä. Siis toisin sanoen mies haluaa olla charmantti ja "haluttu" seuralainen, varsinkin vastakkaiselle sukupuolelle luonnostaan, tai ehkä siksi että on kaverisi. Itse olet jo tuttu turvallinen tyttöystävä, lumottu pauloihin... "Vieraita" kyllä mielistellään, eikä näytetä että ollaan rakastuneita. Huippuärsyttävää!! Nykyinen poitsuni on aivan hulluna muhun, ja kyllä toitottaakin sitä koko maailmalle ollaan missä vaan. Olen ihan ehdoton numero uno aina. Kukin tavallaan. Ehkä myönnän itekin olevani joskus kuin miehesi tosin ja syyllistyn liialliseen hunajaisuuteen poikaystäväni kaverin kanssa. Siis vaikkei fiilareita olekaan. Ehkä se on joku luonteenpiirre juttu.
Kerron ystäväpiiristäni esimerkin. Neiti A seurusteli Herra C:n kanssa, Neiti B oli A:n hyvä ystävätär vuosikausia. Herra C ja Neiti B pitivät pitkään omaa peliään ystävättären selän takana ja heille syntyi kaksi lasta.
Neiti A sai tietää vasta jo toisen lapsen synnyttyä ensimmäisen lapsen olemassaolosta, kun tutuntuttu oli törmännyt päivystyshuoneessa synnytysosastolle pääsyä odottavaan Herra C ja Neiti B:hen. Että näin.
näin: valkkaat jonkun kivan tyypin ukkos kavereista ja ALAT PITÄMÄÄN SEN KANSSA IHAN SAMAA PELIÄ. Ja pelit niin että ukkos näkee ja kuulee! Ja peli täytyy pitää samoissa rajoissa ku sun ukolla ja tässä sun kaverilla. Sit kun alkaa narina kuuluu ukolta nii voitpa vaan tokasta että hetkinen, tätä samaahan sä teet mun ystävän kanssa! Sitten muuttuu ääni kellossa. Ja ennen et lopeta pelejä ku nää 2.
Se on niin että sitä saa mitä tilaa.