Täälläpä mesotaan!
Kaikki ovat tyrkyllä kultapossukerhoon, mutta luuletteko tosiaan, että Sauli sinne huolii muita kuin rikkaita.
Jos ei Tarja ole saanut mitään aikaan niin Sauli varmaan saa: sosiaalinen eriarvoisuus kasvaa. Jotkut 'viisaat' täällä moittivat SAK:a. No juu kaikki duunarit, mikä teitä on suojellut silloin kun työnantajat ovat halunneet repiä teistä viimeisenkin pisaran. Kuvitteletteko, että nyt eletään niin nykyaikaa, niin nykyaikaa, että työnantajat ovat valmiita luopumaan voitoistaan ja rakentamaan tasa-arvoista Suomea ihan vaan hyvää hyvyyttään. Ei se koskaan ole niin mennyt! Miten on onnistunut viisipäiväisen työviikon saaminen, miten vähimmäispalkat? Työnantajako on halunnut joustaa? Miettikää vähän hyvät ihmiset.
Presidentti ei sisäpolitiikkaan juurikaan pysty muutoin vaikuttamaan kuin mielipiteellään ja ajatelkaa jos vaikuttajana on presidentti,joka on sitä mieltä, että palkoissa pitää joustaa ja työajoissa pitää joustaa jne. Joo, valitaan Sauli ja itketään sitten kun suuryritysten juoksupoikana ryvettynyt pelle johtaa maata eriarvoisuuteen ja tuloerojen kasvuun.
Niin on tämänkin maan nuoriso aivopesty kuvittelemaan, että on hienoa olla porvari. Mutta uskokaa huviksenne, ei siihen porukkaan lopultakaan montaa kelpuuteta.
Annan ääneni numerolle 9, jos ei saa mitään aikaan niin ei ainakaan vie kaikkea toivoa työtätekevältä ihmiseltä tai opiskelijalta, joka rahanpuutteen takia joutuu sekä opiskelemaan että tekemään töitä mistä syystä opiskeluaika usein pidentyy. Sauli haluaa maahan oikein torppariajat!
Katsokaa Saulin kannattajalistoja, suurin osa on tuomareita ja yrittäjiä. Ja heihin tuntuu suurin osa suomalaisista duunareista ja nuorista haluavan samaistua, mutta eikös Sauli itse sanonut, että ei liikaa korkeasti koulutettuja vaan enemmän 'tavallista' työvoimaa. No, sitähän yritykset tarvitsevat jos tämä meno jatkuu ja nuoretkin alkavat halveksia SAK:ta. No, silloin voidaan rutistaa työläiset kuiviin ja ottaa tilalle uusia reserveistä. Eipäs ole ketään,jonka puoleen kääntyä apua pyytämään.
Jep, oikein olisi, että Sauli valitaan niin näkisitte, että yhä vielä on olemassa työnantajat ja rikkaat versus työläiset. Joka muuta uskoo niin on antanut pettää itseään pahemman kerran ja tulee varmasti petetyksi.
Itse olen ollut töissä koko pienen ikäni eikä koskaan ole työpaikallamme työnantaja tullut esittämään kenellekään palkankorotusta tai muita etuja, niitä on saanut vain ja ainoastaan työehtosopimusten kautta. Sauli haluaa työläisiltä edut ja taustatuen pois. Vaikka tiedän kyllä, että esim. moni paperiliittoon kuuluva on nyt niin porvaria unohtaen tykkänään, että paperiliittohan se heille on edut kamppaillut. Ootte tosi tyhmiä jos yritysten kätyriä äänestätte. Vielä on aikaa miettiä yli yön. Vastakkainasettelun aika ei todellakaan ole ohi, siitä on hyvänä esimerkkinä Sauli itse!
Siis numero 9 !!!

Vastaukset 5
Vanhimmat
kerroit....vai pitikö tämä sanomasi mennä tuonne sosiaalidemokraattien ryhmään.
Mene nukkumaan märkävaippa, pyydä äiteeltä kuiva vaippa ja lämmintä maitoa ettei tule painajaisia.
Huomenna äänestetään uusi Pressa Suomeen.
toi kommenttihan vasta aikuismainen olikin.
..kommareita.
Toivottavasti komarit hävii.
Viimeisen viikon aikana kun ämmä on televisiossa esiintynyt, niin äijäni kanssa on kanava vaihtunut. Ei jakseta enää, kiukuttaa naiseus juuri tällä hetkellä. Painukoon jonnekin!