Ei kait näin oikeesti voi käydä?
Viime syksynä ihastuin itseäni paljon nuorempaan, todella kaikinpuolin upeaan naiseen.
nyt meillä molemmilla on vakava suhde toisiimme, ja tietysti olemme molemmat parisuhteessa asuvia ja myös molemmilla lapsia. En tiedä miten tästä eteenpäin mennään, joten onko jollakin vastaavanlaisia kokemuksia ja mitenkä on käynyt? Toisaalta tuntuu pahalta, mutta sitten se sydämmestä tuleva kaiken järjellä käsiteltävä tunne, menee yli muun. Pliis! mitä teen?
Viime syksynä ihastuin itseäni paljon nuorempaan, todella kaikinpuolin upeaan naiseen.
nyt meillä molemmilla on vakava suhde toisiimme, ja tietysti olemme molemmat parisuhteessa asuvia ja myös molemmilla lapsia. En tiedä miten tästä eteenpäin mennään, joten onko jollakin vastaavanlaisia kokemuksia ja mitenkä on käynyt? Toisaalta tuntuu pahalta, mutta sitten se sydämmestä tuleva kaiken järjellä käsiteltävä tunne, menee yli muun. Pliis! mitä teen?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tunnen syvää sielujen sympatiaa sinua kohtaan. Itselläni täysin sama tilanne päällä. Ollut jo puoli vuotta, enkä tiedä vieläkään kumpaa seurata: Järkeä vai tunnetta. Mun kohdalla tilanne poikkeaa tosin siten että kummallakaan ei lapsia, minä varattu, hän sinkku. Mutta kuitenkin tilanne riepoo sanoin kuvaamattomasti, joka päivä ja joka ikinen minuutti. Nykyinen suhde kai ihan ok, mutta tunne puuttuu, eli ns. perusarkisuhde. Tilannetta paljonkin miettineenä en voi tarjota mitään valmista ja varmaa vastausta. Niinhän se on, että joskus järki voi viedä mahdollisuuden onneen, mutta vaakakupissa painaa myös se toinen vaihtoehto, että homma ei pidemmänpäälle toimikkaan vaikka tunteet olisivat kohdallaan. Tuleeko sitä sitten katkeraksi ja katuu menettämäänsä suhdetta, vaikkei se niin tunteikas ollutkaan. Mihin tyytyä? Lisäksi ratkaisu koskee muitankin ihmisiä, joiden tunteita pitäisi samassa hässäkässä miettiä. Itse olen ajatellut asian näin, että niin kauan kuin mielessä on pienikin epäilys mitä tehdä, en tee mitään, vaan annan tilanteen jatkua tälläisenä. Mitään mukavaahan se ei ole, eikä reilua ketään kohtaan, mutta joskus tunteilleen ei vain voi mitään. Toivottavsti oikea ratkaisu kypsyy sitten itsestään tai ratkeaa jollain muulla tavalla. Mutta kieltämättä sitä aina välillä miettii, että mitä jos hän onkin se "elämän rakkaus"....
Ote omasta elämästäni toisen kirjoittamana.
Olis muuten kiva kuulla omien vanhempien tai isovanhempien kriiseistä, jos siitä jotain oppis... Mutta en ole viitsinyt udella ja todennäk. he vastaisivat, ettei silloin ollut aikaa tuollaisia miettiä. Tätä se lisääntynyt vapaa-aika teettää?
Täällä myös rakastunut varattuun. Itsekin olen varattu, joten tilanne on erittäin hankala.
Tunteet käyvät kuumina, joka sekunti, joka minuutti, koko ajan, lakkaamatta. Miten unohtaa? Pohdin juuri samoja asioita kuin tekin. En halua särkeä kenenkään elämää. Ja katuisinko jos lähtisin tästä nykyisestä suhteesta? Ja juuri tuo ongelma on se, että suhteesta puuttuu jokin "lämmön" tunne ja että nyt tuo uusi rakastuminen voisi antaa jotakin muuta.
Ei tässä ole mitään muuta tehtävissä kuin antaa tunteen olla ja mennä. Katsellaan toisiamme silmiin, nautitaan toistemme lämmöstä. Ja puretaan kaikki fiilis, seksuaalinen kiihko kotona.