Iltalehti:
"Lähimmäisistä huolehtiva Halonen
*Ystävät luonnehtivat Halosta aidoksi, asioihin paneutuvaksi, toisista huolta kantavaksi ja huumorintajuiseksi, mutta myös erittäin voimakastahtoiseksi ja temperamenttiseksi ihmiseksi.*
- Hän ei ole helppo ihminen. Parhaiten hänen kanssaan tulee toimeen, kun on samaa mieltä, mutta toisaalta hän on myös reilu vastustajilleen.
- Hän tietää, mitä haluaa. On vain sopeuduttava siihen, ellei halua ottaa matsia hänen kanssaan, mutta en pidä päättäväisyyttä huonona ominaisuutena päättäjälle, Halosen pitkään tuntenut poliitikko sanoo.
Vaalitaistelun aikana on toistettu juttuja Halosen kiivaasta luonteesta. Erityisesti ulkoministerinä ollessaan hänen kerrotaan läksyttäneen ulkoministeriön virkamiehiä tulisesti.
- Tarja uskaltaa puolustaa rohkeasti kantaansa. Hän joutui varmaan korottamaan ääntään ulkoministeriön aristokraattien joukossa, mutta minä en ole koskaan kuullut hänen äksyilevän tai huutavan, sanoo pitkäaikainen ministeritoveri Sinikka Mönkäre.
Pikasakin taitaja Niinistö
Sauli Niinistö pelaa mielellään pikasakkia, jossa siirrot on tehtävä nopeasti. Hän ei kaihda riskinottoja eikä anna periksi, vaikka olisi altavastaajan asemassa.
- Sauli on sitkeä taistelija, joka vihaa häviämistä, luonnehtii shakkimestari, kansanedustaja Arto Satonen (kok) Niinistön pelityyliä.
*Niinistö opittiin tuntemaan valtiovarainministerinä kovana, jopa pelottavana miehenä, jonka luota virkamiehet ja ministeritoverit poistuivat itkua pidätellen.
- Niinistö haukkui ja huusi, kun hänellä oli huono päivä. Hänen luokseen ei uskallettu edes mennä joka päivä, ministeriöstä kerrotaan.*
Niinistön ystävien mukaan mies ei sisimmältään kuitenkaan ole lainkaan sellainen kovanaama, vaan kovuus oli strateginen valinta.
- Hänen oli pakko vetää sitä roolia, sillä valtiontalous ei antanut ylimääräistä liikkumatilaa, ymmärtää Niinistön pitkäaikainen ystävä, kansanedustaja Heikki A. Ollila."

Vastaukset 1
Vanhimmat
Miksi Sauli kiukuttelee ja menettää hermonsa aina niin helposti?