Tarja Halosta kannattaa 55 ja kokoomuksen ehdokasta Sauli Niinistöä 45 prosenttia vastaajista. Luvut ovat Ylen tv-uutisten uudesta kyselystä.
Halosella on niukka johto, vaikka Taloustutkimus Oy:n mittauksen virhemarginaali, kolme prosenttia, otetaan huomioon. Halosen kannatus on siten 52–58 prosenttia ja Niinistön 42–48 prosenttia. Pienimmillään ero on neljä prosenttiyksikköä, mikä merkitsee noin 120 000:ta ääntä.
Mittauksen valossa sunnuntain vaalista voi tulla tasainen, sillä 15 prosenttia vastaajista ei halunnut kertoa kantaansa. 450 000 äänestäjän mielipide on siten vielä arvoitus.
Naiset ovat kyselyn mukaan vahvasti Halosen kannalla. Vastanneista naisista kaksi kolmasosaa ilmoittaa äänestävänsä Halosta. Miehistä puolestaan 56 prosenttia kannattaa Niinistöä.
Molemmat ehdokkaat ovat saamassa orvoiksi jääneitä ääniä Matti Vanhasen (kesk) ja Heidi Hautalan (vihr) kannattajilta. Mittauksen mukaan keskustan kannattajista 76 prosenttia tukee Niinistöä ja 24 prosenttia Halosta. Vihreiden äänistä 78 prosenttia menisi Haloselle ja 22 prosenttia Niinistölle.
Ehdokkaan vasemmistolainen tai porvarillinen näkemys oli tärkeää 58 prosentille vastaajista.
Vastaajista 78 prosenttia sanoi äänestävänsä aivan varmasti.
Kyselyssä haastateltiin puhelimitse 1 480:tä henkilöä 25.–26. tammikuuta.
Suomalaiset äänestäjät eivät halua lähettää poikiaan ja tyttäriään sotimaan USA:n Nato operaatiohin eri puolille maailmaa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Alle 1500 vastaajaa..
Ota selvää natosta, ennenkuin kirjoittelet tänne. Oletko kännissä?
Jonka otsikosta eisaa tolkkua. Kysynpä natolta, tulta sukulaiselta.
Kuule, luepa Suomen perustuslaki läpi ja tajuat, ettei presidentti yksin voi päättää liittyykö Suomi Natoon vai ei. Siksi nämä eivät ole Nato vaalit.