Kertokaa minulle

mikä on keskustapuolue näiden vaalien jälkeen? Mikä on sen ulkopoliittinen linja? Suhtautuminen Natoon? Hallitusyhteistyöhön demarien kanssa?
Olemmeko kaikista asioista samaa mieltä kuin kokoomus?
Mitä rakastumisen aiheuttaman huuman jälkeen? Muuttuuko se rakkaudeksi vai tuleeko ero? Mikä tulee olemaan puolueen kannatus eduskuntavaaleissa?
285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei sitä ole jos niinistö valitaan. Tylyä mutta niin totta. Seuraavissa vaaleissa kukaan ei enään muista, että kepu koskaan olisi ollutkaan. Siksi me kajaanin keskustalaiset äänestämme Tarjaa.

Äänestä

Olen täällä jo useaan otteeseen ja paljon ennen näitä vaaleja arvioinut, että porvariyhteistyö vie Keskustan puolueena katastrofista toiseen.

Keskustan ulkopoliittiseen linjaan tuskin tulee muutoksia. Se noudattelee Suomen ulkopoliitiikan virallista näkemystä. Matti Vanhanen ei ole elätellyt sellaisia tuulesta temmattuja kuvitelmia mistään eurooppalaisemmasta Natosta kuten Niinistö on tehnyt. Ulkoministeri Tuomioja ja turvallisuuspolitiikan arvosettu asiantuntija Pekka Visuri ovat kumonneet Niinistö kuvitelmat täysin perättömiksi, haihatteluksi. Eurooppalaisempi Nato voi tarkoittaa vain sitä, että eurooppalaiset maksavat nykyistä enemmän puolustusmenoista ja maksavat myös enemmän hengellään. Ei Keskustan puolelta ole näkynyt yhtään puheenvuoroa, jossa tuettaisiin Niinistön näkemyksiä, päinvastoin.

Hallitusyhteistyö demarien kanssa tulee vaikeutumaan merkittävästi. Demarien epäluulo Keskustaan kasvaa. Kohta Keskusta huomaakin olevansa yksin, kun oppositiosta sitä rökittää Kokoomus ja hallituksesta käsin arvostelee demarit. Ei niillä eväillä tulla eduskuntavaaleissa menestymään. Eduskuntavaalit tulevat todennäköisesti olemaan täydellinen katastrofi Keskustalle. Tämä on pessimistinen arvio, mutta mielestäni hyvin looginen.

Keskusta on astunut porvariyhteistyön tielle. Ei sitä jalkaa enää ovenraosta noin vain vedetä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


maamies42 kirjoitti:

mikä on keskustapuolue näiden vaalien jälkeen? Mikä on sen ulkopoliittinen linja? Suhtautuminen Natoon? Hallitusyhteistyöhön demarien kanssa?
Olemmeko kaikista asioista samaa mieltä kuin kokoomus?
Mitä rakastumisen aiheuttaman huuman jälkeen? Muuttuuko se rakkaudeksi vai tuleeko ero? Mikä tulee olemaan puolueen kannatus eduskuntavaaleissa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu