Korson riehujat vääristää kristinuskon sanomaa

Hermostuttaa että täällä yhä levitetään valetta Halosen tilaisuudesta Korsosta.

Älkää valehdelko enää! Muuttakaa pois täältä terrorisoimasta muita. Tai alkakaa käyttäytyä asiallisesti.

Jo perjantaista saakka nuo 2 agressiivistä miestä on eri palstoilla levittänyt vääristelyjä Halosen Korson tilaisuudesta.

Olin paikalla perheeni kanssa vieressä kun niiden miesten kuvailema tapaus sattui. Tilanne meni niin, että nämä kaksi kaverusta saivat mikrofonin kysymystä varten suoraan presidentin eli Tarjan kädestä - Tarja ojensi sen mielellään ja iloisesti ja vastasi samalla tavalla myös!! Mutta nämä kaksi ukkoa kysyivät 5-6 kysymystä putkeen eivätkä antaneet mikrofonia pois eivätkä antaneet muiden kysyä!!

Vieressäni oli nuori äiti pienen lapsen kanssa jolla olisi ollut myös kysymys, mutta hän ei ikinä saanut vuoroa. Lopulta näiltä 2 häirikköherralta alettiin erään järjestelijän toimesta pyytää mikkiä pois seuraaville kysyjille, mutta eivät antaneet.

Sitten heiltä piti jo alkaa tiukata mikkiä (joka ei ollut siis heidän omaisuutta!!) mutta eivät meinanneet antaa.

Lopputulos oli se, että heidän lisäkseen kukaan muu ei voinut esittää yleisökysymyksiä, koska aika loppui.

Ja sitten vielä vääristelevät täällä ja esiintyvät marttyyreinä.

Eikö KRISTILLISYYTTÄ ja DEMOKRATIAA olisi myös se, että antaisi muillekkin vuoron??!!

Ja sitäpaitsi Halonen vastasi täysin mielellään heidän moniin kysymyksiinsä, ainoat hermostujat olivat ne, jotka olivat näiden kahden agressiivisen ukon lähellä ja pelkäsivät HEITÄ.

Meidän lapset säikähti kovasti, 10- ja 11-vuotiaat. Emme enää uskalla mennä vastaaviin tilaisuuksiin, jos nämä miehet iskevät taas sinnekin.

t. J. Tahvanainen perheineen
278
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

On hyvä että ihmiset jaksavat korjata näitä änky-
röiden levittämiä valheita. Se ei niitä lopeta
mutta on hyvä välillä lukea asiallisiakin kirjoituk-
sia. Tänään kuitenkin vain äänestäminen vaikuttaa
joten kaikki äänestämään numero 9:sää. Järjen ja
tunteen valinta kaikkia loan heittoa vastaan.

Äänestä

Kun koko Niinistön kampanja perustuu valheelle ja
vääristelylle niin tietenkin hän seuraajansa yrit-
tävät panna parhaansa jatkavat samaa linjaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vieläkö valehtelette? kirjoitti:

Hermostuttaa että täällä yhä levitetään valetta Halosen tilaisuudesta Korsosta.

Älkää valehdelko enää! Muuttakaa pois täältä terrorisoimasta muita. Tai alkakaa käyttäytyä asiallisesti.

Jo perjantaista saakka nuo 2 agressiivistä miestä on eri palstoilla levittänyt vääristelyjä Halosen Korson tilaisuudesta.

Olin paikalla perheeni kanssa vieressä kun niiden miesten kuvailema tapaus sattui. Tilanne meni niin, että nämä kaksi kaverusta saivat mikrofonin kysymystä varten suoraan presidentin eli Tarjan kädestä - Tarja ojensi sen mielellään ja iloisesti ja vastasi samalla tavalla myös!! Mutta nämä kaksi ukkoa kysyivät 5-6 kysymystä putkeen eivätkä antaneet mikrofonia pois eivätkä antaneet muiden kysyä!!

Vieressäni oli nuori äiti pienen lapsen kanssa jolla olisi ollut myös kysymys, mutta hän ei ikinä saanut vuoroa. Lopulta näiltä 2 häirikköherralta alettiin erään järjestelijän toimesta pyytää mikkiä pois seuraaville kysyjille, mutta eivät antaneet.

Sitten heiltä piti jo alkaa tiukata mikkiä (joka ei ollut siis heidän omaisuutta!!) mutta eivät meinanneet antaa.

Lopputulos oli se, että heidän lisäkseen kukaan muu ei voinut esittää yleisökysymyksiä, koska aika loppui.

Ja sitten vielä vääristelevät täällä ja esiintyvät marttyyreinä.

Eikö KRISTILLISYYTTÄ ja DEMOKRATIAA olisi myös se, että antaisi muillekkin vuoron??!!

Ja sitäpaitsi Halonen vastasi täysin mielellään heidän moniin kysymyksiinsä, ainoat hermostujat olivat ne, jotka olivat näiden kahden agressiivisen ukon lähellä ja pelkäsivät HEITÄ.

Meidän lapset säikähti kovasti, 10- ja 11-vuotiaat. Emme enää uskalla mennä vastaaviin tilaisuuksiin, jos nämä miehet iskevät taas sinnekin.

t. J. Tahvanainen perheineen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu