SAATANAN

Siinä UKK:n viesti haudan takaa.
Se on nyt hyvyn, hyvin ajankohtainen. Sekä sisä- että ulkopoliittisesti.

Jos KESKUSTA-puolueen johto menikin Niinistön taakse, ajattele sinä itse omilla aivoillasi.

Nämä ovat sekä sisä- että ulkopoliittiset linjavaalit.

* Toinen suosii tuloerojen tasausta, toinen tuloerojen kasvua.

* Toinen suosii sovittua ulkopoliittista linjausta, toinen Nato-jäsennyyttä.

* Toiselle ihminen on tärkeä, toiselle raha.

* Toinen on koko kansan presidentti, toinen leikkii työväen ehdokasta
6131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Vai vielä UKK esimerkiksi ajalta, jolloin asiat
olivat totaalisen toisin.

Ensin otetaan vanhoja teesejä esiin ja sitten
suolletaan makkaraa väärin tiedoin...

Vain yksi fakta on oikein, NATO-mielipide, mutta
siinäkin soslareilla on huono muisti. Kansa valit-
see, ei Presidentti.

Viimeisen kauden aikana Juuri tuloerot ovat kasva-
neet huomattavasti. Demarien myötävaikutuksella.

Minäkin olen työväkeä, mutta näkemykseni perustuu
terveeseen talouden pitoon. Kollegani ovat myös
duunareita, mutta äänestävät Niinistöä. Työväkeä,
siis. Halonen on heidän mielestään valehdellut
ja antanut väärää informaatiota tietoisesti.
Työväki ei ole tyhmää ja johdateltavissa, kuten
SAK uskoo.

Kaikille raha on tärkeää. Halonen on miljonääri,
Niinistö ei. Molemmille on ihminen tärkeä, mutta
Presidenttinä Halonen on unohtanut omat köyhämme.

Höpöpöpöä sinulta.

Äänestä
  • kuulu pressalle vaan hallitukselle.
    Luulisin että tiedät kuka palkkapolitiikan ja työllisyydeen tässä maassa määrää.
    Älä tee presidentistä pääministeriä!

    Äänestä

Tämä avaus tulee näköjään pikauusintana suoraan demareitten vaalitoimistosta. Siitä ei ole pitkään kun se oli edellisen kerran. Ei siis aitoa kansalaiskeskustelua.

Tarkoitus on uhkailla ja asiattomasti mustamaalata Niinistöä ja saada kepulaiset pysymään tässä presidentinvaaliasiassa demareiden talutusnuorassa.

Tähän asti ovat demarit toitottaneet, että kyseessä on henkilövaalit. Nyt kun näyttää että oma ehdokas voi hävitä, otetaan esille pelottelut ja uhkaukset. Vaalit väännetäänkin sisä- ja ulkopoliittisiksi linjavaaleiksi.

Se, että Niinistö käsittää, että maapallolla vallitsevana oleva markkinatalous sisältää vakavia epäkohtia, ei tee hänestä tuloerojen suosijaa.
Nato-ratkaisu tulee joka tapauksessa eteen, ja Niinistön mukaan sen ratkaisee Suomen kansa äänestämällä asiasta.
Raha on jokaiselle tärkeää heti, kun sitä ei ole tarpeeksi. Niinistö pyrki siihen, että jokaisella on vähintään tarpeeksi.
Halonen väittää virheellisesti olevansa koko kansan presidentti, vaikka yli puolet äänestää Niinistöä. Niinistö on oikeasti se mitä sanoo, niiden presidentti jotka ymmärtävät työn tekemisen merkityksen sille, että voidaan auttaa niitä jotka apua tarvitsevat.

Äänestä
  • aivan yksityinen henkilö uudeltamaalta, joka ajettelee omilla aivoillaan ja tekee ihmisläheistä työtä sairaiden hyväksi

    Äänestä

1. Lipponen on demarina huolehtinut suuryrityksien
kehittämisestä paremmin kuin yksikään kokoomukselainen -> rikkaat vain rikastusvat
köydän duunarin kustannuksella...

2. tarja olisi voinut olla kiinnostunut ulkopolitiikasta
edes sen verran että olisi osallistunut jatzailun sijaan
merkittävien ulkolaisten vieraiden kansoittamaan
olympialaisten 50 vuotisjuhlaan 2002.

3. Presidentti ei päätä natosta, etkä ilmeisesti
sinäkään..

4. tarja on juristi ja juristia kiinnostaa aina
raha (millon on oikein kylmä? silloin kun juristilla on kädet omissa taskuissaan)

5. tarjaa on 6-vuotta sitten äänestänyt 30%
kansasta, se siitä koko kansan pressasta.
Eikä työväen presidettiä tartte leikkiä, luen itseni pienyrittäjänä enemmän duunariksi kuin
kapitalistiksi (ps. olen nytkin duunissa, missäs
TE duunarit nyt olette?)

Lopuksi: SDP on suurin yksittäinen syy
1990 luvun lamaan syöksymisestä ja SAK on syypää
joustamattomuudellaan siihen että laman loukusta tuli niin syvä ja pitkä.
SDP:n ja SAK:n herrat on hoitanut hommat ja muut on siivonnut jäljet!!

Äänestä

Kummanhan ideologia on lähempänä keskustaa, kokoomuksen vai sos.demien ?

Vihje: keskusta kuuluu keskustalais-oikeistolaisiin ns. porvaripuolueisiin.

Toinen suosii tuloerojen tasausta, toinen tuloerojen kasvua ? Ja työnteolla ei saisi sitten "rikastua" vai kuinka ? Enpä nyt todellakaan ainakaan itse ole suosittelemassa mitään tasapalkkaustakaan...

Toinen on koko kansan presidentti ? Miksi sitten järjestään melkein kaikki muut presidenttiehdokkaat tukevat Niinistöä/ Niinistön linjaa sekä muita merkittäviä poliitikkoja. Onko SAK "koko kansa" ?

Ihminen tuppaa elämään rahalla, ei se ole mikään itseisarvo, mutta tärkeä asia kuitenkin elämässä pärjäämisen kannalta - kuten varmaan tiedätkin.

Nato asiaa en enää viitsi edes kommentoida, kaikki tietävät tilanteen...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TUNARIT !!! kirjoitti:

Siinä UKK:n viesti haudan takaa.
Se on nyt hyvyn, hyvin ajankohtainen. Sekä sisä- että ulkopoliittisesti.

Jos KESKUSTA-puolueen johto menikin Niinistön taakse, ajattele sinä itse omilla aivoillasi.

Nämä ovat sekä sisä- että ulkopoliittiset linjavaalit.

* Toinen suosii tuloerojen tasausta, toinen tuloerojen kasvua.

* Toinen suosii sovittua ulkopoliittista linjausta, toinen Nato-jäsennyyttä.

* Toiselle ihminen on tärkeä, toiselle raha.

* Toinen on koko kansan presidentti, toinen leikkii työväen ehdokasta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu