Olen seurannut keskustelua Natosta, siihen liittymisestä tai ei. Olen huolestunut kansalaisistamme yleensä. Halonen ei tunnusta uskontoa, koska uskonto pelottelee ihmisiä ja ohjailee heitä. Minä taas olen huolestunut sen vuoksi, että demarit peloittelevat ihmisiä ihan samalla lailla. Kysynkin, että onko hyväksyttävää kuulua demareiden uskonlahkoon vai kirkon arvoihin. Minä kuulun mieluummin kirkon, koska se ei oikeasti pelota ketään mutta antaa toivoa. Kun Niinistö uskoo näihin arvoihin minulla on ihan hyvä syy äänestää häntä.
Pelottaako?
Miksi pitäisi
178
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Nyt kipin kapin äänestämään Numerohan oli 3