TARJA VOITTI
53,4 / 46,6
6345
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
huono saitti. Kävin ensimmäistä kertaa ja jos
asu on tuollainen, ei mikään ihme, että pako on
todellista.
Demarinuoret siis äänestivät 53,4 / 46,6 ?
Tämän laskuopin mukaan puolet demarinuorista
äänestää siis Saulia.
Hyvä Sauli!!!
omatkin kannattajat noin lipee, miten käy illan tuloksissa. Demarinuorissa 46,6 % Niinistön kannalla. Aina olen ollut sitä mieltä, että nuoret ovat fiksuja.
Yllättävän paljon (yli 46 %) demarinuorissa on nähtävisti ns. Lipposlaisia, jotka aatteiltaan ovat lähempänä
Niinistön ajamaa mallia suomalaisen työn viemisestä maailmalle, pohjoismaisesta
hyvinvointivaltiosta mutta myös yksityisen omistuksen hyväksyen.
Toinen puolihan on sitten sosialistipuoli, joka aatteellisesti lähempänä on
oikeata sosialismia ja mm. DDR:n yms. kaltaista yhteiskuntajärjestystä.
Nämä on henkilövaalit ja ääneni annan Niinistölle.
Demarit on epätoivoissaan soittanu webmasterille ja pyytäny ruuvaamaan laskuria. Ei tolla tasolla hypätä prosentteja ilman vippaskonsteja.
Niinistön hyväksi! Demari pettää aina, ei voi mitään.
Onko vaalitulos väärennetty! Pitää ottaa viikonpäästä uusiksi Ukrainan tyyliin, jos te sen jo tiedätte. Ei vaikuta uskottavalta, kun kukaan kysymistäni ihmisistä ei äänestä Halosta.
Halosen vaali-ihmiset ovat kyllä tehneet itselleen paljon miinusta valheillaan.
Suomen maine ulkomailla ihmetytti Martti Ahtisaarta ja hän päätyi Niinistön kannalle.