Meillä on ehdokkaana loistava, suvaitsevainen ja monikulttuurinen nainen. Te pässit kuitenkin äänestätte taantumuksen ehdokasta, patamustaa porvaria. Hasta la victoria siempre! Sosialismi voittaa vielä.
Hävetkää Suomen nuoret
tyhmät pässit
2125
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Nyky nuorisoa ei viedä kuin pässiä teuraalle ne näyttää ajatelevan itse eikä anna SAK:n, demareiden tai kommareiden ajatella puolestaan.
Maailmassa on mahdollisuuksia ja niitä on voitava käyttää. Uusi presidentti auttaa mielipidejohtajana avaamaan ovia kansainvälisestikkin.
Vaalikeskustelussa saimme kuulla nykyisen presidentin kansainvälisistä saavutuksista:
- kuinka montaa oli kätelty
- vierailtu ihan valkoisessa talossa
- oltu ryhmäkuvassa kiertävässä kokouksessa jne.
eiköhän useimmat meistä tajua, että noilla eväillä ei paljon kostuta.
Todellisen tason paljastivat Kiilunen ja Bryggare paljastessaan tyhmytensä täydellisesti.
Suomi nousuun ja Niinistöstä kiistattomalla tuloksella presidentti.
60-luvun partaradikaalien aika on ohi.