Mistä työtä Kiinaan meetetyn tilalle?
Vastaa PORVARI
suoraan kysymykseen
8211
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
...sitä kannattaa kysyä kiinalaisilta!
EHDOTTAVAT VARMAAN MUUTOA TYÖN PERÄSSÄ SINNE KIINAAN JA NIILLE PALKOILLE,JOIDEN AVULLA TULEE MAHTAVAT VOITOT
Uusia yrityksiä Suomeen. Uusille yrityksille verovapaus ensimmäisen vuoden ajaksi. Syrjäseutujen yrityksille verovapaus kahdeksi vuodeksi, Norjan malliin.
sillä aikaa kun verovapaita tehtaita rakennetaan?
Työpaikkojen pysyminen suomalaisilla edellyttää sitä että pystytään tekemään yhdessä asioita Suomen kansainvälisen kilpailukyvyn turvaamiseksi.
Sauli on tuonut esille, että valitaan sellaisia maailman mittakaavassa kapeita tuotantoaloja, joissa voidaan olla erikoisosaajia ja maailman parhaita. Niillä aloilla voidaan ylläpitää työllisyyttä koko Suomessa. Hyvä visio.
tähän hätään
Suomi voisi markkinoida puhtaita maatalous tuotteita esim. Venäjälle!
Myös karjalanpiirakoilla olisi kysyntää ympäri maailmaa (joka messuilla ovat lopuneet kesken.
Suomalaiset marjat ja sienet siinä olisi rajattomat mahdolllisuudet. Me kaikki työttömät voisimme kesällä kerätä nämä ja talvella jalostaisimme niistä erilaisia tuotteita.
Puhumattakaan tietoliikenteen osaamisesta
Meillä on sitä luovuutta ja hulluutta jos vaan tahdomme!!
Suomessa riittää töitä jatkossakin vaikka,
- osa tehdastyöstä on siirtynyt ja sirtyy kehittyviin maihin edulliempien työvoima kustannusten takia.
- energiaa paljon vaativat työt paperiteollisuudessa tulee siirtymään energia ja työvoma kustannusten takia muu alle.
- palveluammateihin tulee väkeä siirtolaisina.
Suomen on kansainvälistyttävä ja suomalaisten on pystyttävä kilpailemaan laadussa tasavertaisena muiden maiden kanssa.
Emme voi olla kaikessa parempia riittää kuin olemme sitä muutamilla aloilla.