Jos oikein ujostuttaa

Tottahan se on, että ujous on vain hurmaava piirre ihmisessä. Mutta jos siitä haluaa silti jotenkin päästä eroon (itseään säästääkseen), niin taktiikka on juuri toistepäin!

Koskaan ei voi onnistua, jos ei anna itselleen lupaa epäonnistua. Vaikka toinen ei pääsekään kenenkään pään sisälle lukemaan ajatuksia, niin siitä huolimatta toinen voi ulkoapäin nähdä toisesta mitä hän suurinpiirtein ajattelee. Ja jos esimerkiksi nyt jotain kirosanaa mielessään jankuttaa, niin kyllä sen jäykkyyden huomaa toisesta alta aikayksikön! Sanotaan, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Eli ilman muuta ihmisen ilme on todella paljastava seikka. Jännittäminen näkyy päällepäin esimerkiksi siinä, kun ei pysty kunnolla toista kuunnella. Miten voisi toista kunnolla kuunnella, kun hokee jotain kirosanaa mielessään? Ei mitenkään. Lisäksi kun sanoo itselleen, ettei saisi jännittää, silloin juuri jännittää sitä että ei jännitä. Sekavaa? Kun vaatii itseltään jotain suoritusta (esim. sitä, että ei näytä ulospäin jännittyneeltä), silloin juuri se jännittäminen vasta alkaa (suoriudunko minä? suoriudunko?). Edellytys itsevarmuudelle on juuri se, että ei ota minkäänlaisia suorituspaineita. Mutta kun vaatii itseltään jonkinlaista suoritusta (en saa olla ujo!), silloin myös paineet kasvavat. Eli jännittää toisin sanoen. Mutta jos ei ota tilannetta vakavasti, vaan antaa itselleen mahdollisuuden jännittää jos jännityttää, niin silloin pystyy olemaan rentona. Rentoutuminen edellyttää myös rentoa asennetta. Rento asenne ei ole sellainen, jossa on itselleen ankara (esim. juuri tuo: en saa olla ujo!). Sitä paitsi totuus on se, että ihminen ei pysty säätelemään omaa onnistumistaan. Asiat ja tilanteet ovat aina viime kädessä tuurin varassa. Aina voi epäonnistua, vaikka kuinka näkisi vaivaa onnistumisen eteen. Täytyy vain hyväksyä se, että saattaa epäonnistua ja niinpä on ainakin edes jonkinlainen mahdollisuus onnistua. Muussa tapauksessa ei ole. Ja onhan se hassua, että juuri silloin kun asia merkitsee eniten, juuri silloin epäonnistuu (yrittää siis liikaa). Ja silloin taas kun ottaa rennosti eikä niin VÄLITÄ, niin silloin ovat parhaimmat mahdollisuudet onnistua. Todella epäreilua minusta, mutta niin se vain on. Kaikkea ei pysty kontrolloimaan, vaikka kuinka haluaisi. Koskaan ei tiedä etukäteen, milloin epäonnistuu tai onnistuu jossakin. Se selviää vasta jälkikäteen, kun se on jo tapahtunut.

taktiikka! kirjoitti:

Tottahan se on, että ujous on vain hurmaava piirre ihmisessä. Mutta jos siitä haluaa silti jotenkin päästä eroon (itseään säästääkseen), niin taktiikka on juuri toistepäin!

Koskaan ei voi onnistua, jos ei anna itselleen lupaa epäonnistua. Vaikka toinen ei pääsekään kenenkään pään sisälle lukemaan ajatuksia, niin siitä huolimatta toinen voi ulkoapäin nähdä toisesta mitä hän suurinpiirtein ajattelee. Ja jos esimerkiksi nyt jotain kirosanaa mielessään jankuttaa, niin kyllä sen jäykkyyden huomaa toisesta alta aikayksikön! Sanotaan, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Eli ilman muuta ihmisen ilme on todella paljastava seikka. Jännittäminen näkyy päällepäin esimerkiksi siinä, kun ei pysty kunnolla toista kuunnella. Miten voisi toista kunnolla kuunnella, kun hokee jotain kirosanaa mielessään? Ei mitenkään. Lisäksi kun sanoo itselleen, ettei saisi jännittää, silloin juuri jännittää sitä että ei jännitä. Sekavaa? Kun vaatii itseltään jotain suoritusta (esim. sitä, että ei näytä ulospäin jännittyneeltä), silloin juuri se jännittäminen vasta alkaa (suoriudunko minä? suoriudunko?). Edellytys itsevarmuudelle on juuri se, että ei ota minkäänlaisia suorituspaineita. Mutta kun vaatii itseltään jonkinlaista suoritusta (en saa olla ujo!), silloin myös paineet kasvavat. Eli jännittää toisin sanoen. Mutta jos ei ota tilannetta vakavasti, vaan antaa itselleen mahdollisuuden jännittää jos jännityttää, niin silloin pystyy olemaan rentona. Rentoutuminen edellyttää myös rentoa asennetta. Rento asenne ei ole sellainen, jossa on itselleen ankara (esim. juuri tuo: en saa olla ujo!). Sitä paitsi totuus on se, että ihminen ei pysty säätelemään omaa onnistumistaan. Asiat ja tilanteet ovat aina viime kädessä tuurin varassa. Aina voi epäonnistua, vaikka kuinka näkisi vaivaa onnistumisen eteen. Täytyy vain hyväksyä se, että saattaa epäonnistua ja niinpä on ainakin edes jonkinlainen mahdollisuus onnistua. Muussa tapauksessa ei ole. Ja onhan se hassua, että juuri silloin kun asia merkitsee eniten, juuri silloin epäonnistuu (yrittää siis liikaa). Ja silloin taas kun ottaa rennosti eikä niin VÄLITÄ, niin silloin ovat parhaimmat mahdollisuudet onnistua. Todella epäreilua minusta, mutta niin se vain on. Kaikkea ei pysty kontrolloimaan, vaikka kuinka haluaisi. Koskaan ei tiedä etukäteen, milloin epäonnistuu tai onnistuu jossakin. Se selviää vasta jälkikäteen, kun se on jo tapahtunut.

...pitää hyväksyä itsensä sellaisena kuin on eikä väkisin yrittää olla jotain mitä ei ole. Muuten elämä on pelkkiä epäonnistumisia täynnä ja tuloksena on helvetin huono itsetunto.

juuri kirjoitti:

...pitää hyväksyä itsensä sellaisena kuin on eikä väkisin yrittää olla jotain mitä ei ole. Muuten elämä on pelkkiä epäonnistumisia täynnä ja tuloksena on helvetin huono itsetunto.

ihmisen muistaa se, että mistään sellaisesta asiasta ei saisi itseään moittia, johon ei ole ollut itsellä päätösvaltaa. Siihen, onnistuuko lopulta vai ei, ei ole yksinkertaisesti mitään mahdollisuutta vaikuttaa. Kunhan vain yrittää parhaansa, se riittää. Tuo pitäisi jokaisen tajuta, eikä pitää missään nimessä itseään minään yli-ihmisenä joka jatkuvasti vain onnistuisi. Voi kunpa tuohon pystyisikin.............. joskus todellisuudentaju ja kunnianhimo menevät ristiin.