Antakaa anteeksi

Koville se otti mutta tein sen. Jokaisissa vaaleissa olen äänestänyt jo 38 vuoden ajan. Jäsenkirjan sain jo 18 vuotiaana.

Ensimmäisen kerran, se tapahtui tänään jo aamupäivällä, äänestin Kokoomuksen ehdokasta presidentiksi. Toivottavasti jäi myös viimeiseksi. Ei tätä täällä pitäisi kertoa, mutta toisaalta en pysty tätä sisällänikään pitämään. Kertonen näet helpottaa.

Sen haluaisin kuitenkin sanoa, mikäli perusteluni sallitaan, että tämä ei ole epäluottamuslause puolueelle, ei työväenliikkeelle, eikä kanssatovereillekaan. Demari olen ja demarina pysyn, mutta sen sanon, että tähän maahan tarvitaan presidentti, joka ei juokse maailmalla kravatteja oikomassa ja joka pitää aidosti huolta meidän suomalaisten puolesta.

Presidentillä ei ole nykypäivänä enää mitään valtaa. Mutta presidentin pitää olla edustava, ja sanansa mittainen mies.

Valitan, Tarja Halonen.

Toivottavasti me kaikki ymmärrämme, että mahdollinen vaalitappio ei ole vasemmiston tappio, vaan seuraavissa vaaleissa meidän on pakko saada jokin Ahtisaaren tai Koiviston tapainen, parempi ehdokas. Yhdistynyttä porvarileiriä vastaan me emme muutoin enää pärjää.
080
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Demarina pysyn kirjoitti:

Koville se otti mutta tein sen. Jokaisissa vaaleissa olen äänestänyt jo 38 vuoden ajan. Jäsenkirjan sain jo 18 vuotiaana.

Ensimmäisen kerran, se tapahtui tänään jo aamupäivällä, äänestin Kokoomuksen ehdokasta presidentiksi. Toivottavasti jäi myös viimeiseksi. Ei tätä täällä pitäisi kertoa, mutta toisaalta en pysty tätä sisällänikään pitämään. Kertonen näet helpottaa.

Sen haluaisin kuitenkin sanoa, mikäli perusteluni sallitaan, että tämä ei ole epäluottamuslause puolueelle, ei työväenliikkeelle, eikä kanssatovereillekaan. Demari olen ja demarina pysyn, mutta sen sanon, että tähän maahan tarvitaan presidentti, joka ei juokse maailmalla kravatteja oikomassa ja joka pitää aidosti huolta meidän suomalaisten puolesta.

Presidentillä ei ole nykypäivänä enää mitään valtaa. Mutta presidentin pitää olla edustava, ja sanansa mittainen mies.

Valitan, Tarja Halonen.

Toivottavasti me kaikki ymmärrämme, että mahdollinen vaalitappio ei ole vasemmiston tappio, vaan seuraavissa vaaleissa meidän on pakko saada jokin Ahtisaaren tai Koiviston tapainen, parempi ehdokas. Yhdistynyttä porvarileiriä vastaan me emme muutoin enää pärjää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu