Varma tappio

Tänään kokee varman tappion vasemmistolainen poliittinen populismi, koska valistunut kansanosa ei anna pettää itseään.

Tappion kokee loanheittotyyli, jonka avulla Lipposen hallitusten yksimieliset päätökset on koetettu leimata yksin Niinistön teoiksi

JKokainen jolla on aivot, tietää, ettei Niinistö tehnyt mitään ilman demareiden hyväksyntää, niin kovastihan keskustalaisetkin haukkuivat kokoomusta SDP:n apupuolueeksi silloin.

Mikä siis nyt, yht'äkkiä olisi muuttanut Niinistön niin yksinvaltiuaakkais, että hän olisi "kyykyttänyt köyhiä", vaikka Halonen istui samassa hallituksessa hyväksymässä jokaisen leikkauksen, ja nyt vain pyörittelee silmiään, kun kampanmjatoimisto syytää likasankoja mediaan.

Tappion kokee etenkin loanheittotyyli, jossa otetaan käteen Nato-kortti ja pelotellaan kansaa silltä, että Niinistö vie meidät Natoon, mutta Halonen muka estäisi sen.

Tämä on päättyneen kampanjan likaisin osa, jossa istuvan presidentin tukena ovat häärineet sosialidemokraattinen eduskunnan puhemies ja sosialidemokraattinen ulkoministeri, molemmat täysin ummistaen silmänsä tosiasioilta, kun on pitänyt mustata vastaehdokasta.

Tosiasiahan on, että juuri demarit ovat vieneet Suomen täysin rinnoin Natoon, kun enää puuttuu pelkkä jäsenkortti. Ja nyt syytellään Niinistöä Nato-innokkuudesta, kun halutaan hämätä kansan tyhmempää vähemmistöä.

Niinistön voitto panee sinetin lianheittopolitikoinnille ja populistiselle vääristelylle sillä, että kansan ajatteleva enemmistö antoi tänään ääniensä enemmistön sille ehdokkaalle, joka ei vääristele asioita eikä politikoi populistisesti vastaehdokastaan mustaten.

Suomessa alkaa nyt parempi aika. Olkaamme iloisia siitä.
3150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Maksettu propaganda - 43%. Hyvä Niinistö!

Äänestä

kyllä tyhmää kansaa petetään enemmän siinä kun puhutaan työväen presidentistä. Pitäisi se sinunkin jo noin vanhana miehenä tietää ette ei KOKOOMUS AJA TYÖLÄISEN asiaa pätkääkään.

Äänestä
  • Silloin kun vastakkainasettelun aika on ohi ei todellakaan ajeta työläisten asiaa eikä kenekään muunkaan asiaa, paitsi meidän kaikkien yhteistä, suomalaisen työväen asiaa.

    Kansan enemmistön vahvistus saadaa asialle n. tunnin ja vartin päästä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jaba_43 kirjoitti:

Tänään kokee varman tappion vasemmistolainen poliittinen populismi, koska valistunut kansanosa ei anna pettää itseään.

Tappion kokee loanheittotyyli, jonka avulla Lipposen hallitusten yksimieliset päätökset on koetettu leimata yksin Niinistön teoiksi

JKokainen jolla on aivot, tietää, ettei Niinistö tehnyt mitään ilman demareiden hyväksyntää, niin kovastihan keskustalaisetkin haukkuivat kokoomusta SDP:n apupuolueeksi silloin.

Mikä siis nyt, yht'äkkiä olisi muuttanut Niinistön niin yksinvaltiuaakkais, että hän olisi "kyykyttänyt köyhiä", vaikka Halonen istui samassa hallituksessa hyväksymässä jokaisen leikkauksen, ja nyt vain pyörittelee silmiään, kun kampanmjatoimisto syytää likasankoja mediaan.

Tappion kokee etenkin loanheittotyyli, jossa otetaan käteen Nato-kortti ja pelotellaan kansaa silltä, että Niinistö vie meidät Natoon, mutta Halonen muka estäisi sen.

Tämä on päättyneen kampanjan likaisin osa, jossa istuvan presidentin tukena ovat häärineet sosialidemokraattinen eduskunnan puhemies ja sosialidemokraattinen ulkoministeri, molemmat täysin ummistaen silmänsä tosiasioilta, kun on pitänyt mustata vastaehdokasta.

Tosiasiahan on, että juuri demarit ovat vieneet Suomen täysin rinnoin Natoon, kun enää puuttuu pelkkä jäsenkortti. Ja nyt syytellään Niinistöä Nato-innokkuudesta, kun halutaan hämätä kansan tyhmempää vähemmistöä.

Niinistön voitto panee sinetin lianheittopolitikoinnille ja populistiselle vääristelylle sillä, että kansan ajatteleva enemmistö antoi tänään ääniensä enemmistön sille ehdokkaalle, joka ei vääristele asioita eikä politikoi populistisesti vastaehdokastaan mustaten.

Suomessa alkaa nyt parempi aika. Olkaamme iloisia siitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu