Kertokaapa nyt rehellisesti kokemuksistanne 2 miestä nainen.Oliko homma onnistunut,suunniteltu vaiko humalaisten päähänpisto.Itse olen kyllä haaveillut hommasta,mutta haaveilujen asteelle on vielä jäänyt.Toimiiko homma tosielämässä ja miten.Itse en ole enää poikanen,vaan 48,joten toivoisin varttuneempien vastauksia.
2m+n
Otso
94111
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Olen jo lähes 40v,joten uskallan sanoa itseäni varttuneemmaksi.. On tehty kimppakivaa 2m ja minä useamman kerran, ja olen sitä mieltä että parhaiten se onnistuu kun osapuolet tuntevat toisensa vaikka vaan siten, että olisi yhdessä "kahviteltu", istuskeltu iltaa ja juteltu ilman minkäänlaista "toimintapakkoa". Yhdessä peuhaaminen tulee sitten jos on tullakseen, ei sitä väkisin kannata vääntää. Kovasti kyllä kimppakivaa suosittelen, tosi kivaa on ollut!! Mutta tavatkaa toisenne ensin ihan muuten vaan vaikka useammankin kerran. Siitä se sitten lähtee!
Ihan kiva,että vastasit.Uskoisin,että jos on toimiakseen,se pitää juuri noin niinkuin salavihkaa lähteä käyntiin.Täytyy kyllä myöntää,että rakkaus ja seksi tulee ymmärtää ko.hommassa erottaa toisistaan ja ikäänkuin ystävyys ja yhteistuösopimuksella toimia.Ymmärsinkö oikein???
Meillä Pohjolassahan tuo kasvatus kieltää kaikenlaisen hienovaraisen aistillisuuden.Olen samaa mieltä kanssasi seksuaalisen nautinnon oikeutuksesta,kunhan se ei loukkaa ketään,ei herätä mustasukkaisuutta,eikä alista ketään.Homma toimii,jos kaikki osapuolet ovat vilpittömällä mielellä liikkeellä yhteisen tyydytyksen saamiseksi.Helpommin sanottu kuin tehty,valitettavasti.
mut naisena sitä usein haaveilee, että joutuis tilanteeseen jossa tavallaan "joutuis" olemaan sillai kahden miehen kanssa mutta kaikki olis silti hellää ja kivaa, ei mitään raakapanoa.
En tiedä kehtaisinko.
Ollaan n. nelikymppinen pari ja hommahan toimii, jos poruka hyväksyy toisensa. Jos olet ulkoisesti ok, ei tuo ikäsi ole este toimivalle kimppasuhteelle. Voimme sanoa, että kokemukset ovat loistavia, mutta samaa voi sanoa kolmannesta pyörästämme...loistava 48 v. mies!
vastauksia.
Kyllä yllä on kaikki oleellinen kerrottu.
Me yli 4-kymppinen pariskunta olemme silloin tällöin harrastaneet 3:n ja 4:n kimppaa ehkäpä parikymmentä kertaa ja olemme tosi tyytyväisiä.
Toistensa tunteminen on hyvä asia.
Ei pakkoa on välttämätön asia.
Myös se, että kaikki kolme tai neljä ovat samaan aikaan samaa mieltä on tärkeää.
Jos yksikin porukasta on sillä hetkellä empivä, kannattaa jättää seuraavaan kertaan.
Voi kuinka ihanaa se parhaimmillaan voikaan olla.
Toivomme sinulle onnistunutta ensimmäistä kertaa - se ei takuulla jää viimeiseksi!
L&V
...olen 56v ukkomies.On yksi nuorempi pariskunta,joiden kanssa olen silloin tällöin kolmantena.Kaikki on aivan ihanaa.Pari sanoo,että heillä on seksi parantunut sen jälkeen kahestaanki.Minä taas saan vaimolta kiitosta viriiliydestä kotona!!Hän ei tiedä seikkailustani.
On mahtavaa kun kolme samanmielistä on samassa sängyssä.Yleensä aviomies haluaa,että minä rakastelen ensin,hän katselee,antaa vaimolleen suihin tms.
Sit vaihdetaan vuoroja,,toinen lepää ja katselee esim.altapäin,hyväillen samalla sieltä vaikka kielellä pimppiä.Joskus on annettu naiselle kahta samaan aikaan....siinä tulee kuulemma "täyteläinen olo" naiselle ja takuuorkkuja,,joskus sarjassa.....
Porukan tunteminen on tietty a ja o.Luottamus 100% tietty..Näin saa piristettyä seksielämää....Mitä sitä säästämään.
Jos nyt joku innostui,niin vastaa tähän,,olen valmis tulee kimppaan.....
Hei! Mistä päin olet? Olisi kiihoittavaa katsoa, kun panet seksikästä vaimoani ja yhdessä viedä hänet kiimaan ja huipulle. Sähköpostiosoitteesi? Kiitos. Ps olemme n45/m49
Olen Tampereelta,mutta eihän matka ole este,vain hidaste. Mistäpäin te olette?
Mielenkiintoni heräsi,tosiaankin......!
Ottakaapa yhteyttä niin keskustellaan lisää.;-))
os; [email protected]