Löysin tänään hiukaisevan kriittisen katsauksen psyykelääkkeiden tehosta, turvallisuudesta ja niiden mainostamisesta lääkäreille ja yleisölle. Kyseessä on miljardiluokan huijaus.
http://tinyurl.com/8vywy
Siitä käy mm. ilmi, kuinka Irving Kirschin työryhmä sai vuonna 2002 Yhdysvalloissa Freedom of Information Act -lain perusteella tilaisuuden perehtyä lääkeyhtiöiden Yhdysvaltain lääkelaitokselle (FDA) toimittamiin masennuslääkkeiden myyntilupahakemuksiin. Kun julkaistujen että julkaisemattomien kliinisten tutkimusten tulokset yhdistettiin, kävi ilmeiseksi, että antidepressiivisestä vaikutuksesta 80 % johtui plasebosta. Lisäksi 57 % lääkeyhtiöiden rahoittamista tutkimuksista ei osoittanut tilastollisesti merkitsevää eroa tutkitun psyykelääkkeen ja lumevalmisteen välillä (Prevention & Treatment 2002;5(1)33). Myös englantilainen lääkkeitä kriittisesti arvivoiva Cochrane Instituutti tuli vuonna 2005 siihen tulokseen, että masennuslääkkeiden tehoa on liioiteltu (Cochrane Database Syst Rev 2004:CD003012).
SSRI-lääkkeiden käyttö perustuu ilmeisesti ihan virheellisiin oletuksiin masennuksen syistä. Se ei johdu serotonin puutteesta, kuten meille uskotellaan. Esimerkiksi Cochrane Instituutin järjestelmällisen kirjallisuukatsauksen mukaan SSRI- ja trisyklisten antidepressanttien tehossa ei näytä olevan merkittävää eroa. Bupropioni ja reksetiini ovat antaneet saman hoitovasteen masennuksen hoidossa kuin SSRI:t, vaikkei kumpikaan vaikuta aivojen serotoniinipitoisuuteen. Samoin mäkikuisma. Kuntoliikunta on osoittautunut yhtä tehokkaaksi kuin SSRI-lääke sertraliini.
Lääketieteellisessä kirjallisuudessa ei ole yhtään peer-reviewed artikkelia, joka osoittaisi masennuksen johtuvan serotiinin puutteesta. Päinvastaisia artikkeleita sitä vastoin on runsaasti. Yhdysvaltain psykiatriyhdistksen julkaisema lääkäreille tarkoitettu opaskirja Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders (DSM) ei mainitse masennuksen tai minkään muunkaan mielitaudinjohtuvan serotoniinin puutteesta. Toinen tärkeä kirja The American Psychiatric Press Textbook of Clinical Psychiatry (2003) pitää monoaminiteoriaa toteennäyttämättömänä hypoteesina. Essential Psychopharmacology -kirja toteaa: "Tähän mennessä ei ole vakuuttavaa näyttöä siitä, että masennus johtuisi monoamiinien puutteesta. Toisin sanoen [potilailla] ei ole todellista monoamiinien puutostilaa". Neurotieteiden emeritusprofessori Elliot Valenstein tiivistää asian ytimen kirjassaan (1998): “Se mitä lääkärit ja suuri yleisö lukee mileisairauksista ei kuvasta missään tapauksessa kaikkea sitä tietoa, mitä niistä on saatavissa."
Kannattaa lukea myös tämä katsaus (suomeksi)
http://tinyurl.com/axqk3
http://tinyurl.com/8vywy
Siitä käy mm. ilmi, kuinka Irving Kirschin työryhmä sai vuonna 2002 Yhdysvalloissa Freedom of Information Act -lain perusteella tilaisuuden perehtyä lääkeyhtiöiden Yhdysvaltain lääkelaitokselle (FDA) toimittamiin masennuslääkkeiden myyntilupahakemuksiin. Kun julkaistujen että julkaisemattomien kliinisten tutkimusten tulokset yhdistettiin, kävi ilmeiseksi, että antidepressiivisestä vaikutuksesta 80 % johtui plasebosta. Lisäksi 57 % lääkeyhtiöiden rahoittamista tutkimuksista ei osoittanut tilastollisesti merkitsevää eroa tutkitun psyykelääkkeen ja lumevalmisteen välillä (Prevention & Treatment 2002;5(1)33). Myös englantilainen lääkkeitä kriittisesti arvivoiva Cochrane Instituutti tuli vuonna 2005 siihen tulokseen, että masennuslääkkeiden tehoa on liioiteltu (Cochrane Database Syst Rev 2004:CD003012).
SSRI-lääkkeiden käyttö perustuu ilmeisesti ihan virheellisiin oletuksiin masennuksen syistä. Se ei johdu serotonin puutteesta, kuten meille uskotellaan. Esimerkiksi Cochrane Instituutin järjestelmällisen kirjallisuukatsauksen mukaan SSRI- ja trisyklisten antidepressanttien tehossa ei näytä olevan merkittävää eroa. Bupropioni ja reksetiini ovat antaneet saman hoitovasteen masennuksen hoidossa kuin SSRI:t, vaikkei kumpikaan vaikuta aivojen serotoniinipitoisuuteen. Samoin mäkikuisma. Kuntoliikunta on osoittautunut yhtä tehokkaaksi kuin SSRI-lääke sertraliini.
Lääketieteellisessä kirjallisuudessa ei ole yhtään peer-reviewed artikkelia, joka osoittaisi masennuksen johtuvan serotiinin puutteesta. Päinvastaisia artikkeleita sitä vastoin on runsaasti. Yhdysvaltain psykiatriyhdistksen julkaisema lääkäreille tarkoitettu opaskirja Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders (DSM) ei mainitse masennuksen tai minkään muunkaan mielitaudinjohtuvan serotoniinin puutteesta. Toinen tärkeä kirja The American Psychiatric Press Textbook of Clinical Psychiatry (2003) pitää monoaminiteoriaa toteennäyttämättömänä hypoteesina. Essential Psychopharmacology -kirja toteaa: "Tähän mennessä ei ole vakuuttavaa näyttöä siitä, että masennus johtuisi monoamiinien puutteesta. Toisin sanoen [potilailla] ei ole todellista monoamiinien puutostilaa". Neurotieteiden emeritusprofessori Elliot Valenstein tiivistää asian ytimen kirjassaan (1998): “Se mitä lääkärit ja suuri yleisö lukee mileisairauksista ei kuvasta missään tapauksessa kaikkea sitä tietoa, mitä niistä on saatavissa."
Kannattaa lukea myös tämä katsaus (suomeksi)
http://tinyurl.com/axqk3
Vastaukset 7
Vanhimmat
Onko kukaan lukenut vielä tuota kirjaa - tuon näköinen:
http://images.amazon.com/images/P/0375508465.01._SCLZZZZZZZ_.jpg
Olisin utelias kuulemaan kommentteja siitä. Saako kirjaa vielä suomeksi? Ei noita juttuja monikaan jaksa koluta engl.kielellä... Ei ainakaan ne. joiden kannattaisi lukea:-(
"Marcia Angel, a former editor of The New England Journal of Medicine, says in her bestseller The Truth About Drug Companies that the US drug companies are now promoting diseases to fit their drugs instead of promoting drugs to treat diseases!"
http://www.deccanherald.com/deccanherald/Sep12005/editpage1543492005831.asp
Suddeutsche Zeitungissa löytyi suomennettuna veteraaniurheilijan blogista. Haastattelun on tehnyt toimittaja Hubertus Breuer
Lääkeyhtiöiden kritisointia
"Suurta yleisöä petetään"
Tuskin kukaan tuntee lääkealaa paremmin kuin amerikkalainen lääkäri Marcia Angell. Nyt kansainvälisen lääkärilehden New England Journal of Medicinen (NEJM) entinen päätoimittaja tekee tilit selviksi lääketeollisuden kanssa.
Vuodesta 1979 Angell työskenteli New England Journal of Medicine –lehdessä joka on maailmanlaajuisesti arvostettu lääkärilehti. Jo vuonna 1997, kaksi vuotta ennen kuin hänestä tuli lehden päätoimittaja, valitsi Time –aikakausilehti Angellin yhdeksi 25 vaikutusvaltaisimman yhdysvaltalalaisen joukkoon.
Protestiksi lääkeyhtiöiden harjoitamaaa painostusta kohtaan Angell luopui äskettäin päätoimittajan tehtävistä ja opettaa nykyisin Harvardin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa Bostonissa.
Kirjassaan „Der Pharma-Bluff“, joka ilmestyi [tällä nimellä] äskettäin saksaksi, käy Angell lääkeyhtiöiden kimppuun: Potilaiden vahingoksi lääkeyhtiöt ylihinnoittelevat reseptilääkkeensä.
SZ: Mitä sanotte siihen, että Teitä syytetään „koston enkeliksi“ lääketeolisuutta kohtaan?
Angell: Tällainen vihjailu on peräisin [lääke]teollisuudesta, joka haluaa kohdistaa keskustelun minua vastaan [MT:N huomautus: Eli teollisuus käyttää ns. Had hominem-argumenttia, jossa mustamaalataan epäkohtaa esille tuonutta henkilöä.] Monilla amerikkalaisilla potilailla ei ole enää varaa ostaa reseptilääkkeitä, koska ne ovat liian kalliita. Lääketeolisuus perustelee lääkkeiden hintoja suurilla tutkimus- ja kehityskuluillaan. Juuri siinä se huijaa tietoisesti yleisöä.
SZ: Mutta eikös lääkeiden kehitystyö ole tunnetusti kallista?
Angell: On, mutta ei niin kallista, etteivätkö hniden hinnat voisi olla kohtuullisia. Useimmat markkinoille tulevat lääkeet eivät ole todellisuudessa uusia. Ne ovat suurimaksi osaksi vain jäljitelmiä. Toisin sanoen, ne eroavat vain sen verran alkuperäisistä lääkkeistä, että niille voidaan hakea uuden lääkkeen patentti. Loppujen lopuksi ne ovat vanhaa viiniä uudessa leilissä.
SZ: Eivätkö monet näistä uudista lääkkeistä kuitenkin ole potilaille hyödyksi – esimerkiksi niitä siedetään paremmin?
Angell: Kukaan ei tiedä, pitääkö tuo paikkaansa. Lääketeollisuus ei testaa kopiotuotteitaan (Mee-too-tuotteet –kuten niitä englanniksi kutsutaan) verataamalla noitä suoraan valmisteisiin, joissa on samat tai lähes samt ainesosat.
Niinpä niiden vaikuttavuutta ei voida verrata keskenään. Sitä paitsi yrityksen markkinoivat tuotteitaan pääasiassa suggestiivisin menetelmin. Yhtiöt ”vakuuttavat” niin potilaat kuin lääkärit mainostamalla, kuoulutuksella ja lahjuksilla uuden tuotteen erinomaisudesta.
SZ: Pelkät olettamukset eivät puhu näitä lääkkeitä vastaan
Angell: Vaikka olisi toivottavaa, että [käytettävissä] olisi tällaisia kopiotuotteita, ei niitä silti pitäisi lanseerata kuutta tai kahdeksaa.
Yhdysvaltain lääkelaitoksen FDAn mukaan 80 % uusista lääkkeistä ei ole sen parempia kuin entisetkään.
SZ: Voisitteko mainita jonkun esimerkin?
Angell: Pfizerin Lipitor [Saksassa nimeltään Sortis], jolla on maailman suurin liikevaihto, on yksi veren rasvoja alentavista lääkkeistä Yhdysvaltain markkinoilla. Jo vuonna 1987 Merck lanseerasi sen nimellä Mecavor
Siitä lähtien ovat muut yhtiöt kehitelleet sitä erilaisia versioita ja työntäneet niitä markkinoille. Luulisi, että tällainen kopiotuotteiden tulo markkinoille alentaisi lääkkeiden hintoja. Mutta mitään sellaista ei ole tapahtunut. Päinvastoin, suurten mainoskulujen vuoksi hinnat ovat nousseet kulutuksen lisääntymisestä huolimatta.
SZ: Mistä Te tiedätte, että lääkeyhtiöt ilmoittavat valmistuskustannuksena todellisuutta korkeammiksi? Eihän Teillä ole pääsyä tiedostoihin.
Angell: Vaikkakaan lääkeyhtiöt eivät julkista näitä lukuja, ne kertovat vuosikertomuksissaan tutkimus- ja kehitystyönsä kokonaiskulut. USA:n kymmenen suurinta yhtiötä ilmoitti viime vuona käyttäneensä hirvittävän summan 215 miljardia.
Oman ilmoituksena mukaan ne sanovat investoineensa 15 % tuloistaan tutkimukseen ja tuotekehitykseen, mutta 32 % – siis kaksin verroin – markkinointiin ja hallintoon. Lisäksi puhdas voitto oli 16 %. Niinpä ala kuuluukin kaikkein tuottavimpiin. Näiden tietojen valossa lääkkeiden ei tulisi olla niin kalliita kuin ne ovat. Päinvastoin kiskurihinnat määräytyvät markkinoinnin perusteella. Lääketeollisuus ei kehitä lisää lääkkeitä ihmisen sairauksiin vaan päinvastoin se kehittää ”uusia” sairauksia, joihin heidän tuotteensa sopivat hoidoksi.
SZ: Voisitteko mainita jonkin esimerkin?
Angell: "Närästys". Sitähän esiintyy aika ajoin useimmilla ihmisillä. Kun ennen käytettiin mahahappoja neutraloivia valmisteita tai lasillista maitoa, haluavat Nexiumin ja muiden happolääkkeiden valmistajat meidän luulevan, että närästys on vaarallista ja sen pitkäaikaislääkitys on ehdottoman välttämätöntä.
Tosin joskus närästys voi johtaa vakavaankin sairastumiseen, mutta sellainen on hyvin harvinaista.
SZ: Mikseivät lääkeviranomaiset puutu ylihinnoitteluun?
Angell: Lääkkeiden myyntiluvat myöntävä viranomainen, FDA saa puolet budjetistaan lääkeyhtiöiltä, joiden tuotteita laitos käsittelee. FDA siis saa maksun teollisuudelta, jonka toimintaa sen tulisi valvoa.
Niinpä lääkeyhtiöt haluavat nopeuttaa lupamenettelyä. FDA:ssa myyntilupia käsitelee 800 henkilöä kun taas markkinoilla olevien lääkkeiden turvallisuutta valvoo 14 ihmistä.
Seuraukset nähtiin Vioxxin kohdalla. FDA tiesi jo vuonna 2000, että lääkkeen käytö lisää sydäninfarktin riskiä. Mutta laitos ei pakottanut valmistajaa tutkimaan riskin suuruutta kliinisin kokein.
SZ: Kirjanne ilmestyi USA:ssa ennen presidentinvaalia ja se tuki [vaalit häveneen] John Kerryn politiikkaa. Eikö ihmisiä huolestuta tämä aihe [lääkkeiden hinnat ja liikakäyttö]?
Angell: Äänestäjät tietävät varsin hyvin, että lääkkeiden hinnat ovat liian korkeat. Tutkimuksen osoittavat, ettei monilla amerikkalaisilla ole varaa ostaa lääkkeitä ja että he vähentävät annosta ja jakavat tablettinsa muiden ihmisten kanssa.
Lääkkeiden valmistajilla on, lobbausmahtinsa ja suurpiirteisen vaaliavustuksena ansiosta valtava vaikutusvalta US-kongressissa. Siitä syystä lääketeollisuus nauttii valtiovallan sille takaamasta monopolioikeudesta: patenttisuojasta ja eksklusivitettioikeudesta (yksinmyyntioikeudesta).
Yhdyvalloissa yhtiöt nauttivat lain tarjoamaa suojaa mikä sallii niiden hinnoitella tuotteensa mielivaltaisesti ja lisäksi sallii niiden tuoda maahan halpoja lääkkeitä muista maista.
SZ: Minkälaiseksi arvioitte tilanteen Euroopassa?
Angell: Se on paljon parempi kuin USA:ssa. Ensinnäkin teillä on hintasäännöstely ja toiseksi Europassa on kiellettyä mainostaa reseptilääkkeitä yleisölle.
Mutta rinnakaistuotteiden ongelma on myös Atlantin toisella puolen. Ja täälä ja siellä lääketeollisuudella on kohtuuton vaikutusvalta lääkäreiden koulutuksessa ja siihen, mitä he potilaille määräävät. Myös Euroopassa uskovat useimmat lääkärit massiiviseen mainontaan, jonka mukaan uudet lääkkeet ovat parempia kuin vanhat.
Vaikka tosiasiassa väite on täysin tuulesta temmattu.
mielialalääkkeiden syönnin seronililla ja se auttoi. Halusin eroon masennuslääkkeistä ja lopetin sen pikkuhiljaa, viimekesän aikana masennukseni syveni psykoosiin saakka. Psykoosiini olen syönyt risperdal nimistä neuroleptiä, jokoa myös on auttanut - kaikki psykoosin oireet ovat poissa. Ainakin minulla mielialalääkkeet ovat tehonneet 100% :N teholla.
onko sillä väliä perustuuko lääkkeen vaikutus itse lääkkeen tehoon vai plasebovaikutukseen? Noin niin kuin kärsivän potilaan kannalta.
Useat ihmiset ovat helpotusta saaneet, mikä lienee hyvä juttu? Varsinkin mielenterveyden kohdallahan on usein kyse nimenomaan ajatuksista, ja jos voi itsensä vakuuttaa jonkin menetelmän tarpeellisuudesta, se yleensä myös auttaa..
Olen erittäin lääkevastainen ihminen, mm. sen vuoksi että olen havainnut että useimmiten lääkkeet eivät auta minua. Esim. pari vatsalääkettä ovat vain pahentaneet vaivojani, särkylääkkeet eivät auta tai aiheuttavat allergisia oireita...
Merkillistä on että silloin kun sitten hyvin vastahakoisesti suostun syömään SSRI-lääkkeitä, nämä kyllä auttavat. Vaikutus tosin saattaa kadota muutaman kk kuluttua, ja annosta ehkä nostetaan.
Minun on äärimmäisen vaikea ymmärtää minkä takia kun suurin osa lääkkeistä ei tunnu tehoavan minuun mitenkään, yllättäen nimenomaan mielialalääkitys jota inhoan kaikkein eniten, sitten tepsii. Muutunko nimenomaan näiden lääkkeiden kohdalla jotenkin idioottimaiseksi hörhöksi joka uskoo ihan mihin vaan?
Enhän usko edes parantuvani koskaan lopullisesti masennuksestani ja muutenkin olen pessimisti. On se TOSI jännää että SSRI-lääke siis nostaa selvästi mielialaani, kun en jaksa uskoa mihinkään.
Masennukseni pahenee yleensä sitä mukaa kuin luonnossa valoisuus vähenee. Eikö tällä sitten muka ole mitään tekemistä serotoniinin kanssa?
Alkaa suoraan sanoen vähän pänniä nämä jatkuvat "mullistavat" havainnot jossa joku epämääräinen taho yhtäkkiä kumoaa kaiken mahdollisen siihen mennessä kerätyn tiedon. Ehkäpä minunkin on sitten syytä viritellä köyttä kaulaani, koska kerta lääkkeistä ei olekaan mitään apua ja vain kuvittelen niin (kun esim. itsariajatukseni ovat hieman laantuneet ja koko olemukseni on tullut eloisammaksi lääkkeet aloitettuani).
Niin, kiitos lääkkeille olemassaolostani, itse asiassa koko elämästäni. Olen 37 v ja syönyt noin 15 v masennuslääkkeitä (ja hiukan vähemmän aikaa muitakin). Nuorempana välillä yrittelin olla ilmankin depressiolääkitystä, mutta tulos oli aina sama; depressio-oireet palasivat. Viimeksi olin ilman lääkkeitä raskausaikana. Silloin jouduinkin syvään depressioon, jossa en kyennyt muuta kuin olemaan ystävättäreni hoidettavana. Hän toi ruuan sänkyyn, raahasi minut pesulle, pesi minut. Itse en kyennyt puhumaan, pukeutumaan, liikkumaan. Vihdoin sain 4. raskauskuukaudella luvan aloittaa depressiolääkitys. Parissa viikossa olin entiseni. Nyt 6-vuotiaan yksinhuoltajana en pienessä mielessänikään kuvittele lopettavani lääkitystä. Lapseni tarvitsee minua ja minä elämääni. Minä vakaasti uskon, että aivoistani puuttuu "jotakin" jonka lääkkeet korvaavat. Ja tämä ominaisuus on pysyvä. Sellaisessa olotilassa mitä depressio on kokemuksena, jos se jatkuisi kuukausikaupalla eikä parannuskeinoa olisi, olisin ajat sitten päättänyt päiväni vaikken itsetuhoinen olekaan. Kiitos siis lääkkeille ja niiden kehittelijöille. Olisi mukava jos tällä palstalla ei lietsottaisi lääkevastaisuutta, koska se "oireena" sisältyy joihinkin sairauksiin, kuten maanisdepressiivisyyteen, joka minulla on. Ja lääkekielteisyyden lietsominen hankaloittaa vaan monien sairaiden elämää. Monet elävät pitkiä oireettomia jaksoja, kun jaksavat huolehtia lääkityksestään. On ikävää, jos joku alkaa kyseenalaistaa hyväksi havaittuja lääkkeitä, ja sen vuoksi joutuu sairaalakierteeseen. Tämä on hyvin tavallista monilla sairailla.
ovat auttaneet. Ja kun lopetin käytön tuli hermoromahdus - että silleen.