ITKEKÄÄ....HAHAHAHAHAHAA...
ITKEKÄÄ
KOKKELIT
2115
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
miksi itkisimme? Jatkamme teidän sossujen ja duunareiden kyykytystä ei tässä itkemään kannata olisi vain ollut teidän kannalta parasta jos sauli olisi voittanut
No, onnittelut siitä joka tapauksessa jos Tarja Halonen tulee valituksi. Rehellisen täytyy aina kuitenkin onnitella, olkoon voittaja kumpi tahansa.
Lähinnä kuitenkin teidän (= SDP)puoluetaustaisella Presidentillä on nyt 6 vuotta aikaa näyttää kyntensä ja tehdä tekonsa.
"Globaalin maailmansyleilyn" sijasta toivoisin keskittyvän Suomen puolesta pitämiseen ja Suomen etujen ajamiseen maailmalla, ettei käy niin kuin Isossa-Britanniassa 1970-luvulla, kun työväen puolue oli vallassa. Sitä yhteiskuntaa korjailtiinkin sitten konservatiivien johdolla seuraavat kolme kautta.
Mielenkiintoista nähdä kuinka paljon duunareiden työpaikkoja tulee häviämään seuraavan 6 vuoden aikana = todennäköisesti sitä vähemmän demareiden kannattajia.
Edessä saattaa olla kylmä arki seuraavien vuosien aikana, itse henkilökohtaisesti uskoin että Sauli Niinistöllä olisi ollut paremmat mahdollisuudet ajaa näitä Suomen etuja voimakkaammin & pitää Suomen puolta paremmin maailmalla. Tätähän on nimenomaan voimakkaasti painottanut. Se oli myös voimakkaimmin oman valitani takana, eikä mikään "Suomen sisäinen oikeisto - vasemmisto vastakkainasettelu". Vastus ei ole täällä - se on maailmalla.
Kansa kuitenkin valitsee ja sillä sipuli.
Palataan sitten asiaan seuraavissa vaaleissa.