Halonen 2006 Heinäluoma 2012

Punakone jyrää porvarit, on jo jyrännyt yli 30 vuotta!
1252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Saa nähdä miten jyrää...

Lähinnä kuitenkin teidän (= SDP)puoluetaustaisella Presidentillä on nyt 6 vuotta aikaa näyttää kyntensä ja tehdä tekonsa.

"Globaalin maailmansyleilyn" sijasta toivoisin keskittyvän Suomen puolesta pitämiseen ja Suomen etujen ajamiseen maailmalla, ettei käy niin kuin Isossa-Britanniassa 1970-luvulla, kun työväen puolue oli vallassa. Sitä yhteiskuntaa korjailtiinkin sitten konservatiivien johdolla seuraavat kolme kautta.

Mielenkiintoista nähdä kuinka paljon duunareiden työpaikkoja tulee häviämään Suomesta mm. globalisaation seurauksena seuraavan 6 vuoden aikana = todennäköisesti sitä vähemmän demareiden kannattajia. Viime aikainen kehitys ei ole ollut oikein lupaava, jos olet uutisia katsellut.

Edessä saattaa olla kylmä arki seuraavien vuosien aikana, itse henkilökohtaisesti uskoin että Sauli Niinistöllä olisi ollut paremmat mahdollisuudet ajaa näitä Suomen etuja voimakkaammin & pitää Suomen puolta paremmin maailmalla. Tätähän on nimenomaan voimakkaasti painottanut. Se oli myös voimakkaimmin asia oman valitani takana, eikä mikään "Suomen sisäinen oikeisto - vasemmisto vastakkainasettelu".

Vastus ei ole täällä - se on maailmalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SDPSAK kirjoitti:

Punakone jyrää porvarit, on jo jyrännyt yli 30 vuotta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu