Uudet vaalit

Vuonna 2007 käydään eduskuntavaalit. Niiden jälkeen SDP on kuten aina, johtava hallituspuolue, Halonen on tuolloin presidentti ja niinhän siinä varmastikin käy, että noiden vaalien jälkeen Suomi hakee Nato-jäsenyyttä ja liittyy Natoon vuonna 2008. Halonen allekirjoittaa lain Nato-jäsenyydestä, ellei Venäjä ole ennen sitä ehtinyt ottaa Suomea tiukasti etupiiriinsä. Jos suomalaisille käy huonosti niin Halonen pyrkii kaikin keinoin estämään Nato-jäsenyytemme.

Ensi vuoden eduskuntavaaleihin asti Halonen on suhteellisen kiltisti, kunnes vaalien jälkeen on muodostettu äärimmäisen todennäköisesti SDP:n johdolla hallitus, kuten yleensäkin. Hallituksen muodostamisen jälkeen Halonen voi aivan rauhassa nimittää Suomen edun vastaisesti epäpäteviä sossukavereitaan virkoihin ohi pätevämpien ja fiksumpien.

Huomasivatko muuten äänestäjät, kuinka SDP:n Heinäluoma ja Tuomioja puhuivat nyt aivan toista jo tänään, äänestyksen jälkeen kuin vasta pari päivää sitten? Pissittämisen aika jatkuu.
0197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


kynää riistävä teroitin kirjoitti:

Vuonna 2007 käydään eduskuntavaalit. Niiden jälkeen SDP on kuten aina, johtava hallituspuolue, Halonen on tuolloin presidentti ja niinhän siinä varmastikin käy, että noiden vaalien jälkeen Suomi hakee Nato-jäsenyyttä ja liittyy Natoon vuonna 2008. Halonen allekirjoittaa lain Nato-jäsenyydestä, ellei Venäjä ole ennen sitä ehtinyt ottaa Suomea tiukasti etupiiriinsä. Jos suomalaisille käy huonosti niin Halonen pyrkii kaikin keinoin estämään Nato-jäsenyytemme.

Ensi vuoden eduskuntavaaleihin asti Halonen on suhteellisen kiltisti, kunnes vaalien jälkeen on muodostettu äärimmäisen todennäköisesti SDP:n johdolla hallitus, kuten yleensäkin. Hallituksen muodostamisen jälkeen Halonen voi aivan rauhassa nimittää Suomen edun vastaisesti epäpäteviä sossukavereitaan virkoihin ohi pätevämpien ja fiksumpien.

Huomasivatko muuten äänestäjät, kuinka SDP:n Heinäluoma ja Tuomioja puhuivat nyt aivan toista jo tänään, äänestyksen jälkeen kuin vasta pari päivää sitten? Pissittämisen aika jatkuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu