TYÖVÄKI

HYVÄ ME!!!!
Vaikka media teki ennen näkemättömän tukikampanjan kokoomuksen Niinistölle etsimällä
etsien ja keksimällä Halosesta vaikka mitä huonoja puolia, se ei silti riittänyt :)
Siis vaikka Hesari, Ilta-Sanomat, Iltalehti, MTV3, Nelonen ynnämuut porvarilehdet ja kanavat yrittivät manipuloida kansaa Niinistön taakse, SE EI VAAN ONNISTUNUT!

Meitä fiksuja on kuitenkin enemmistö Suomessa. Me ei olla vietävissä Natoon, eikä me haluta että meitä kyykytetään. Hyvä me!!!!!!!!
SUOMALAISET AJATTELEVAT ITSE, EIVÄTKÄ OLE MANIPULOITAVISSA!!!!!!!
2122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

SDP kusetti Suomen kansaa Nato-kortilla! YLE:n viimeviikolla tekemän gallupin mukaan Nato-kysymys meinaa ratkaisi vaalit.

Oli sitten Nato-kantasi puolesta tai vasaan ainoa todellinen ero Niinistön ja Halosen Nato-kannassa oli, että Niinistö lupasi Natoon liittymisestä kansanäänestyksen, jota SDP on ilmoittanut Nato-kysymysasiassa vastustavansa, eikä Tarjakaan sitä siksi voinut luvata.

Kansa on Suomessa niin tyhmää, että usko demareita, kun demarit laittavat omat Nato-kantansa ja -tavoitteensa vastustajan suuhun ja hyökkäävät vastustajan kimppuun. Median pitäisi Suomessa olla vallan vahtikoira ja kansan puolesta soittaa hälytyskelloa, kun poliittiset toimijat alkavat populisteiksi. Natoon mennään seuraavan kuuden vuoden aikana, mutta ilman kansanäänestystä – demareiden johdolla. Eduskuntavaalissa palataan asiaan.

Jos et usko, lue linkit.

”Kansanedustaja Osmo Soininvaara presidenttiehdokkaista”

”Minua raivostuttaa demarien Nato-propagandassa se, että Halosen aikanahan Suomi on käytännössä liitetty Natoon, mutta sitä ei ole tehty rehellisesti asiasta avoimesti puhuen vaan salaa. Niinistölle plussa siitä, että hän ilmoittaa, että Natoon liittymisestä tulee järjestää kansanäänestys. Tätä ette saa demareita sanomaan niin kauan kuin Lipponen on elossa ja/tai Heinäluoma johdossa.”

http://www2.eduskunta.fi/fakta/edustaja/265/presidenttiehdokkaista_260106.html


"Lipponen: Nato-jäsenyys vain ajan kysymys"

"Puhemies Paavo Lipponen uskoo saksalaiselle Frankfurter Allgemeine Zeitung -lehdelle antamassaan haastattelussa olevan vain ajan kysymys, milloin Suomi liittyy sotilasliitto Natoon."

http://www.yle.fi/uutiset/haku.php?action=page&id=161859&search=lipponen nato


"Lipponen perää selkeää ulkopoliittista linjaa"

"EU ei Lipposen mukaan riitä pelkästään Suomen turvallisuuden takaajaksi, vaan tarvitaan myös tiivistä yhteistyötä Naton kanssa."

http://www.yle.fi/uutiset/haku.php?action=page&id=165675&search=lipponen nato


Lipponen: ”Ei sanota "ei" Natolle”

”Aimo Massinen (TS 6.12.) on jo innostunut siirtämään keskustelun ideologiselle tasolle leimaamalla väärät mielipiteet "oikeistolaisiksi". Ikään kuin Nato-maissa asuvat miljoonat sosialidemokraattiset Naton kannattajat olisivat pahoja porvareita.”

”Kansanäänestyksiä ei näistä asioista kannata järjestää, paitsi siinä tapauksessa, että hallitus voi olla varma esityksensä läpimenosta. Nykytilakin on parempi kuin erityinen päätös olla liittymättä Natoon.”

http://www.turunsanomat.fi/verkkolehti/?ts=1,4:8:0:0,4:8:1:1:2003-12-09,4:190818,1:0:0:0:0


"Jaakonsaari: Suomi on jo liittoutunut"

"Jaakonsaaren mukaan Suomen ja Naton yhteistyö on jo niin tiivistä, että Naton ulkopuolella pysymiselle on vaikea löytää mitään pitäviä perusteluja. Hän ihmetteleekin, miksi läheisyydestä huolimatta päättämiseen ja suunnitteluun ei haluta mukaan."

http://www.yle.fi/uutiset/haku.php?action=page&id=163495&search=lipponen nato

Äänestä

Tuosta Natoasiasta voisi jo demariväkikin alkaa etsiä ihan faktatietoa jota näilläkin palstoilla on kiitettävästi pyritty tuomaan esiin.

Kuten presidenttiehdokas Halonen sanoi kysyttäessä voiko hän luvata ettei Suomea seuraavan kuuden vuoden aikan "viedä" Natoon: " Portti pidetään auki ja asioita tarkastellaan kulloisenkin tilanteen mukaan." (Sitä ennen toki liturgia turvallisuuspoliittisesta selonteosta)

Näin se vaan kuulkaa on. Jos se "tilanne" syntyy niin jäsenyyttä haetaan olipa presidenttinä kuka hyvänsä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


JUHLII ! ! ! kirjoitti:

HYVÄ ME!!!!
Vaikka media teki ennen näkemättömän tukikampanjan kokoomuksen Niinistölle etsimällä
etsien ja keksimällä Halosesta vaikka mitä huonoja puolia, se ei silti riittänyt :)
Siis vaikka Hesari, Ilta-Sanomat, Iltalehti, MTV3, Nelonen ynnämuut porvarilehdet ja kanavat yrittivät manipuloida kansaa Niinistön taakse, SE EI VAAN ONNISTUNUT!

Meitä fiksuja on kuitenkin enemmistö Suomessa. Me ei olla vietävissä Natoon, eikä me haluta että meitä kyykytetään. Hyvä me!!!!!!!!
SUOMALAISET AJATTELEVAT ITSE, EIVÄTKÄ OLE MANIPULOITAVISSA!!!!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu