työt

ja stasi listoja ei julkaista, eikä koiviston konklaamaa sydeemiä ei julkaista.Että näin
153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

edessä.Kiinaan työpaikkoja saattaa livahtaa mutta myös kannattaa miettiä hetki.
Pientä vaille puolet oli terveitä ääniä!
Harmi ettei ollut pientä yli.
No, siis osa kansasta taitaa tajuta yksinkertaisen matematiikan ja terveyden päälle.
Se on hienoa.
Tulen vaihtamaan tv kanavaa aina kun sdp puhuu.
En ole enään kiinnostunut niistä ollenkaan.
Se sössö on loppuun kaluttu ja jokin säälittävä menneisyyden porukka vatvoo kommunismia kai hautaansa asti(ollen este nykynuorille ja tulevaisuudelle).
Katsellaan mitä tulee lähitulevaisuudessa.
Monet selvätsi kuitenkin ajattelee jo.
Ehkä homo/lesboleffat on saanut hereille osan.Osa on herännyt kun työpaikat katoaa ja osa ihmettelee että mistä eläkkeet saataisi, kun ei osattu laskea silloin omana aikana sitä että jälkeläiset elättävät tulevaisuudessa.Tyypillistä sossu touhua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kiinaan kirjoitti:

ja stasi listoja ei julkaista, eikä koiviston konklaamaa sydeemiä ei julkaista.Että näin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu