SITÄ SAA MITÄ

Halosen voitto oli loistava oppitunti Niinistölle, kuten se oli aikoinaan Ahollekin.
Minusta nämä molemmat miehet eivät olleet presidenttiainesta ja siksi hävisivät.
Kummallista, etteivät suomalaiset miespoliitikot tajua, ettei rynnimällä ja jänkäämällä päästä presidentiksi koska KANSA valitsee, ei joku 'isojen poikien sauna-klubi' kulissien takana kuten markkinavoimien koneistoissa vielä valitettavaN usein tapahtuu - vaikka sekin tulee muuttumaan.
Jos pyrkii presidentiksi niin pitää edustaa niitä arvoja joita kansakin. Eihän elämänkumppaniakaan valita ihmisestä, jonka arvomaailma on erilainen kuin oma. Riitahan siitä tulee oitis.
Minusta Maarit Tastula paljasti Niinistön onttouden, heikon henkisyyden. Tarjalla persoona taas on vahva ja siksi hän voi olla myös heikon puolella. Se on se ratkaiseva valttikortti.
Siispä neuvoksi tuleville ehdokkaille: valmistautukaa kehittämään henkistä puoltanne jotta omaatte riittävän henkisen kapasiteetin sillä se ratkaisee - ei pankki- tai yritysmaailmasta kotoisin oleva johtamistaito.
Suomi ei ole Oy SUOMI Ab !!!!!!!!!!! Se teidän on tajuttava... talous on vain väline, ei arvo sinänsä kuten näillä miehillä pyrkii aivan liian usein olemaan.
4213
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Paraskin "saarnaaja". Elät jossain hurmosiässä
ja kuljet kaakeleissa. - kulisseissa..

Vaikka Halonen jatkaa, niin ei hän ollut koko kansan presidentti, koska toinen puoli äänesti toisin. Kukin ratkaisee ajatusmaailmansa mukaan.

Minun ajatusmaailmani kautta näen asiat toisin kuin sinä. Mutta eihän meidän tarvitse ollakaan samanlaisia.
Arvomaailma ratkaisi.
Ei mitkään muut tekijät.

Äänestä
  • neuvon...kannattaa kuunnella kansaa eikä johtaa sitä omilla arvoillaan..
    poliitikon työ on lopulta hyvin epäitsekästä työtä oikein ymmärrettynä

    Äänestä

Jäin kummastelemaan viestisi otsaketta: - Sitä saa mitä tilaa.
No, kaikkihan ei samaa tilannut.
Tällä kertaa vähän enemmän tahtoi tilata jotain muuta. Minkäs sille mahtaa.
Kuitenkin asutaan samassa maassa.

Ja olihan myös niitä, jotka eivät tilanneet yhtään mitään.

Tömisyttivät vain jalkojaan.

Äänestä
  • aina ei pidä paikkaansa
    on myös sanonta että sitä saa miten tilaa..
    sekään ei aina pidä paikkaansa
    sitten vielä: niin metsä vastaa kuin sinne huutaa
    luulen että Halosen kohdalla kuitenkin tuo otsake piti paikkansa: hän sai sen mitä oli pannut tilaukseen koska hän osasi myös toimia tilauksen vaatimalla tavalla

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


TILAA.... kirjoitti:

Halosen voitto oli loistava oppitunti Niinistölle, kuten se oli aikoinaan Ahollekin.
Minusta nämä molemmat miehet eivät olleet presidenttiainesta ja siksi hävisivät.
Kummallista, etteivät suomalaiset miespoliitikot tajua, ettei rynnimällä ja jänkäämällä päästä presidentiksi koska KANSA valitsee, ei joku 'isojen poikien sauna-klubi' kulissien takana kuten markkinavoimien koneistoissa vielä valitettavaN usein tapahtuu - vaikka sekin tulee muuttumaan.
Jos pyrkii presidentiksi niin pitää edustaa niitä arvoja joita kansakin. Eihän elämänkumppaniakaan valita ihmisestä, jonka arvomaailma on erilainen kuin oma. Riitahan siitä tulee oitis.
Minusta Maarit Tastula paljasti Niinistön onttouden, heikon henkisyyden. Tarjalla persoona taas on vahva ja siksi hän voi olla myös heikon puolella. Se on se ratkaiseva valttikortti.
Siispä neuvoksi tuleville ehdokkaille: valmistautukaa kehittämään henkistä puoltanne jotta omaatte riittävän henkisen kapasiteetin sillä se ratkaisee - ei pankki- tai yritysmaailmasta kotoisin oleva johtamistaito.
Suomi ei ole Oy SUOMI Ab !!!!!!!!!!! Se teidän on tajuttava... talous on vain väline, ei arvo sinänsä kuten näillä miehillä pyrkii aivan liian usein olemaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu