Ei niin pahaa...

Ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin.

Saulilla oli vaaliteemat pääosin erinomaisesti kohdallaan - ainoa mikä itseäni jäi mietityttämään oli tuo että hän edellytti kansanäänestystä Nato-jäsenyydestä. Luotin kuitenkin, että peräänkuuluttamalla avointa ja ennakkoluulotonta keskustelua Natosta, Niinistö olisi osaltaan saanut kansan karistamaan täysin perättömiä ennakkoluulojaan ja lopulta kannattamaan Nato-jäsenyyttä. Joka - kuten olen vakuuttunut - on Suomen etu.

Mutta Halosen valinnan yksi hyvä puoli on se, että hän ei ole mitenkään sitoutunut Nato-kansanäänestykseen vaan - kuten on tehnyt selväksi - pitää päätösvallan Nato-jäsenyydestä presidentin, hallituksen ja eduskunnan käsissä. Sopii siis luottaa että Halonen on turvallisuuspolitiikassa enemmän tilanteen tasalla kuin mitä hänen julkisuuskuvansa perusteella voidaan olettaa. Tällöinhän Halonen ja hallitus luonnollisesti vievät Suomen Natoon seuraavien eduskuntavaalien jälkeen - kysymättä kansalta.

Kansanäänestyksessä olisi nimittäin todellinen riski, että kansa äänestäisi väärin (kyllä, väärin), jos sillä ei ole kunnon puolueetonta tietoa siitä mistä oikein äänestetään. Johan se nähtiin viimeksi Ranskan ja Hollannin EU-äänestyksissä - EI-äänet perustettiin kuulemma lähes kaikkeen muuhun paitsi itse äänestyksen kohteena olleeseen perustuslakisopimukseen, johon useimmat itse asiassa suhtautuivat ihan myönteisesti.
056
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


xxxx kirjoitti:

Ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin.

Saulilla oli vaaliteemat pääosin erinomaisesti kohdallaan - ainoa mikä itseäni jäi mietityttämään oli tuo että hän edellytti kansanäänestystä Nato-jäsenyydestä. Luotin kuitenkin, että peräänkuuluttamalla avointa ja ennakkoluulotonta keskustelua Natosta, Niinistö olisi osaltaan saanut kansan karistamaan täysin perättömiä ennakkoluulojaan ja lopulta kannattamaan Nato-jäsenyyttä. Joka - kuten olen vakuuttunut - on Suomen etu.

Mutta Halosen valinnan yksi hyvä puoli on se, että hän ei ole mitenkään sitoutunut Nato-kansanäänestykseen vaan - kuten on tehnyt selväksi - pitää päätösvallan Nato-jäsenyydestä presidentin, hallituksen ja eduskunnan käsissä. Sopii siis luottaa että Halonen on turvallisuuspolitiikassa enemmän tilanteen tasalla kuin mitä hänen julkisuuskuvansa perusteella voidaan olettaa. Tällöinhän Halonen ja hallitus luonnollisesti vievät Suomen Natoon seuraavien eduskuntavaalien jälkeen - kysymättä kansalta.

Kansanäänestyksessä olisi nimittäin todellinen riski, että kansa äänestäisi väärin (kyllä, väärin), jos sillä ei ole kunnon puolueetonta tietoa siitä mistä oikein äänestetään. Johan se nähtiin viimeksi Ranskan ja Hollannin EU-äänestyksissä - EI-äänet perustettiin kuulemma lähes kaikkeen muuhun paitsi itse äänestyksen kohteena olleeseen perustuslakisopimukseen, johon useimmat itse asiassa suhtautuivat ihan myönteisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu