parin vuoden sisällä ja palkata siihen pari vakinaista työntekijää sekä kiireapulaisia kesän ajaksi.
Alustavia laskelmia ole jo itse tehnyt yrityksen toiminnasta ja kannattavuudesta.
Mutta jotenkin on ollut viime vuodet niin yrittäjä vastaisia, että se on jarruttanut kokonaan uskaltamasta aloittaa.
Ja nyt odotin erilaista vaalitulosta, jonka pohjalta olisin voinut jo tehdä tulevaisuuteen suuntaavia päätöksiä.
Yritys olisi tietenkin pieni maailman mittakaavassa, mutta hyvin työllistäisi pari ihmistä pienellä paikkakunnalla.
Meillä on jo maatila, mutta tarkoituksena on ollut tuotannonsuunnan vaihtaminen eläintilasta marjan/erikoiskasvin viljelyyn, lisänä matkailupuoli, mökkimajoitus jne.. Eläimiä on aikomus pitää vain harraste-eläiminä: joku lammas, hevosia ja kanoja/kaneja. Lapsiperheiden tarkoituksiin sopivaksi.
Matkailupuoli olisi se valttikortti.
Kyllä poliittiset päätökset ovat niitä, jotka antavat luottamusta tulevaan.
Ja nyt tällä kertaa kävi toisin.
En todellakaan tiedä, uskallanko näin epävarmassa tilanteessa, jossa kansa on selvästi
jakaantunut kahtia ja kaikki niin epärehellistä
ja kieroa touhua, aloittaa pientäkään yritystä.
Pelko on siitä, että menee koko tila alta, jos tekee liian rohkeita päätöksiä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
No tokkopa tilanne olis tosta muuttunut, ainakaan parempaan suuntaan.Pyörittelet aivan liian pieniä summia.Optio miljonäärien tuki olis sauli ollut jos olis valittu.