Ei ole Ilmaria näkynyt, vaikka hän kysyi minulta, millä luulet sosiaaliturvan rahoitettavan.
Vastaus:
Palkansaajien verotuloilla tietenkin.
Katsos, kun isot yritykset saavat maksamansa verotulot kaikki takaisin ovelasti laadituilla kepulikonsteilla. Kuten yhtiöveron hyvityksinä. erilaisina tukina, ilmaisilla valtion varoin työllistettävillä työntekijöillä. On jaettavat optiot jne.
Ei saisi maksaa tukia yrityksille, jotka muuttavat ulkomaille. Jos menevät. Tuet pitäisi palauttaa.
Ihmeellistä myös,että valtion varoilla tuetaan ihmisiä, joilla jo on toinen työpaikka. Esim. tuetaan hyvin pärjäävää viljelijää, joka lisäksi on toisessa työpaikassa palkkatyössä. Eri asia on, jos tila on niin pieni, ettei sillä elä tai pienyritys ei tuota, että elättäisi ja tarvitaan tukea.
Jollakin valtion palveluksessa olevalla johtajalla saattaa olla kaksikin hyväpalkkaista virkaa.
Ne työpaikat voisi antaa niille, joilla ei ole sitä yhtäkään. Varmasti ottaisivat ilomielin vastaan.
Jotka todella tukea tarvitsisivat, ei millään tahdota antaa. Jos pikkuisen annetaan, että hengissä pysyvät, katsotaan suurennuslasilla heidän jokaista askeltaan, etteivät vaan pääse tienaamaan, tulevat pian riippumattomiksi näistä porvareista. Ja jos vaikka nämä orjat lomailevat jossakin, eivätkä ole näiden porvareiden käytettävissä, karenssia vaan päälle.
Eläkkeet tasasuuruisiksi. Jokainen ihminen on oikeutettu kunniakkaaseen tasavertaiseen vanhuuteen.
Lapsia kotona hoitavat saastäisivät paljon yhteiskunnan varoja, jos heille maksettaisiin tukea, kun haluavat itse lapsiaan hoitaa. Samalla vapautuisi työpaikkoja.
Kunnon hoitoa sairaalle heti, se toisi säästöjä pidemmällä tähtäimellä.
Sinä joka ajattelet itsekkäästi saatat itse joskus joutua toisten armoille, milloin sairauden tai konkurssin johdosta tai joku sinulle läheinen joutuu.
On kaikkien etu, että yhteiskunta pitää toisistaan huolta.
Ja kun kansa voi hyvin, yrityksillä piisaa ostajia.

Vastaukset 1
Vanhimmat
mennyttä aikaa....'
Kannattais vähän selvittää asioita itselleen ennen kun alkaa uhoomaan.
Eikö Niinistön kampanjan perusajatus ollut juuri se, että mitä useampi voi hyvin, sitä useampi voi hyvin ja koskee tietysti myös suhteessa yritys-yksilö-yritys
t. Pettynyt