Tappion suuruus

Ajatellaan kaikki äänestäjät kahdeksi 50 äänestäjän ryhmäksi, joista toinen edustaa Niinistöä äänestäneitä ja toinen Halosta äänestäneitä. Kun vain 2 äänestäjää tuosta Niinistön 50 äänestäjästä siirtyy Halosen äänestäjien ryhmään, päästään tähän vaalitulokseen. Äänestyspäivänä Niinistöä äänesti muutama sata äänestäjää enemmän kuin Halosta. Niinistö voitti "äänestyspäivän äänestyksen". Halosen etumatka oli syntynyt ennakkoäänestyksessä. Ja pysyi suunnilleen samana, jopa kapeni hieman äänestyspäivänä. Yllättävän tiukalle meni. Aivan ei päästy yllätykseen, eli Niinistön voittoon, mutta lähelle kuitenkin. Noin 110 000 ääntä jäi eroksi. Itse asiassa aika odotettu tulos.
1107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Näin se vain tämä suora kansanvaali menee, kun on kaksi ehdokasta, joista pitää valita.

Me ihmiset suurena joukkona olemme kuitenkin keskiarvoja. (vaikka jotkut tälläkin palstalla olettavat olevansa muita parempia välkkyjä:-))

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lukija Y kirjoitti:

Ajatellaan kaikki äänestäjät kahdeksi 50 äänestäjän ryhmäksi, joista toinen edustaa Niinistöä äänestäneitä ja toinen Halosta äänestäneitä. Kun vain 2 äänestäjää tuosta Niinistön 50 äänestäjästä siirtyy Halosen äänestäjien ryhmään, päästään tähän vaalitulokseen. Äänestyspäivänä Niinistöä äänesti muutama sata äänestäjää enemmän kuin Halosta. Niinistö voitti "äänestyspäivän äänestyksen". Halosen etumatka oli syntynyt ennakkoäänestyksessä. Ja pysyi suunnilleen samana, jopa kapeni hieman äänestyspäivänä. Yllättävän tiukalle meni. Aivan ei päästy yllätykseen, eli Niinistön voittoon, mutta lähelle kuitenkin. Noin 110 000 ääntä jäi eroksi. Itse asiassa aika odotettu tulos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu